Keskustelu
| Aallotar | Ei närästystä, vain kurkkuoireita ja silti ruokatorvitulehdus | 12.4.2011 9.00 |
| Olen tietämättäni sairastanut refluksia ties kuinka pitkään. Perinteisiä närästysoireita ei ole ollut kuin todella harvoin, ainoastaan aamukurkkukipua. Eli mitä ilmeisimminon ollut yöllistä refluksia. Aiemmin kurkkukipua on ollut satunnaisesti, muta aika usein aamusin. Joulukuussa oli kuukauden kurkkuoireita, jotka ei rauhoittuneet edes päivällä ja kävin lääkärissä ja sain Nexium 20mg kuurin. Oireet helpotti, mutta palasi maaliskuussa ja taas kuukauden kärvistelyn jälkeen lääkäriin. Suositteli gastroskopiaa, jossa sitten kävinkin heti seuraavana päivänä. Todettiin refluksitauti ja sen aiheuttama ruokatorventulehdus LA A. Ja mitään tuntemuksia ei ole tuolla ruokatorvessa ollut! Ei nyt eikä koskaan aikaisemminkaan. Nyt lääkitys Nexium 2x20mg aamuin illoin ja kurkkukipu häipynyt jo 5 päivän kuurin jälkeen, mutta aamuisin edelleen suussa epämiellyttävä maku eli edelleen jotain nousee vaikka sängyn pääty nostettu ja iltasyömiset lopetettu. Nyt vaan huolestuttaa, että mitä solutason muutoksia tässä on ehtinyt tulemaan kun olen kuitenkin 40v. nainen, että onhan ne hapot ehtineet tuolla jylläämään vuosikausia. Ensi viikolla on lääkäri ja kuulen tulokset. Pelottaa. |
||
| refluksikurkku | Re: Ei närästystä, vain kurkkuoireita ja silti ruokatorvitulehdus | 13.4.2011 23.58 |
| Tsemppiä Aallotar sullekin tulosten odotteluun! Mikä olotila sulla siellä nyt on? |
||
| Aallotar | Re: Ei närästystä, vain kurkkuoireita ja silti ruokatorvitulehdus | 14.4.2011 11.53 |
| Kiitos refluksikurkku. Lähinnä täällä pohdiskelen, että tehoaako lääke vai ei. Ainakin kurkkukipu on poistunut, mutta aamulla silti hapan maku suussa ja myös ruokailun jälkeen tuntuu kun hapanta nousee ja tätä ei mielestäni aiemmin ole ollut. Lääkekö sen aiheuttaa vai missä mennään? Vaikea kuulostella omaa olotilaa nyt suhteessa ennen kun en ole aiemmin ainakaan kiinnittänyt huomiota, että hapanta nousisi ruokailun jälkeen. On tietty mahdollista, että sitä on tapahtunut mutta en ole huomioinut sitä. Ihan pihalla. |
||
| Aallotar | Re: Ei närästystä, vain kurkkuoireita ja silti ruokatorvitulehdus | 22.4.2011 7.39 |
| Tulokset tuli ja kaikki puhdasta! Mikä helpotus, kevät alkoi! Sen verran täytyy päivittää tilannetta, että tajusin viime viikonlopun vatsataudin seurauksena, että minulla ruokatorvikipu heijastuu selkään eikä juurikaan etupuolelle. Ja minullahan on ollut viime syksynä pariin otteeseen pitkät jaksot selkäkipuja, joita hoidettiin selkälihasten tulehduksena fysioterapiassa. Ilmeisesti tuo pitkään jatkunut ruokatorvikipu jumittaa myös selkälihakset ja siten lääkäritkään eivät nähneet todellista kivun aiheuttajaa. Itsellä on pitkiä jaksoja, ettei ole oireilua juurikaan, joten omalla kohdalla uskon, että ihan ykkösyys oireilulle on STRESSI. Minkään ruokalajin en ole todennut aiheuttavan mitään oireita eli uskoisin ja toivoisin, että saan tämän taudin hyvin kuriin pienillä elämäntapamuutoksilla ja olemalla stressaamatta (helposti tehty:). No nyt ei ainakaan ole stressiä ja aion nauttia pääsiäisestä kaikkine herkkuineen, toki kohtuudella! Mukavaa pääsiäistä kaikille! |
||
| Katja | Re: Ei närästystä, vain kurkkuoireita ja silti ruokatorvitulehdus | 22.4.2011 11.58 |
| Samoin sulle! |
||
