Keskustelu
| Eeva | Refluksi ja Opamox | 6.3.2017 16.55 |
| Onko teillä käytössä mitään rauhoittavaa lääkitystä? Joskus kun minua oikein ahdistaa tämä oireilu olen ottanut Opamoxin, ja näin oireilu on loppunut. Ajattelin, että voikohan Opamoxilla vaikuttaa tähän kuvotuksen tunteeseen, vai onko kyse vain psyykkisestä rentoutumisesta? |
||
| Aikuinen nainen | Re: Refluksi ja Opamox | 6.3.2017 17.35 |
| Itselläni ei ole käytössä mitään rauhoittavaa tähän refluksiin mutta tarjottu on Opamoxia ja Diapamia joita kumpaakaan en ole ottanut. Olen niin lääkevastainen ihminen, syystä, että minulle tulee lääkkeistä huono olo eli lääkkeet vaikuttaa aivan erilailla kun niiden tarkoitus on. Elimistöni ei hyväksy lääkkeitä ja siksi olenkin haastava "potilas" lääkäreille. Samoin kun alkoholi ei sovi joten siksi on välillä niin vaikeaa kun vaivaa on vaikka muille jakaa eikä sitten ole lääkitystä millä voi oloaan helpottaa. Uskon, että sinulle on hyötyä Opamoxista, ystäväni käyttää sitä kun tulee hirveä ahdistava vanteen tunne rinnan alle ja närästää. Hän kertoo, että kun ottaa Opamoxin olo tasaantuu ja voi paljon paremmin. Että ehkä sillä on hyvä vaikutus joillekin ja saavat helpotusta kurjaan oloon. |
||
| Eeva | Re: Refluksi ja Opamox | 6.3.2017 18.19 |
| Kiitos vastauksesta. Onko sinulla käsitystä, että miksi lääkäri on sinulle rauhoittavia tarjonnut? Vaivahan on fyysinen ja Opamox taas vaikuttaa psyykeeseen rauhoittavasti. Minä ihmetteln juuri tästä syystä, että miksi se tuntuu auttavan. Mitä oireita sinulla on? Minulla vaikeimmat oireet ovat kuvotus vatsan ollessa tyhja ja kivuliaat kipukohtaukset. Menen kuukauden päästä tähystykseen, en siis vielä tiedä onko kysymys ollenkaan refluksista. Toivoisin, että olisi, näin olisi toivoa että lääkkeet toisivat avun. Voimia! |
||
| Aikuinen nainen | Re: Refluksi ja Opamox | 6.3.2017 19.56 |
| On käsitys. Närästys kivut ja huono olo kun tulee ja tuntuu ettei mitään voi syödä silloin tulee tosi tuskainen olotila. Siihen lääkäri meinasi, että nämä rauhoittavat auttaa ja mieli tasantuu niin on helpompi tulla kipujen kanssa toimeen. Minulla on aina ollut tosi korkea kipukynnys olen niin paljon sairastanut muita juttuja, niin nyt se on nollassa eli kestäminen näiden refluksi vaivojen kanssa on välillä yhtä tuskien taivalta. Juuri sitä kuvotusta ja kovaa polttoa rintalastan alla on vaikea kestää ja kun ne tuntemukset on päällä ei itku ole kaukana. Mutta en tosiaan ottanut näitä lääkkeitä ja yritän vaikka silloin kun on oiken kurja olo soittaa jollekin läheiselle ystävälleni niin saan ainakin hetkeksi muuta ajateltavaa. Sinullla vielä tähystys edessä, niin sitten saat varmuuden onko refluksista vai mistä kyse. Odottavan aika on pitkää joten voimia itsekin tarvitset. Kiitos toivotuksestasi. Minä toivotan myös sinulle jaksamista. |
||
| Eeva | Re: Refluksi ja Opamox | 6.3.2017 20.39 |
| Saanko kysyä sinulta, että oletko ollut raskaana? Tämä tyhjän mahan kuvotus on ihan samalaista kun raskaudenaikainen kuvotukseni, sillä erolla että se oli vielä helvetillisempää. |
||
| Eeva | Re: Refluksi ja Opamox | 6.3.2017 20.43 |
| Vielä kysymys: Onko siis sinullakin kuvotusta vatsan ollessa tyhjä? Onko sinulla tähän mitään närästyslääkettä käytössä? Minulla on sellainen mielikuva, että tyhjän vatsan kuvotus on harvinainen oire refluksissa. Eikö se yleensä ole sellaista, että tulee huono olo syömisen jälkeen? |
||
| Aikuinen nainen | Re: Refluksi ja Opamox | 6.3.2017 20.57 |
| Saat toki kysyä...Ja vastaan, että olen lapseton enkä siis osaa näitä tuntemuksia siihen tilaan yhdistää. Silloin kun on paha vaihe närästää ja on oksettava olo niin mitään ei tee mieli syödä kun pelkää olon siitä vaan pahenevan ja usein se paheneekin. Käytän Gasterix lääkitystä säännöllisesti ja siitäkin huolimatta näitä kurjia oireita tulee. Renniet ym.on käytössä kun oikein kunnolla närästää ja voin pahoin. Oksettava ja etova olo on esim.tälläkin hetkellä. On vaan yritettävä olla ja elää. Minulla on palleatyrä joka on vaivojeni syynä siis aiheuttaa näitä ko.vaivoja. En tiedä tuliko yhtään viisaammaksi tästä selityksestäni, mutta kysy lisää. Jos osaan helpottaa oloasi mielelläni sen teen. |
||
| Eeva | Re: Refluksi ja Opamox | 6.3.2017 20.59 |
| Kiitos kaikesta ja voimia:) |
||
| Sitrus | Re: Refluksi ja Opamox | 9.3.2017 23.13 |
| Rauhoittavat ja unilääkkeet todella lievittävät refluksin aiheuttamaa tukalaa oloa. Tilapäisesti. Toisaalta molemmat aiheuttavat refluksia rentouttamalla tahdosta riippumatonta lihaksistoa. Eli kaksipiippuinen juttu. Molemmat lääkkeet menettävät tehoaan jatkuvassa käytössä, mutta sivuvaikutukset jäävät. Itse käytän molempia, ja huomaan että on syytä olla varovainen. Lisäksi ne kuivattavat limakalvoja. |
||
| Juissi | Re: Refluksi ja Opamox | 10.3.2017 19.32 |
| Minä oon alkanu miettimään että taitaa tuo opamoxi tosiaan ärsyttää vatsaa kovastikin. |
||
