Ajankohtaista

Kaikille sivuston käyttäjille refluksittomia hetkiä!

Arkiston uumenista

  • Kolmannes tyytymättömiä salpaajiin >>>>
  • Kuinka selviytyä refluksi(lapse)n kanssa - myös aikuisrefluksikoille apua! >>>>
  • Helikobakteeri keksittiin 1980-luvulla >>>>
  • Ärtynyt suoli (IBS) Suomessa >>>>

Keskustelu

syljen vaanliiallinen syljen eritys15.3.2010 18:14
Mikähän voisi auttaa kun sylkeä erittyy valtoimenaan. Paljon sylkeä on toki hyvä asia mutta tämä ei ole enää normaalia. Sylkeä ei voi edes niellä paitsi hätätilanteessa, kun sitä tulee niin paljon, että mahaan tulee ilmaa syljen mukana, ja nykyään jo ajatuskin yököttää.

Tätä on jatkunut reilun kuukauden ajan.

Syljen erittymisellä on minulla selkeä yhteys ruuansulatuksen hidastumiseen raskauden takia, mutta mitä sille voisi tehdä?
Normaali keskustelukin on hankalaa, kun sylkeä on joko nieltävä tai syljettävä.

Happosalpaajien käytön olen nyt minimoinut ruokavaliolla (käytännössä viljaton, kuitenkin riisi, ja aamuinen kaurapuuro kuuluvat listaan)

refluksikurkkuRe: liiallinen syljen eritys16.3.2010 7:29
Onpa visainen kysymys - tavallisesti on toiseen suuntaan ongelmia ... Runsas syljen erittyminen on ainakin yksi r-taudin suuoireista - kaiketi puolustuskeino happoa vastaan (ja toisilla kenties jopa alentunut nielemisen määrä). Kaiketi ne sylkirauhaset voi käydä ylikierroksilla muistakin syistä.
Oletko sinä tällä hetkellä raskaana?

Kannattaisko mennä sanomaan asiasta ihan hammaslääkäriin? Hammaslääkärin puolella voidaan tehdä ainakin sylkitesti (syljetän mukiin tietty aika niin paljon sylkeä kuin mahdollista) ja luulisi, että heillä voisi olla jotain kikkoja syljenerityksen häiriöihin.

ritviecavRe: liiallinen syljen eritys2.4.2011 12:13
Mikä on r-tauti?

refluksikurkkuRe: liiallinen syljen eritys2.4.2011 12:58
R-tauti viittaa refluksitautiin (tämän sivuston aihe).

Terttu SnellmanRe: liiallinen syljen eritys26.5.2011 20:16
Hävettää ja harmittaa, kun joudun ihmisten ilmoillakin jatkuvasti pyyhkimään suupieliä, kun sylkeä erittyy ja valuu koko ajan etenkin silloin kun puhun. Olen mainunnut asiasta terv.kesk.lääkärille ja puhunut asiasta kahden hammaslääkärin kanssa, mutta he kaikki vain sanovat, että sehän on hyvä, kun sylkeä erittyy, vanhempien vaivana on tavallisesti kuiva suu. Olen vanhempi henkilö.
En tiedä, mistä hakisi apua. Ruuansulatukseni ym. siihen liittyvät kaikki ovat ihan hyvät.
Mikähän auttaisi? Pitäiskö lähteä etsimään apua luontaisterapian puolelta, kun ei nämä "koulutetut" lääkärit osaa auttaa.

refluksikurkkuRe: liiallinen syljen eritys27.5.2011 1:19
Hei Terttu!

Vähän ikävä juttu sosiaalisessa elämässä :-(

Lisäkysymyksiä:
Sairastatko siis refluksitautia, jossa liiallinen syljen eritys voi olla yksi oire (tuosta tekstistäsi ei käynyt ilmi, ruuansulatus ym voi olla ok vaikka refluksitauti olisikin)?

Onko sinulla otettu hammaslääkärissä sylkitesti, jotta varmistetaan, että kysymyksessä on runsas määrä eikä esim jonkinasteinen nielemishäiriö/vaikeus suun ym alueella?

Kuolaamiseen on olemassa muutamia lääkkeitä mutta niitä käytetään siis esim. vammaisilla lapsilla.

Luulen, että "ei-koulutetulla" puolella sanottaisiin ihan samaa mutta kuuntelua ja sympatiaa saisi varmaankin enemmän ... Jos kyse on suun alueen lihasten hallinnasta ym, puheterapeutti voisi olla yksi taho, jota kannattaa kokeilla (yksityiseltä puolelta soittaessa kannattaa heti aikaa tilatessa tiedustella asiaa - kunnan puolen puheterapeuteille pääsy voi joskus kestää ...).

refluksikurkkuRe: liiallinen syljen eritys27.5.2011 1:41
Sulla on varmaan jo lääkäri katsonut poskiontelot
ja hamppu mahdolliset väliaikaiset viritelmät (implanttien laittoa varten)/tekohampaitten sopivuus ..??

röhijäRe: liiallinen syljen eritys29.5.2011 19:42
Hei,
itsellänikin samaa ongelmaa pukkaa. Ärsyttävää syljen eritystä on jatkunut nyt ainaki 1½ viikkoa. Välillä se on vähäisempää, mutta joskus tuntuu, että sylki häiritsee puhettakin ja joudun nielemään tai sylkemään kokoajan. Miten "refluksikurkku" poskiontelot liittyy syljen eritykseen? Itellä on ollut sitäkin pitkin vuotta...

Tää ei nyt kuulu aiheeseen, mutta kiva jos tähänkin haluaa joku fiksumpi vastata. En oikeastaan ennen tiennyt mistään refluksista, mutta aloin miettiä onkohan mullakin tämmönen refluksikurkku? Närästystä ei ikinä ole ollut tai en tiedä mitä se on, mutta oon monia vuosia jo rykinyt ja selvitellyt kurkkuani. Röyhtäilen nykyisin myös paljon, jotenkin se röyhtäys tapahtuu tuolla kurkussa, mutta välillä kyllä tulee ällö maku siitä suuhun. Ja viimeaikoina sitten on ollut tää sylkijuttu ja erilaisia nielemisongelmia. Kilpirauhastakin on epäilty. Kiitän tuhannesti, jos joku jaksaa vastata!

röhijäRe: liiallinen syljen eritys1.6.2011 23:39
nostan

hämmästelijäRe: liiallinen syljen eritys2.6.2011 14:08
Hei, olisiko pään alueella joku, mutta mikä joku??, joka ärsyttää sylkirauhasia? Jossakinhan on se vika, ei tämä ole normaalia.
Hämmästelen, kun ei löydy asiantuntevaa lääkäriä Suomesta.
Hämmästelijä

SitrusRe: liiallinen syljen eritys2.6.2011 14:18
Mulla on myös vuolasta syljen eritystä. Ja samoin kuin Tertulla, munkin hammaslääkäri sanoi että se on yksinomaan hyvä juttu: edistää hampaiden ja suun limakalvojen terveyttä, ja sen pitäisi myös puhdistaa ruokatorvea.

Välillä on kiusallista vain niellä ja niellä. Ja mitä enemmän asiaan kiinnittää huomiota, sitä enemmän sylkeä tuntuu erittyvän. Ai niin, hammaslääkäri sanoi että erityisesti silloin kun hampaita hoidetaan, niin sylkeä saattaa tulla ihan suihkuamalla, ja sen on luonnollista. Elimistö kuvittelee että on tulossa ruokaa ja sylkirauhaset alkaa toimia.

zoltRe: liiallinen syljen eritys3.6.2011 10:44
Mulla oli aivan tajutonta syljeneritystä kun tämä vaiva sai alkunsa,nyt helpottanut.Mulla ainakin stressi pahensi asiaa.Sitä tuli aivan liikaa koko ajan joutui jo sylkemään.Oletko jättänyt kaikki refluksia pahentavat ruokaaineet pois?(kahvi yms.)Mua ei kiusaa tällä hetkellä kun ryökäilyt.

SitrusRe: liiallinen syljen eritys3.6.2011 12:01
Aivan samoin kuin sulla Zolt, stressaantuminen lisää syljen eritystä. Ja huvittavaa on, että jos sitä yrittää hillitä tahdonvoimalla vaikka hammaslääkärissä, niin eihän se tietysti auta vaan päinvastoin!
Hammaslääkärit joskus kommentoivat harmistuneesti että "ohhoh kun tuota sylkeä nyt tulee paljon". Ikään kuin sille jotain mahtaisi ja niin kuin sylkeä erittävässä ihmisessä olisi joku vika. Olen kuullut muidenkin kertoneen samaa. Mutta tämä on onneksi nyt historiaa. Nykyään mulla on ihana hammaslääkäri, jonka mielestä potilaan hoitaminen ja auttaminen on ilo, ja hammaslääkärikäynti tehdään potilaalle mahdollisimman helpoksi.

röhijäRe: liiallinen syljen eritys5.6.2011 21:02
äh ei tainnut tullakaan tää mun vastaus. kai?

mutta joo stressiä/ahdistusta on ollut. yleensä kun aamulla herään niin en huomaa erityisesti sylkeä, mutta päivän myötä se lisääntyy. mitä enemmän ajattelen, sitä enemmän huomaan sitä? en ole kyllä tästäkään varma, järkeistänkö vaan asian.

onko teillä ollut myös "kakoilua"? jotenkin tuntuu, että sylkeä tai mitä lie on kurkussa ja välillä pitää päästää semmoinen ällöttävä yskä. vaikea kuvailla!

refluksikurkkuRe: liiallinen syljen eritys6.6.2011 1:17
röhisijä, poskionteloiden tulehdus on yksi syy mikä voi lisätä sitä liiallisen syljen tuntua. Pari litraa sylkeä päivässä on vielä ihan normaali määrä - se on aika paljon!

Tulehdusten lisäksi ihan pelkkä voimakas kielen käyttö saattaa lisätä syljen määrää, koska kielen alla on voimakas syljen eritys. Kuten myös tietyt lääkkeet saattaa lisätä määrää.


Sulla ei ilmeisesti happosalpaajat ainakaan sitten aiheuta minkäänlaista suun kuivumista (niinkuin joillakin)?

röhijäRe: liiallinen syljen eritys8.6.2011 21:54
en käytä happosalpaajia.
minulla ei ole siis todettu refluksia, vaikka oireethan siihen viittaa. lääkäri laittoi kaikki nieluvaivani psyykkisten ongelmien piikkiin (ja allergiantaipumukseni vaikutukseen). saattaahan tuokin olla mahdollista. vaikka tosiaan eri oireita on ollut pitkin vuosia ja viime kuukauden hyvin paljon. yleensähän kaikenlaiset oireet pahenee stressin/ahdistuksen myötä. ehkä sitä sylkeäkin tulee.

refluksikurkkuRe: liiallinen syljen eritys27.8.2011 20:00
sama vaiva, minkälainen refluksitauti sulla on? Oletko kauan kärsinyt liiallisesta syljen erityksestä?

pisaraRe: liiallinen syljen eritys13.9.2011 13:55
Huomasin viimetalvena että minulta alkoi sykeä valua supielestä, kävin korvalääkärillä, hän sanoi sen johtuvan allergiastani ja että nenänlimakalvot ovat turvoksissa erite tulee näinollen suuhun limakalvoja pitkin, sain vaivaan kortisonisuhketta, joka auttoi, puolen vuoden kuluttua jälleen heinänuha-aikaan oire alkoi sumute ei sitä kokonaan lopettanut menin korvalääkärille olin saanut jo aijemmin lähetteen radiotaajuushoitoon joka auttaa nenänlimakalvojen hoidossa, toimenpide tehtiin joka kesti vain muutaman sekunnin, kolme viikkoa meni ok, sitten alkoi jälleen tihkua suuhun, lääkäri sanoi jo aijemmin että tämä ei paranna allergiaa vaan helpottaa lähinnä nenän tukkoisuutta, nyt odotan kontrollia, minulle on ehdotettu toisen nenäkäytävän laajentamista joka on ahdas, todennäköisesti nenäni limakalvot ovat karstoittuneet ijän myötä ja enemmän puhuessani ääni tuntuu menevän nenään ns. kuin puhuisi maanalta, myös ääni kähisee ajoittain, ja olen huomannut ettei nenästäni tule juuri mitään eritettä, vaan sylkemällä suun kautta ja erite tulee kielen alle osin nieluun, olen keski-ikäinen, odotan toiveikkaana että sasin vaivani pois erite ei ole runsasta suussani mutta se vaivaa kun joutuu nielaisemaan useammin luulen itse että siihen kiinnittää liikaa huomiota..., se on todennäköisesti hoidettavissa.

minttuRe: liiallinen syljen eritys29.9.2011 9:05
useimmiten liiallinen syljeneritys on psyykkistä eli kun asiaa ajattelee rauhaset stimuloituvat ja alkavat erittää enemmän. Kun asia pysyy pois mielestä ei sylkeäkään liikaa tule. Jos on taipumusta refluksiin, voi se vaiva pahentua, kun
syljen nieleskely lisää painetta vatsassa ja sitä kautta takaisinvirtausta. Eräillä lääkkeillä on sivuvaikutuksena syljenerityksen vähentyminen (esim. amitriptyliini/Triptyl) ja niistä voi olla apua.

minä vainRe: liiallinen syljen eritys13.10.2011 13:24
Olen alle 30-vuotias mies ja minulla todettiin refluxi palvelusajan päättyessä 2003. Tuolloin poltin ja join kahvia todella paljon - ja usein tyhjään mahaan. Söin myös nikotiinipurkkaa paljon intin aikana (mikä luultavasti on todellinen syy miksi pakki "räjähti" loppujenlopuksi). Vatsa tähystettiin 2003 ja refluxi sieltä todettiin. Alku meni nexiumilla, mutta jätin pois sen kun en tuntenut tarvitsevani.

Elämä sujui hyvin 2011 asti kunnes päätin lopettaa tupakoinnin. Tein virheen ja kaksi päivää lopetuksen jälkeen söin nikotiinipurkkaa / otin nikotiini-inhalaattorista imut, pakki hajosi taas. Nyt on päivää vaille 3kk kulunut lopetuksesta ja pahimmat oireet jäivät. Oli vatsa kovana/löysänä/kovana/löysänä ym. Refluxia myös ilmassa ja tuo ks. refluxikurkku. Samaan syssyyn kuuluu myös jatkuva syljeneritys sekä hengenahdistus, jotka molemmat johtuvat refluxista.

Tähän ei ole varsinaista hoitoa olemassa. Leikkauksesta on hyvin pienelle prosentille edes hyötyä. Itse olen työttömänä, enkä pysty edes kuvittelemaan olevani töissä kun jatkuvasti pitää sylkeä roskakoriin. Jopa kaupassa käynti tuottaa vaikeuksia ja silloin yleensä pidän poskessa jonkun imeskeltävän kurkkupastillin ettei tarvitse limaa nieleskellä. Ongelmhana tuossa on se, että kun sitä limaa tarpeeksi nielee niin oksettamaanhan se alkaa. Olen huomannut kuitenkin, että monet ruoka-aineellisetvalinnat auttavat tähän. Erityisesti seuraavia kannattaa välttää: Kahvi, limsat/muut hiilihapolliset juomat sekä aspartaamilla makeutetut "kevyet juomat", rasvassa paistetut ja mausteiset ruuat, rasva yleensäkin leivänpäällä ym.

Näitä minimoimalla saa siis vatsan pysymään paremmalla tuulella jolloin hapot eivät nouse suuhun ja siten ärsytä limakalvoja siellä (jolloin ei erity sylkeäkään niin paljon).

zoltRe: liiallinen syljen eritys13.10.2011 20:58
Mulla ainakin auttoi pepcid ja zolt lääkkeet pahimpaan syljen eritykseen,ja huomasin myös että mitä enemmän sitä ajattelen sitä enemmän sitä sylkeä tuli.Se oli kamalaa,nyt ei onneksi kun VAAN röyhtäytä.Ja lääkkeiden teho loppui toissa vuonna kuin seinään,ny Rennietä/Gaviskonia.

HANNU HUVINENRe: liiallinen syljen eritys7.3.2014 5:56
kETIPINOR AIHEUTTAA SEN

ticoRe: liiallinen syljen eritys7.3.2014 10:20
Niin useilla lääkkeillä on sivuvaikutuksensa. Itsellä ppi-salpaajista sylkeä tuli niin että ei niellä ehtinyt. Tuntui että sylki oli jopa ihan vaahtoa välillä. Noh lopetin kun sivuoireet olivat niin voimakkaat ja syljenerityskin tasaantui normaaliksi.

SitrusRe: liiallinen syljen eritys7.3.2014 10:44
salpaaja toimii muodostamalla mahaan vaahtokerroksen.

Lima nousee mahasta ruokatorveen ja suuhun kun mahanportti aukeilee. Salpaajahan ei suinkaan vähennä saati poista refluksia, joten salpaajan käyttäjällä ruokatorveen nouseva lima on vain vaahdonsekaista. Itse olen huomannut että siinä on myös outo, vastenmielinen maku.

refluksikurkkuRe: liiallinen syljen eritys7.3.2014 14:14
Hannu, mihin käytät Ketipinoria?

Tico, usein kuulee toisaan suuntaan eli että lääke kuivuttaa limakalvoja.
Itsellä oli ainoastaan kerran tauon jälkee tuota kuivuutta, joten kyllä se lääke selvästikin hyvin verenkiertoon sieltä imeytyi nopeasti. Vähän samallalailla kuin pieni annos Sirdaludiakin tekee ...


Niinkuin Sitrus tuossa toikin hyvän pointin esiin, salpaajan tehtävä on tosiaan nimensä mukainen eli se salpaa happoa, jonka poisto useimmilla helpottaa tämän taudin oireita. Erinäisistä syistä johtuen käyttäjät ainakin alussa luulee joskus, että se vaikuttaa jotenkin sulkijaan ja varsinaiseen ylösnousuun.

Ennen imeytymistäkin/liukenemisvaiheessa/ennen vatsasta poistumista oleva vatsan sisältö (vaikuttava aines josksu jo reagoinut vatsan limakalvon protonipumppujen kanssa niin ettei niistä voi erittyä happoa enää) voi tietenkin myös nousta toisilla ylös tässä vaiheessa vielä, kuten Sitruskin kuvailee ... Harvoin on itsellä käynyt näin mutta joskus jos on ottanut vettä liikaa lääkkeen kanssa, niin se vesi kuplauttaa sitä muutakin tavaraa sieltä ylöspäin (tai siis se vatsa sen kuplauttaa liikkeillään oikeastaan).

ticoRe: liiallinen syljen eritys7.3.2014 17:15
Ehkä sen syljen kanssa olisi vielä kestänyt mutta nielun ja kielen turpoaminen, samoin kuin minulla tekee tietyt pähkinätkin, niin ei voinut riskeerata ja lääkärikin kehotti lopettamaan ja sain tilalle h2-salpaajan josta oireita ei ole tullut.

meeri karvonenRe: liiallinen syljen eritys12.3.2015 11:45
hei ja tähän syljeneritykseen liittyy toisen suupielen haavautuma joka ei parane kun koko ajan sylki valuu suu pielestä...

KaarinaRe: liiallinen syljen eritys18.3.2015 19:09
Mulla on todettu Sjögrenin syndrooma 2010, jossa siis tavallisesti silmät ja suu KUIVUU. Koko ajan mulla on kuitenkin ollut syljen eritys RUNSASTA. Niin ettei sen kanssa tahdo pärjätä, vaan se invalidisoi minut täysin. En pystyisi enää olemaan töissä. Sylki on joko valkoista vaahtoa tai kirkasta limamaista. En voi niellä sitä. Lääkärit vain levittelevät käsiään, eikä eläkkeelle pääse.

NiinaRe: liiallinen syljen eritys10.8.2015 12:49
Mun oireet kuulostaa hyvin samalta, kun Kaarinan Sjörgenin syndroomassa ja mulla myös tosi runsas syljen eritys. Pidän kuppia vieressä, mihin voi sylkeä. En ole vielä käynyt lääkärissä, mutta ajattelin mennä, koska oireet tuntuu pahenevan. Korvasylkirauhaset on turvonneet liiasta sylkemisestä, mutta ei ole kipeät. Voikohan pitkäaikainen bulimia vaikuttaa tähän asiaan..? Osaan kyllä nielasta sylkeni, mutta tosiaan niin runsasta, etten halua. Ja heti kun on sylkäissyt, ni pahimpina päivinä uusi sylkikasa alkaa heti erittyä suuhun ja saa olla sylkemässä 15-30 sekunnin välein. Aika hanurista.

PainajainenRe: liiallinen syljen eritys17.8.2015 23:18
Voisikohan tuohon liiallisen syljenerityksen hillitsemiseen käyttää antikolinergisia lääkkeitä, niin kuin bulbaarisessa ALS-taudissa käytetään, kun nielemisen vaikeutumisen takia syljeneritys muodostuu ongelmaksi?

Tässä lyhyt lainaus syljen valumiseen liittyen Duodecim-lehden ALS:ään liittyvästä jutusta (ALS-potilaan oireenmukainen hoito vaatii osaamista, Hannu Laaksovirta, 2005;121(2):222-6, Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim):

Syljen valuminen

Bulbaarioireiseen ALS:ään usein liittyvää syljen valumista voidaan pitää psykososiaalisesti haitallisena. Syljen erityksen ei sinänsä katsota lisääntyvän, mutta normaalin syljen nielemisen yhteydessä potilas saattaa jatkuvasti joutua kuivaamaan suupieliään. Syljen eritystä on mahdollista vähentää antikolinergisin lääkkein. Helpoin tapa on asettaa matkapahoinvoinnin hoitoon tarkoitettu skopolamiinilaastari molemmin puolin leukakulmiin joka toinen päivä. Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää amitriptyliiniä siten, että alkuannos on 10 mg iltaisin ja annosta suurennetaan siedettävyyden mukaan. Inhaloitu ipratropiumbromidi saattaa myös kuivata suuta.

Muina hoitoina on yksittäistapauksissa käytetty välikorvassa kulkevan täryontelohermon katkaisua, joka vähentää korvasylkirauhasen eritystä. Botulinumtoksiinin ruiskuttamista korvasylkirauhaseen on kokeiltu maassamme muutamissa tapauksissa, mutta tulokset eivät ole olleet niin hyviä kuin kirjallisuudessa on kuvattu. Rauhasen sädetystä on niin ikään esitetty, mutta Suomessa ei siitä ole ALS-potilailla juuri kokemuksia. Imulaitteen hankkiminen ja sen käytön opettaminen kaikille hoitoon osallistuville on välttämätöntä.

PainajainenRe: liiallinen syljen eritys17.8.2015 23:23
Omasta kokemuksesta voisin lisätä sen verran, että psykologiset tekijät voivat lisätä selvästi syljeneritystä tai tarvetta nieleskellä sylkeä, kun sylkeä tuntuu kehittyvän poikkeavan runsaita määriä. Minulla oli tällainen henkisesti varsin kuormittavan tilanteen laukaisema runsas syljeneritys, mutta kun sain huomiota pois asiast aja syljenerityksestä, niin syljenerityskin sitten normalisoitui.

lewariRe: liiallinen syljen eritys5.6.2016 22:58
Minulla on tästä ongelmasta toodella rankka ja ahdistava tarina.Itselläni ongelma alkoi jo 1995.Olin Rajamäellä silloin ammattikoulussa.Meillä oli kaukalopallo turnaus.Jostain syystä minut nakitettiin maalivahdiksi.En ole ikinä ollut maalivahti ja tiesin,Tästä ei hyvää seuraa.Hävittiin21-4.Tämän jälkeen menin nukkumaan.Uni ei millään tullut samaan aikaan suuhuni alkoi muodostua semmosta vesilimaa paljon.Aamulla kun heräsin en voinut tietää että en pääse,Enää ikinä vaivasta.Ikää nyt jo 41.Kestin vaivaa 6kuukautta.Aloin käyttämään vaivaan,Heroiinia tiesin sen tekeväni suusta neutraalin.Jäin pahaan koukkuun.Tästä eteen in in syljen nielemiseen jo mutta vaivan koen itselläni hieman nolona kuitenkin sairasta.Eniten ärsyttää toi vaiva just puhuessa.Etenkin S ja R painoitteisissa sanoissa ja ei Ole mitään suoranaistä hoitoa tai lääkäriltä saatuja lääkkeitä mitkä tähän ongelmaan auttaisi.Ihmetyttää että lääkäreille vaiva on täysin tuntematon.arvatkaapa monelle lääkärille olen asiasta puhunut?Varmaan sadalle.Yleisin mitä on sanottu että,Vaivana on yleensä kuiva suu eikä päinvastoin.Tsemppiä koittakaa kestää vielä painotan että stressi ei oo hyväks tälle.Taidan olla vaivan edellakavija.

LeilaRe: liiallinen syljen eritys9.11.2016 10:48
Hei! Luin nuo edellä olevat tekstit. Kaikilla tuntuu sitä sylkeä erittyvän suuhun alhaalta keuhkoputkista. Nyt kysynkin ,onko kenelläkään kokemusta/tietoa sellaisesta,että sylkeä valuu pään alueelta nieluun. Lähi omaisellani on ollut sellaista vaivaa yli vuoden. Hän on alunperin altistunut homeelle/sisäilmamyrkyille asunnoissa.. Hänellä on erinäisiä homealtistujan oireita,,aiemmin oli rankkaa oksentamista,sitten alkoi tämä syljen eritys. Hän sanoo,että tuntee miten pään alueelta/otsasta valuu sylkeä nieluun. Se on todella kamala vaiva,välillä on leuan ja korvien alla imusolmukkeiden turvotusta/kipua,,,kaikenlaisia oireita vaihtelevasti. On käynyt lääkäreillä,alkusyksystä kuvattiin otsa ja poskiontelot,ei löytynyt mitään. Kesällä hän kävi kurkku-korva ja nenätautilääkärillä,hän oli asiallinen ja kuunteli,mutta ei osannut kumminkaan antaa kunnon vastausta siihen syljen eritykseen,sanoi vai,että sylkirauhaset ja imusolmukkeet ärsyyntyvät jostain syystä,mikä sitten aiheuttaa syljen liiallisen erityksen..Diagnoosi oli hänelle,"Oireet sopivat ympäristön ilmanlaadun aiheuttamaan immuuunisysteemi häiriöön.Ainoa hoito on puhtaan ympäristön löytäminen." Lääkärit eivät ota tosissaan hänen näitä oireita,ei ohjata riittäviin kokeisiin ja hoitohin.. Raha ratkaisee,sitä pitäisi olla paljon,että pääsisi erikoislääkäreille ja hoitoon. Hän on ollut työkyvytön näitten oireiden takia jo kolmatta vuotta,,turha kuvitella,että pääsisi sairauspäivärahalle-ja eläkkeelle,hänellä ikää 37v. Parin viikon päästä hänellä on lääkäriaika,on muuttanut uudelle paikkakunnalle,toivottavasti sen kaupungin lääkärit ymmärtävät ja ottavat todesta hänen vaivat ja että hän saa apua ja hoitoa! Mutta kertokaa hyvät ihmiset,jos teillä on tietoa tällaisesta syljen runsaasta erityksestä ja saako siihen mitään apua! ?

SyljeskelijäRe: liiallinen syljen eritys30.1.2017 16:26
Mulla alkoi sama vaiva melkein 2 vuotta sitten. Alkoi ihan yhtäkkiä, takana tosin todella stressaava elämänvaihe lähinnä muiden sairauksien vuoksi. Aluksi luulin, että vaiva johtui suolahappotipoista, joita funktionaalinen lääkäri mulle suositteli, koska kun en tippoja ottanut vaiva hävisi. Samoin kävi myöhemmin useamman muun tuotteen kanssa. Lopulta minkään tuotteen lopettaminen ei auttanut ja vaiva on ja pysyy. Mulla tämä on iltapainoitteista eli illalla joutuu hengailemaan sylkikupin kanssa. Kävin vaivan alkaessa korva-kurkku-nenä tohtorilla mutta ei osannut sanoa mitään muuta kuin, että botoxia voidaan laittaa sylkirauhasiin... sanoin, että ei kiitos. Oma lääkärinikin (tämä funktionaalinen) on aivan ymmällään tämän vaivan kanssa. Mulla on todettu mm. dysbioosi suolistossa, suolistohiiva, liikaa histamiinia kehossa jne., mutta mitkään keinot näiden poistamiseksi eivät toimi. Hulluksi tämän kanssa tulee ja pelkään päivää, jolloin tästä tulee ympärivuorokautista ja rampaudun täysin...

Onko kenelläkään vinkata osaavaa lääkäriä tässä vaivassa? Oon valmis menemään minne vaan ja maksamaan mitä vaan.

TomppaRe: liiallinen syljen eritys1.2.2017 0:46
Itsellä myös liiallinen syljeneritys. Tai nyt on kolmas yö menossa kyseisen vaivan kanssa. Toivottavasti johtuu vain tästä flunssasta ja kurkkukivusta. Kurkkukipu on kyllä poistunut mutta syljen eritys ei. Nukkumaan en ole kolmeen yöhön pystynyt kun syljeneritys on niinyt kova.
Pitääkö jo huolestua vai liittyykö tähän flunssaan?

flunssa taasRe: liiallinen syljen eritys1.2.2017 13:00
täällä on myös flunssa, uneton yö, räkää ja sylkeä. Pyyheliina ja sylkikuppi tyynyn vieressä.
Uskoisin, että flunssa on meneillään, näin oli jo monta kerta aiemminkin. Ekana flunssayönä tulee enemmän sitten rauhoitu. Ihan näkee, että räkää tulee poskionteloista, että on vihreä. Viime talvena oli antibioteillä hoidettu poskiontelotulehdus, siihen loppui räkä kurkusta.
Sylkeä myös tulee, erityisesti silloin kun syljestä rupea ajattelemaan niin heti suussa tulvii.

soundiRe: liiallinen syljen eritys5.4.2017 18:18
Minulla kolmas päivä menossa, syön sirdaludia, mutta vain joka toinen päivä. Nyt on yhtäkkiä tullut syljen eritys suureksi ja ärsyttää nimenomaan kun pitäisi nukkua, kielikin tuntuu turvonneelta ja hiukan kipeältä. En käytä alkoholia, enä polta. Kävin jo takahampaan hionnassa, kun se tuntui painavan kieltä. Mutta mutta, se onkyllä totta että minulla on tosi sressaantunut aika. Uskon että se aiheuttaa ongelman.

soundiRe: liiallinen syljen eritys5.4.2017 18:18
Minulla kolmas päivä menossa, syön sirdaludia, mutta vain joka toinen päivä. Nyt on yhtäkkiä tullut syljen eritys suureksi ja ärsyttää nimenomaan kun pitäisi nukkua, kielikin tuntuu turvonneelta ja hiukan kipeältä. En käytä alkoholia, enä polta. Kävin jo takahampaan hionnassa, kun se tuntui painavan kieltä. Mutta mutta, se onkyllä totta että minulla on tosi sressaantunut aika. Uskon että se aiheuttaa ongelman.

Heikki PekkinenRe: liiallinen syljen eritys7.4.2017 22:06
Minua vaivannut toista vuotta. Kävin lääkärillä vuosi sitten, 8 putkeen verta labrassa. Kaikki viitearvojen sisällä. Koko ajan pahentunut, nukkuminen selällään mahdoton. Mikä avuksi?
Nyt menen lääkäriin.

SyljeskelijäRe: liiallinen syljen eritys4.10.2017 14:00
Kirjoittelin tuossa vajaa vuosi sitten vaivastani ja totesin näköjään, että ..."pelkään päivää, jolloin tästä tulee ympärivuorokautista ja rampaudun täysin..." Se päivä on nyt koittanut eli nyt vaiva ei ole enää vain iltapainoitteista vaan 24/7... en voi olla sosiaalisissa tilanteissa, en tiedä miten voin mennä takaisin töihin (olen nyt opintovapaalla) jne. Ei tällainen mitään elämää ole. Minulla on myös uusi lääkäri, jonka kanssa lähdettiin hoitamaan suoliston vaivoja ja toivottiin, että se vaikuttaisi myös tähän syljeneritykseen, mutta ei... tilanne on vain pahentunut, joka johtunee opiskelun aiheuttamasta stressistä tai vaihtoehtoisesti siitä, ettei ole ollut varaa käyttää ruoansulatusentsyymejä moneen kuukauteen. Tämän ketjun aloittajahan liitti vaivan huonoon ruoansulatukseen, joka minulla on todettu. Vajaan parin viikon päästä menen taas korva-kurkku-nenälekurille, koska oma lääkärini toivoo, että sylkirauhaset kuvataan (en tiedä miksi ensimmäinen tämän osaamisalan lääkäri ei sitä tehnyt). En itse usko, että siellä mitään on, mutta melkein toivon, että olisi, jotta selviäisi mistä tämä kauheus johtuu. Kauheaa toivoa tuollaista, kertoo epätoivostani. Korva-nenä-kurkku lääkäri, jolla kävin silloin yli 2 v. sitten, kun vaiva alkoi ehdotti, että sylkirauhasten toimintaa lamattaisiin botoxilla. Tuolloin olin ajatuksesta aivan kauhuissani. Nyt alan olemaan valmis jopa siihen, jos sylkirauhasten kuvauksissa jne. ei mitään löydy. Ei ole yksinkertaisesti enää vaihtoehtoja.

Lauri HaapaniemiRe: liiallinen syljen eritys14.12.2017 15:40
Minulla esiintyy,syljen eritystä iltaisin kun menen nukkumaan.Käytän
Cpap-laitetta uniapnean vuoksi.Päivällä ei syljen valumista tapahdu,tämän
vuosi ei uni tule ollenkaan vasta aamuyöllä.Minulla on todettu parkissonismia,ja pienten suonten tauti.Ikää on 72 vuotta on paljon saira-
uksia Maksakirroosi on yksi niistä joka on tullut B-hepatiitti infektiosta
joka oli 4 vuotta sitten.En ole käyttänyt alkoholia lainkaan Maksasairaus
NAS tyyppiä.Maksa ongelma on nyt suurin huolen aihe,veriarvot ovat huo-
not voisiko tämä syljen erittyminen johtua näistä sairauksista.

female77Re: liiallinen syljen eritys14.12.2017 19:58
Ei aavistustakaan, Lauri, mistä syljen eritys johtuu. Sitä on kyllä minullakin, mut on aina ollut. Nykyään saatan herätä aamulla, ja suu ja kurkku ovat kuin kuivaa hiekkapaperia, kai refluksin takia.

Mun ystävä laihdutti, ja pääsi eroon uniapneasta sillä. Vhh-Paleo auttoi myös hänen 2-diabetekseen. Aloita puhdas ruokavalio, niin olotilasi saattaa tuntua paremmalta. Paleo on oikea ruokavalio. Jotkut jopa parantuvat sillä joistakin sairauksista, mutta ei se tietenkään kaikkiin sairauksiin auta. Jos pystyy aamulla juomaan ennen ruokaa sitruuna vettä, niin se ehkä auttaa maksan puhdistumisessa. Maksahan voi uusiutua jnk verran. Itse en pysty enää juomaan sitruunavettä refluksin takia, ennen join aamuisin, vaikkei maksa vikaa olekaan.

SalamandreRe: liiallinen syljen eritys12.1.2018 22:48
Mulla syljeneritys liittyy refluksikohtaukseen joka kestää muutaman päivän. Tänä aikana ei nukuta juuri syljenerityksen ja röyhtäisyjen takia ja ilmavaivojakin on. Lopetin 2014 gluteenin syönnin itsehoitona kun lääkärit eivät keksineet muuta kuin närästyslääkkeet koska ei ollut keliakia eikä kohtauksia tullut 3 vuoteen paitsi kun olin kokeillut gluteenia taas. Nyt otin 2017 marraskuussa viljat takaisin liian nopeasti ja hitaasti alkoi refluksioireet lisääntyä ja ne kasvoi isoksi kohtaukseksi siis parissa kuukaudessa.

Yleensä kohtauksen syntymiseen tarvitaan kuitenkin useampi tekijä:
HUONO YLEISKUNTO siis oikeasti myös liikunta on tärkeä osa tervettä kehoa pitää myös stressitason kurissa, joululoman aikana ehdin jo rapautua
Stressi
Univelka
Hiilihapolliset juomat (join liikaa äsken huuleen puraisemani ison haavan hoitoon kun puudutti kivasti)
Vehnä ja muut gluteeniviljat, etenkin kokeilemani seitanmakaronilaatikko oli puhdas virhe itse vehnägluteenia kun on ihan yltä päältä
Kahvi jonka aloitin jouluna ja johon jäin 3 päivässä koukkuun... tyhjään vatsaan tietty aamulla juon kun ei ole nälkä.

Nyt siis kärsitään taas seurauksista! Toinen päivä kurkkukipua ja kurkun kutitusta, nuhaa, sylkeä, röyhtäisyjä, ilmavaivoja, toooosi paska fiilis.. googletin jos löytyisi joltain uusia vinkkejä mutta eipä kauheasti näy. Jaoin sitten omani.

Lääkitsen kertaluontoisesti kohtauksia esomeprazolilla ja redufluxilla mutta omeprazol auttaa paremmin, nyt en jaksa lähteä lääkäriin hakemaan reseptiä. Muutoin siis gluteeni pois, kaura on ok. Liikuntaa, ei limuja kuin ihan satunnaisesti esim kerran 2 viikossa. Kahvi pois taas ihan turhuke. Ja ikää siis nyt 25 mulla eli pelkkä nuoruus ei takaa terveyttä vaan siitä pitää huolehtia.

Vastausta vaillaRe: liiallinen syljen eritys7.3.2018 23:55
Isälläni 85 v. on ongelmana liiallinen syljen eritys. Hänellä on todettu muutama vuosi sitten Parkinsonin tauti ja neurologi on sitä mieltä, että syljen liiallinen eritys kuuluu tähän sairauteen. Syljen eritys ilmenee varsinkin illalla, kun pitäisi rauhoittua nukkumaan. Hänelle tulee ihan tukehtumisen tunne ja on pakko nousta takaisin ylös. Sängyn päätyä on kohotettu ym. tavallisia kotikonsteja. Sitten vaivaan kokeiltiin Scopoderm -laastaria korvan taakse, mutta se vei heti seuraavana aamuna jalat alta kahdesti, joten se siitä kokeilusta. Seuraavaksi hän sai lähetteen keskussairaalaan sylkirauhasten botox-pistoksia varten, mutta ylilääkäri ei suostunut vielä tekemään operaatiota, vaan kehoitti kokeilemaan ensin amitriptyliini/Triptyl lääkitystä. Onko kenelläkään kokemusta tästä Triptylistä, miten se auttaa tähän vaivaan ja reagoiko se Parkinson lääkityksen kanssa miten? Tuo aikaisempi huono kokemus Scopoderm-laastarista mietityttää, jos tämäkin vie sitten taas jalat alta. Hän sai myös tuttavalta vinkin, että kannattasi vähentää maidon ja maitotuotteiden syömistä ja tämä onkin auttanut jonkun verran ongelmaan. Stressi ja väsymys selvästi lisäävät syljen eritystä ja kuolan valumista suusta. Kertokaa kokemuksista onko Triptyl auttanut!

female77Re: liiallinen syljen eritys7.3.2018 23:59
autoimmuuni-paleo ruokavalio saattaa hillitä tulehdusta ja autoimmuunisairautta.

SyljeskelijäRe: liiallinen syljen eritys6.4.2018 14:22
Moi! Mulla saman tyyppinen oirekuva siinä mielessä, että mullakin sylkeä erittyy eniten illalla ja stressi lisää selkeästi. Mullekin ehdotettu botoxia, mutta siihen en suostu. Triptyl kyllä lopettaa/vähentää syljenerityksen hetkellisesti, mutta se lääke käy niin paljon nuppiin, että en itse ainakaan halua sitä käyttää säännöllisesti. Omalla kohdalla ei auttanut edes autoimmuunipaleo. Oma lääkärini funktionaaliselta puolelta epäilee nyt, että mun kohdalla liiallinen syljeneritys johtuu sympaattisen ja parasympaattisen hermoston epätasapainotilasta. Tuli tähän päätelmään sen vuoksi, että omalla kohdalla syljeneritys lakkaa, kun harrastan liikuntaa ja vähenee, jos juon kahvia. Muitakin juttuja oli, jotka tähän viittasivat, mutta ne ei tässä hetkessä tule mieleen. Mulla mennyt vaivan kanssa nyt yli 3 vuotta eikä loppua näy. :/

GingerRe: liiallinen syljen eritys6.4.2018 15:54
Triptylin aineenvaihduntatuote Noritren ei väsytä yhtä paljon kuin Triptyl. Itse olen ollut tyytyväinen käyttäjä jo 3 vuotta. Auttaa kipuihin ja migreenin ehkäisyyn.

MyötätuntoaRe: liiallinen syljen eritys16.5.2018 11:33
Käytin monia vuosia hermokipuun amitriptylin 12,5 mg 1 kpl iltaisin. Kivun helpotettua lopetin lääkkeen käytön pari kuukautta sitten. Samalla meni kunnon yöunet ja alkoi runsas syljeneritys. Syljeneritykseen lähdin täältä apua etsimään. Syljen liikaeritys on iso riesa, ehkä kokeilen Gingerin mainitsemaa Noritreniä.

OonaRe: liiallinen syljen eritys25.6.2018 15:52
Mitä voi olla että minulle tulee ihan kamalasti sylkeä suuhun ja kurkkuun alkaa sattumaan hermottomasti että heti kun nielaisen niin sylki tulee takaisin suuhun? Kipu on kurkusta alas päin? Loppuu aina kun olen nukkunut pari tuntia ja seuraavana päivänä uudestaan?

jorma herralaRe: liiallinen syljen eritys7.10.2018 1:23
Onko lääkettä liialliseen syljen eritykseen,jos on niin mitä

jorma herralaRe: liiallinen syljen eritys7.10.2018 1:24
Onko lääkettä liialliseen syljen eritykseen,jos on niin mitä

jorma herralaRe: liiallinen syljen eritys7.10.2018 1:24
Onko lääkettä liialliseen syljen eritykseen,jos on niin mitä

jorma herralaRe: liiallinen syljen eritys7.10.2018 1:25
Onko lääkettä liialliseen syljen eritykseen,jos on niin mitä

jorma herralaRe: liiallinen syljen eritys7.10.2018 1:25
Onko lääkettä liialliseen syljen eritykseen,jos on niin mitä

SyljeskelijäRe: liiallinen syljen eritys7.10.2018 19:36
Tietääkseni ei ole mitään lääkettä, joka olisi kehitetty juuri tähän ongelmaan. Tiettyjen lääkkeiden sivuvaikutuksena on suun kuivuminen, nämä toki auttavat. Mutta, kuten edellä keskusteltu, esim. Triptylillä kovia sivuvaikutuksia.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: