Keskustelu

siirto Kalsium/Maria13.3.2017 15.59
Olen aloittelemassa hoitoa FLT-lääkärillä, labratutkimukset kestävät vielä.

Olen kuitenkin saanut refluksin ja siitä johtuvan astman pois kokonaan täysin viljattomalla ja maidottomalla ruokavaliolla. Ei mitään näistä, ei edes riisiä, tattaria, maissia, kvinoaa.

Lisäksi otan aamuisin puolikkaan sitruunan (luomua) puristettuna ja sekoitettuna pieneen määrään vettä tuntia ennen ruokailua. Pystyn jo hyvin nauttimaan muitakin hedelmiä: appelsiinia, omenaa yms. Aikaisemmin ei olisi tullut kysymykseenkään.

Mutta syy miksi kirjoitan on se, että vaikka refluksi oli poistunut, minulla oli ajoittain vatsavaivoja ja hengitysvaikeuksia sekä limaa kurkussa, jonka ajattelin johtuvan allegioista. Ostin kalsium-valmisteen, jossa on mukana magnesiumia ja D-vitamiinia. Tällä oli ihan käsittämätön vaikutus!!! Rykiminen loppui siihen, samoin vatsakipu.

www.oireet.fi/kalsiumin-puute.html

Mulla oli ihan selviä oireita kurkunpäässä ja sisäänhengitys oli vaikeutunut, josta limaisuus kurkussa. Lima kurkussa ei aina välttämättä liity refluksiin. Lisäksi oli lihaskramppeja ja raajojen puutumista.

Jos ei käytä mitään maitotuotteita, ruokavaliosta on vaikea saada riittävästi kalsiumia. Jos on takana pitkäaikainen gastriitti, kalsiumin imeytymisessä on ollut muutenkin vaikeuksia.

Suosittelen kokeilemaan!


Vanilja Re: Kalsiumin puute 13.3.2017 11:57
Minäkin välillä pohdin tuota kalsiumin saantia kun maitotuotteista ei tule syötyä kuin juustoa. Käytän sesamtahnaa ruokalusikallisen aamusmoothiessani päivittäin ja syön parsa- ja lehtikaalia usein. Olen lopettanut lihan syönnin kokonaan siksi mietin myös B-12 vitamiinin saantia. Sitä täytyy varmuudeksi varmaan ottaa purkista



Juissi Re: Kalsiumin puute 13.3.2017 14:29
Joo itsellä todettiin kalsiumin puutos jo vuosia sitten. Pitää alkaa nyt säännöllisesti ottamaan lisäravinteena.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: