Keskustelu
| Pate | Refluksin oireet | 3.5.2010 11.42 |
| Tajusin aivan hiljattain, että kaikki ei ole ruuansulatuksessa kunnossa. Oireet ovat olleet jo kauan, mutta en vain ole ottanut niitä vakavasti. Olen aina ollut omatoimista nettidiagnosointia vastaan, mutta googlailu tuotti nopeasti tulosta, ja omat oireet löytyivät monilta (vakavasti otettavilta) sivuilta refluksin kohdalta. Haluaisin nyt kysellä kokemuksia refluksiin liittyen. Olen siis 20-vuotias mies ja oireet tulevat tässä: 1. Närästys: todella harvoin päivisin mitään polttavaa tai sietämätöntä, mutta toistuvaa kuitenkin. Olen huomannut myös, että usein ruuan jälkeen yskittää (eli ruokatorveen on noussut jotain?). Ennen nukkumaanmenoa syöminen sitten aiheuttaa pahempaa närästystä. Lisäksi ruuan jälkeen pitää röyhtäillä - ei poikkeuksellisen paljon, mutta lähes poikkeuksetta. 2. Oikeastaan kaikki tälläkin sivustolla mainitut suun ja kurkun oireet: Palan tunne, lima, liika syljen eritys, rykiminen, ongelmat äänen kanssa, kipeä kieli, peitteet kielessä 3. Monessa paikassa on mainittu korvatulehduksen yhteys refluksiin, ja minulla on neljän vuoden sisällä ollut kolme korvatulehdusta. Niitä ennen vain vauvaiässä. 4. Lisäksi sairastan astmaa. Astman yhteys refluksiin on jäänyt hieman epäselväksi. Joku viisaampi voi varmaan kertoa siitä lisää. Tässä vaiheessa hieman kysymyksiä: Oireet eivät todellakaan ole "tosi pahoja", mutta toisaalta toistuvia ja siten todella ikäviä. Elämäntavoissani olisi toki parannettavaa, esimerkiksi voisin lopettaa kahvinjuonnin. Toisaalta syön melko terveellisesti ja elämäni on pitkään ollut "stressitöntä" Kannattaisiko siis yrittää itsehoitoa jonkin aikaa ennen kuin menen lääkäriin? Mitä mieltä olette? Tuntuu, että voisin kävellä lääkärin vastaanotolle ja sanoa, että "mulla on refluksi, mitäs nyt?" Mitenhän lääkärit suhtautuvat tautiin? (Pienen) paikkakuntani terveydenhuoltoa väheksymättä täytyy sanoa, etteivät lääkärit ole aina täysin minua vakuuttaneet. Mitä siis tällaisessa tilanteessa tyypillisesti tutkitaan aluksi? Pyydän anteeksi sekavia kysymyksiä. Arvostaisin kuitenki, jos joku vastaa, vaikka sitten yhtä sekavasti. Ja myös kokemuksia ihmisiltä, jotka ovat olleet samanlaisessa tilanteessa, olisi kiva lukea. |
||
| Sitrus | Re: Refluksin oireet | 3.5.2010 11.45 |
| Minä ainakin kadun katkerasti etten hoidattanut oireitani kunnolla silloin kun ne olivat vielä siedettäviä. Eli käynyt lääkärissä ja saanut diagnoosia ja tehoavia lääkkeitä. Tämä on sairaus joka pahenee. Siihen on syytä puuttua ajoissa. Miten lääkäri suhtautuu, sen saat tietää kun kokeilet. Mutta oleellisinta on saada asianmukainen hoito ennen kuin elämä menee pilalle refluksin takia. |
||
| Von | Re: Refluksin oireet | 3.5.2010 13.11 |
| Tämä tauti nyt pahenee iän myötä, vaikka kuinka käyttäisi oikeaa lääkitystä. Oireita saa toki helpotettua, mutta paraneminen on varsin harvinaista.. |
||
| Sitrus | Re: Refluksin oireet | 3.5.2010 13.27 |
| Täsmennän vielä: luulin ennen että närästys on vain ikävää. Nyt tiedän että se on myös vaarallista. Kun tauti on vielä lievä, oloaan voi helpottaa elämäntapaohjeiden noudattamisella. Ja vaarallisella tarkoitan komplikaatioita, joita jatkuva refluksi aiheuttaa. |
||
| puhetyöläinen | Re: Refluksin oireet | 3.5.2010 13.33 |
| Hei Pate! Painin aivan samanlaisten oireiden kanssa kuin sinä. Oireeni alkoivat voimakkaan nielutulehduksen jälkeen. Olen puhetyöläinen ja ääneni meni myös kokonaan. Nyt juoksen puheterapiassa, josta olen kyllä saanut apua. Tänään piti palata pitkältä sairaslomalta, mutta aamulla todettiin taas akuutti laryngiitti. Minäkin epäilen itselläni kurkkurefluksia. Nyt toinen laryngiitti + korvaoireita vuoden vaihteen jälkeen. Minä pyydän foniatrilta nyt refluksi tutkimuksiin. Syön kyllä happolääkitystä, mutta se ei tunnu auttavan. Minulle diagnosoitiin astma pari kuukautta sitten, mutta epäilen hengenahdistukseni johtuneen refluksista. Olen sitä mieltä, ettei kannatata jäädä odottelemaan! Kurkun limakalvot eivät kestä jatkuvaa "happohyökkäystä"! Kun menet lääkäriin, niin pidät puoliasi. Esitä oireesi selvästi ja kerrot miten se vaikuttaa elämääsi. Lääkärin täytyy tarttua siihen! Jaksamista sinulle! |
||
| refluksikurkku | Re: Refluksin oireet | 3.5.2010 17.22 |
| Hei Pate ja tervetuloa palstalle! Tutkittua refluksitietoutta löytyy tuolta päävalikosta (perustuu tällä hetkellä lähes runsaaseen 150 "vakavasti otettavaan" keskeiseen artikkeliin ja muuhun lähteeseen) - kannattaa kahlata lävitse, jotta saa peruskuvan missä virallisella puolella liikutaan. Astmasta löytyy tietoisku (+ 2 haastattelua) tuolta päävalikosta "Refluksi ja astma". Noilla oireilla minä käväisisin kyllä lääkärissä. Kirjoittaisin vaikka ihan oireet (1,2, ja 4) paperille ja loppuun vaikka "mahdollisesti refluksia???". Kukaan lääkäri tuskin kokee tätä varpailleastumisena tms. - ja uskoisin, että kuuntelee. Tämän pohjalta kyllä lääkärin pitäisi ehdottaa jotakin happosalpaajakuuria, jos ei nyt ihan ääripään ihmisiä ole. Usein olen kuullut, että alkuun saa vain kuukauden reseptin. Itsellä oli selvää kurkkurefluksia, joten sain lääkityksen heti puoleksi vuodeksi. Ainakin osalla kuukauden kuuri on aivan liian lyhyt aika (varsinkin jos on tuota kurkunpuolelle nousevaa versiota) -mutta lääkitystä saa lisää :-). Happosalpaalääkityksen tarkoituksena on poistaa se happo (ja lievittää näin oireita)- ylösnousua pystyy tapahtumaan siitäkin huolimatta, koska lääkkeellä ei ole merkittävää vaikutusta siihen alasulkijan toimintaan. Hapoton ylösnousu on kuitenkin parempaa kuin vatsahappoa herkille limakalvoille! Vatsatähystykseen määräys vaihtelee paljonkin. Jos on noin nuori kuin sinä eikä hälyyttäviä oireita (nielemisvaikeudet, voimakas laihtuminen ym ym) ole, hoitoon ei välttämättä kuulu edes tähystystä vaan diagnoosi tehdään oireiden ja lääkekokeilun perusteella (ja tietenkin tähystykseen jossakin vaiheessa jos tauti jatkuu). |
||
