Keskustelu

EevaMikä neuvoksi? Palan tunne kurkussa.6.3.2017 19.43
Tauti alkoi viime syksynä flunssamaisella kurkkukivulla, joka ei muuttunut flunssaksi mutta ei mennyt ohi. Ja on vain pahentunut koko ajan. Ja hetkittäin tuntuu että en pysty muuta ajattelemaankaan.

Lähinnä tuntemukset on kurkussa ja nielun alaosassa. Ihan niin kuin jotain ylimääräistä olisi siellä, siis palan tunnetta oikealla puolella. Nieleminen onnistuu ihan hyvin ja välillä on jopa helpompi olla kuin nielee taikka imeskelee vaikka pastillia. Sinänsä mitään hirveää poltetta en tunne.

Gastoroskopiassa kävin tammikuussa, lievää ärsytystä oli ruokatorvessa ja mahaportin läppä oli hieman löysä mutta koepaloissa ei ollut mitään poikkeavaa. Kilpirauhanen on myös ultrattu ja otettu verikokeita ja kaikki näyttää normaalille.

Tällä hetkellä syön Somacia 80 mg/päivässä mutta en oikein tunne että auttaisi asiaa. Ruoka-aineita olen yrittänyt selvitellä ja vältellä mutta ei tunnu niistäkään löytyvän mitään apua.

Mikä siis neuvoksi? Mietityttää että jos tämä onkin jotain muuta kuin refluksia. Pitäisikö pyytää kaulan magneettikuvausta? Tai kokeilla muita lääkkeitä?

AnderssonRe: Mikä neuvoksi? Palan tunne kurkussa.6.3.2017 21.36
Minullakin oli palan tunnetta kurkussa pari vuotta sitten, kun refluksi oli pahimmillaan. Söin silloin Somacia 80mg/vrk. En tiedä johtuiko tuo palan tunne kurkussa refluksista vai isosta Somacin annoksesta vai molemmista. Ajan myötä se sitten häipyi pois.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: