Keskustelu

ÄitiVauvan refluksi, APUA!16.6.2011 11.18
Vauvallani (nyt 8kk) on ollut pidemmän aikaa refluksin oireet: yöitkut, syömättömyys, ruoka vaikea niellä, suuhun nousee mahasta ruokaa ja nielee ne takaisin, limaisuus kurkussa ilman flunssaa, aivastelu, kitisee koko ajan (ei ole mihinkään viihdykkeeseen tyytyväinen), pystyasento on ainut mikä kelpaa...ym.).

Olen juoksuttanut vauvaa pitkään lääkärissä ja vasta kesäkuun alussa saatiin lääkitys (Losec Mups). Pidettiin lähes joka vastaanotolla ylihuolehtivaisena äitinä. Aloitettuamme Losec Mupsin vauva muuttui kuin eri ihmiseksi. Söi äärettömän hyvin ja oli todella hyvän tuulinen. Lääkettä annettuamme noin 1 vko ajan alkoi syönti taas huonontua ja oireet tulla takaisin (tosin ei niin voimakkaina kuin ilman lääkettä). Viime yö oli taas aikamoinen, itkua vähän väliä... :(

Kaikki kotihoito jutut on tehty, joilla vauvan oloa voi helpottaa (sängyn pääty nostettu ym.).

Ollaan annettu Gavisconia Losec Mupsin rinnalla (lääkärin ohjeistuksesta), mutta ei siitä ole apua. Losec Mups annostus on vauvallamme 10 mg x 1 aamuisin. Lääkärin mukaan annostus pitäisi olla riittävä (katsotaan lääkärin mukaan painosta).

Onko kenelläkään ollut vastaavaa? Millaisia annostuksia ja mitä lääkkeitä ollut muilla? Vertaistukea kaivataan!

En tiedä enää kenenkä puoleen tässä kääntyä, on rankaa katsoa kun oman vauva olo on hankala eikä voi juurikaan auttaa... :(

refluksikurkkuRe: Vauvan refluksi, APUA!16.6.2011 11.48
Tsemppiä ja voimia refluksilapsen kanssa!!!

Samaa diagnoositaistelua olen kuullut muiltakin tahoilta. Onneksi jaksoit kuitenkin taistella.

Meillä on tällä hetkellä paljon lasten osuuden lukijoita mutta kirjoittelut on minimissä - toivottavasti saat vastauksia. Oletko kirjoitellut jo tuolla yahoon Refluksilasten puolella (vaatii rekisteröitymisen, joka voi viedä vähän aikaa)?

Olisikohan sitä ajallisesti mahdollista vielä vaan katsoa vähän aikaa, jos tuo on noita alun kiemuroita? En tiedä oletko jo törmännyt lapsilla käytettävään Prepulsidiin (erikoislupavalmiste, vaatii sydänkäyrien ottamiset), joka tehostaa sulkijan toimintaa & lisää vatsan tyhjentymistä? Tuntuu ainakin käyttäjillä toimivan (yksittäisten lastenlääkreiden halukkuutta sen määräämiseen en tiedä).

Kävitkö julkisella vai yksityisellä puolella lääkärissä?

ÄitiRe: Vauvan refluksi, APUA!16.6.2011 12.19
Olen lukenut netistä paljon vauvojen refluksista ja jossakin sattui silmään tuo että refluksissa olisi "hyviä kausia" ja sitten taas "huonompia kausia" vaikka on lääkitys, liekö tämä paikkaansa pitävä tieto? Olen myös lukenut Prepulsidistä, mutta vauvalleni Losec Mupsin määrännyt lääkäri ei puhunut siitä. Mitä tarkoitit "alun kiemuroilla"?

Olen käyttänyt vauvaani sekä julkisella että yksityisellä, mutta yksityinen lastenlääkäri (lääkäri on myös allergioihin erikoistunut) määräsi lopulta lääkkeen.

En ole kirjoitellut yahoon Refluksilasten-sivustolla. Ei kai tässä muukaan auta kuin seurata tilannetta. Alkaa vain olla itse jo niin väsynyt, että toivoisi tilanteen jo selviävän. Ne muutamat päivät (kun lääke tehosi) olivat jotain niin sanoin kuvaamattoman ihanaa, lapsi söi hyvällä ruokahalulla ja oli kuin aurinko!



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: