Keskustelu
| M-M | Mikä vuorokaudenaika on pahin? | 13.4.2011 11.01 |
| Monille pahin on yö, toisille ruokailun jälkeinen aika, kolmansille jokin muu. Onko teillä jokin vuorokaudenaika, jolloin oireet ovat pahimmillaan? Entä helpoin aika vuorokaudesta? Itselläni pahin on heräämisen jälkeiset pari tuntia. Aluksi röyhyttää, sitten alkaa henkeä ahdistaa, sitten yskittää ja oksettaa ja lopulta se rauhoittuu vähitellen pelkiksi röyhtäilyiksi, jotka jatkuvat alkuiltaan ja loppuilta on yleensä helpoin. Öisin saan myös olla ensimmäiset neljä tuntia ihan rauhassa. |
||
| refluksikurkku | Re: Mikä vuorokaudenaika on pahin? | 14.4.2011 0.05 |
| Oireita esiintyy eniten mielestäni n. 13 ja 23 välillä (ei siis koko ajan), eli yöt ja aamupäivät yleensä suht ok. |
||
| röyhtäilijä | Re: Mikä vuorokaudenaika on pahin? | 14.4.2011 20.06 |
| minullakin iltaa kohden pahenee. yöt saan olla rauhassa yleensä. ja aamulla on niin kuin ei olisi mitään, kunnes syön aamupalan niin johan oireet alkavat pikkuhiljaa ja voimistuvat päivän mittaan. jos joskus pitkitän aamupalaa niin alkaa kova polttelu mahassa asti. joten ei syömättäkään ei ole hyvä olla. minulla myös tuota hengenahdistusta ja röyhtäilyä, inhottava vaiva. |
||
| Amalia | Re: Mikä vuorokaudenaika on pahin? | 18.1.2012 18.20 |
| Mulla on ollut oireita yöaikaan, vain pari kertaa päiväaikaan ruokailun jälkeen. |
||
| NR | Re: Mikä vuorokaudenaika on pahin? | 18.1.2012 18.34 |
| aika samoilla linioilla kun röyhtäilijä, tosin ei aina, tuntuu et ku on näitä oireita niin nehän on, sit ku saa ittensä ihan rennoks niin kaikki häipyy. |
||
| Hemu82 | Re: Mikä vuorokaudenaika on pahin? | 18.1.2012 19.58 |
| Mulla riippuu ihan päivästä, välillä vaivaa öisin, välillä muina aikoina... mut aamu on useimmiten helpoin. Öisinkään en tiedä et vaivaako toi varsinaisesti mut jostain syystä herään usein aamuyöllä ja sit kun en saa unta heti niin olo on aika huono. |
||
| karvinen. | Re: Mikä vuorokaudenaika on pahin? | 18.1.2012 21.47 |
| mulla pahin aika on heti aamulla kun on herännyt.limaa kurkussa ja saa köhiä älyttömästi.juon yleesä haaleaa vettä heti herättyäni se helpottaa.aamupalan jälkeen olo normalisoituu. |
||
| Amalia | Re: Mikä vuorokaudenaika on pahin? | 19.1.2012 19.19 |
| Pikku tarkennus: kova vatsakipu esiintynyt aina yöllä, turvottelu, kuvottava olo yms. ilman vatsakipua myös päivällä ruokailun jälkeen. |
||
