Keskustelu
| Vivi | ruokatorven, mahalaukun ja haiman alueen ultraäänitutkimus | 19.2.2017 23.58 |
| Otsikossa siis aiheeni eli ruokatorven, mahalaukun ja haiman alueen ultraäänitutkimus. Onko joku tätä palstaa lukevista käynyt sellaisessa ja jos on, miten koitte tutkimuksen ja missä se tehtiin? Miksi teille tehtiin kyseinen tutkimus? Olen itse menossa kyseiseen toimenpiteeseen ja olen järkyttävän peloissani jo pelkästä tutkimuksesta saati sen tuloksista. Olen 48 -v nainen, hoikka (171 /58), en ole koskaan tupakoinut ja alkoholia juonut viimeksi n. 18 v sitten ja muutenkin olen lähes koko elämäni aikana ollut absolutisti. Refluksilääkitys on ollut n. 18 vuotta. Nyt on ruokatorvestani löytynyt gastroskopiassa ja ct-kuvauksessa poikkeavaa, tästä syystä joudun ultraan. Miten siitä selviää "hengissä"? |
||
| Happonen | Re: ruokatorven, mahalaukun ja haiman alueen ultraäänitutkimus | 20.2.2017 11.17 |
| Mulle tehtiin ultraäänitutkimus ko. alueelle, ja se tehtiin ihan liikuttelemalla sellaista anturia mahan päältä normaalisti, ei tuntunut miltään. Tätä ennen mulle oli jo tehty gastroskopia, joka oli selvästi epämiellyttävämpi tutkimus, vaikkei sekään ollut paha. Ikävä kyllä vaivojeni aiheuttaja ei ole selvinnyt, eikä lääkitys ole auttanut minua. |
||
| Vivi | Re: ruokatorven, mahalaukun ja haiman alueen ultraäänitutkimus | 20.2.2017 12.01 |
| Hei Happonen, Kiitos vastauksestasi :-). Todella ikävää, ettei sinun vaivojesi aiheuttajaa ole saatu ratkaistua eivätkä oireesi ole helpottaneet. Voi koikkelis sentään, toivoisinpa, että minullekin tehtäisiin mahalaukun ultraus tuolla tavoin mahalaukun päältä kuten raskauksissa, mutta kun se ultrakameraputki työnnetään suun ja nielun kautta ensin ruokatorveen ja sitten mahalaukkuun kuten gastroskopiassakin, sen vuoksi olenkin nyt lähes täysin lamaantunut. Juuri tänään sain tietää, että kyseinen letku on vielä gastroskopialetkua hiukan paksumpi. Pari kk sitten minulle tehdyssä gastroskopiassa nieluni tuli toimenpiteen jälkeen järkyttävän kipeäksi ja jouduin menemään ensiapuun, jossa luultiin, että olen saanut ruokatorven repeämän. Nielun paraneminen vei monta viikkoa. Voi pojat, en yhtään nyt pelkääkään ruokatorven repeämää, enpä!! |
||
| Annemari | Re: ruokatorven, mahalaukun ja haiman alueen ultraäänitutkimus | 20.2.2017 18.41 |
| Nyt taas opin jotakin uutta, kiitos Vivi. En ole koskaan kuullut tuollaisesta tutkimuksesta! Jestas sentään:( Pyydä rauhoittavaa ja kipulääkettä, että siitä tulee siedettävämpää. Paljon voimia sinulle! |
||
| Aikuinen nainen | Re: ruokatorven, mahalaukun ja haiman alueen ultraäänitutkimus | 20.2.2017 19.55 |
| Uusi ja outo tutkimus on minullekin. Siis en ole koskaan kuullut kenenkään käyneen.tällaisessa. Uskon, että olo on pelokas ja se vielä mitä löytyy tuo lisää pelkoa. Toivotaan hyviä uutisia tai ainakin hoidettavia. Paljon voimia koitokseen! |
||
| Pallomassu | Re: ruokatorven, mahalaukun ja haiman alueen ultraäänitutkimus | 20.2.2017 20.08 |
| Juuri kävin sellaisessa taas, geeliä laitetaan iholle ja sivellään UÄ-laitteella, eli samanlainen kuin raskaana tehdään sikiön UÄ. Mä jouduin myös meneen ylävatsan magneettiin, mutta ei löytynyt mitään selittävää mun oireille. UÄ tutkimus on paljon kivempi kuin verikoe, joten sitä ei kannata yhtään pelätä, tietysti jos pelkää tuloksia niin se on toinen juttu. Mä tietty pelkäsin, että mitä löytyy, mutta ei mitään.... |
||
| Pallomassu | Re: ruokatorven, mahalaukun ja haiman alueen ultraäänitutkimus | 20.2.2017 20.08 |
| Niin ja terveystalossa mulle tehtiin ja siksi koska maksa-arvot nousseet..... |
||
| Pallomassu | Re: ruokatorven, mahalaukun ja haiman alueen ultraäänitutkimus | 20.2.2017 20.10 |
| Kääk, nyt vasta luin viestisi, että UÄ työnnetään vatsalaukkuun, enpä ole koskaan kuullutkaan.... |
||
| Sitrus | Re: ruokatorven, mahalaukun ja haiman alueen ultraäänitutkimus | 20.2.2017 20.20 |
| Mäkin toivotan tsemppiä, rauhoittavaa vaikka suoneen pyydät. Etukäteen, niin tietävät varautua. Ne on ammattilaisia, kaikki menee varmasti hyvin, mut ymmärrän että jännittää. |
||
| Tintti2 | Re: ruokatorven, mahalaukun ja haiman alueen ultraäänitutkimus | 20.2.2017 20.22 |
| En minäkään...miehelleni tosin tehtiin sydämen uä-tutkimus ruokatorven kautta. |
||
| Tintti2 | Re: ruokatorven, mahalaukun ja haiman alueen ultraäänitutkimus | 20.2.2017 20.28 |
| Viesti jäi vähän oudoks' =-O Siis , jatkoin mihin Pallomassun viesti loppui enkä huomannut Sitruksen viestiä tuossa välissä, sori! |
||
| Andersson | Re: ruokatorven, mahalaukun ja haiman alueen ultraäänitutkimus | 20.2.2017 23.02 |
| Saako kysyä, millaista poikkeavaa löytyi gastroskopiasta ja ct-kuvauksesta, kun nyt seuraavaksi ultraäänitutkimus ruokatorven kautta? Toivottavasti tutkimus menee hyvin ja tulokset ovat helpottavia. |
||
| Vivi | Re: ruokatorven, mahalaukun ja haiman alueen ultraäänitutkimus | 21.2.2017 11.20 |
| Hei ja kiitos ihanaiset, kun olette vastanneet. Etukäteen ajattelin, ettei tänne kuitenkaan kukaan kirjoittele... Tunnen nimittäin olevani niin yksin tämän asian kanssa vaikka todellisuudessa en ole. Vierelläni "seivova" aviomies ja ihanat työkaverit sekä pari läheistä ystävää tietävät tilanteeni, mutta siltikin pelko on niin suuri, että koska kellään edellä mainituista ei ole vastaavaa kokemusta, tulee eräänlainen yksinäisyyden tunne. Mutta siis varsinaiseen asiaan. Andersson, kysyit mitä poikkeavaa löytyi. Gastroskopiassa gastrokirurgi ei pystynyt ruokatorven yläosan epänormaalista paksuuntumasta sanomaan, mikä löydös oli. Löydös oli, gastrokirurgin sanoja lainatakseni, epätavallisen pehmeä ja löysä kudoslöydös. Gk epäili verisuonipullistumaa tai kasvainkudosta ja kun ct -kuva oli otettu, radiologi kiinnitti paksuuntumaan huomiota, ettei se ole normaalilöydös, voi olla kasvain, joten lisätutkimuksiin. Gk ei gastroskopiassa uskaltanut ottaa tästä rookatorven yläosasta koepalaa, koska ei ollut varma esim. oliko vaikkapa verisuonipullistuma. Ja kun on tällainen paksuuntuma, niin käytännössä moni ruoka tai jopa liemi (esim. pinaattikeitto) takertuu kurkkuun. Että aikamoista h-ttiä olen viime viikot viettänyt myös syömiseni suhteen. Tuleva tutkimus on viralliselta nimeltään ruokatorven kaikuendoskopia. Jos kiinnostaa, kannattaa googlata tuolla hakusanalla sekä tekijänimillä Jari Koskenpato ja Martti Färkkilä, jolloin löytyy erinomainen tutkimus aiheesta. Eli tutkitaan mm. ruokatorven seinämärakenteiden solumuutoksia. Hmm, kaikki tämä on siis minulle hyvin pelottavaa enkä ainakaan itse ihmettele, että miksi. Kyllä, rauhoittava ja kipulääke annetaan tutkimuksen aikana suoraan suoneen, automaattisesti. Tutkimus tehdään Taysissa ja tutkimuksen tekijä on kuulemma sellainen guru, että häneen kyllä luotan, kyse ei ole siitä vaan siitä, että jotkut asiat täällä maan päällä eivät ole edes parhaimpienkaan asiantuntijoiden hallussa. Itseasiassa olen kuullut useita "jumalan" asemaan omalla allaan viittavia kommentteja tuosta tutkimusta tekevästä lääkäristä, että kaiken tämän pelon ja ahdistuksen keskellä suorastaan odotan, että vihdosta viimein tapaan tällaisen ihmisen. Tällä hetkellä hän on omassa maailmassani suurempi merkkihenkilö kuin jos tapaisin vaikkapa Donald Trumpin tai kenet tahansa suuren maailman mahtihenkilön :-D. Älkääkä käsittäkö väärin, että nimeä mainitsemalla esittäisin kantani mm. DT:a kohtaan :-D. Mutta hyvä, etten vaikkpa osta hänelle jotakin lahjaa kuten esim. valtiovierailujen yhteydessä vaikkapa presidenttiparilla on tapana tehdä :-D Pakko vähän vitsaillakin, ovat viime ajat nimittäin olleet sen verran henkisesti raskaita. Mutta että tällaista tällä kertaa. |
||
| Aikuinen nainen | Re: ruokatorven, mahalaukun ja haiman alueen ultraäänitutkimus | 21.2.2017 15.16 |
| Onhan minullekin näitä vatsan päältä tehtyjä ultria tehty monesti, mutta tällainen tutkimus on aivan uusi juttu. Googlasin ja nyt selvisi mihin olet menossa Vivi, että ymmärrän hyvin pelkosi ja ahdinkosi tutkimuksen suhteen ja siihen mitä tutkimukset tuovat tullessaan. Onneksi sinulla on hyvä tukiverkosto ja saat pelkoasi puhuttua sisältäsi pois. Ehkä aavistuksen helpottaa odottamista. Se on niin omakohtainen kokemus ettei tässä osaa kun näin olkapäätä tarjota kun kokemusta ko.tutkimuksesta ei ole niin ehkä tämäkin vähän auttaa kun voit tänne kirjoitella ja tiedät, että me muut refluksisairastajat olemme hengessä mukana näin kun se mahdollista on. Onneksi pääset taitavan gurun käsiin, ja kuten totesit se helpottaa tutkimukseen menoa jonkin verran. Paljon voimia koitokseen, nyt jo etukäteen ja siihen h-hetkeen. |
||
| Vivi | Re: ruokatorven, mahalaukun ja haiman alueen ultraäänitutkimus | 21.2.2017 17.24 |
| KIITOS, nimimerkki "aikuinen nainen" :-) Minua voidaan pitää ihmeellisenä, mutta jokaikinen ystävällinen kommentti merkitsee tällä hetkellä paljon, oli sitten kyse tutusta tai tuntemattomasta ihmisestä. Olin eilen työterveyslääkärillä, syystä, että pääni ei kestä tällä viikolla työssäolemista. Työni on hyvin sosiaalista ja niin fyysisesti kuin psyykkisestikin hektistä, eikä henkinen kapasiteettini ennen tutkimuspäivää riitä nyt sellaiseen toimintaan, varsinkin kun itkukin on tällä hetkellä hyvin herkässä. Työterveydessä minua odotti ihan enkelin ja lukiolaistytön näköinen nuori naislääkäri, mutta voi miten uskomattoman empaattinen ja sydämellinen ihminen hän olikaan. Hän jutteli kanssani 35 minuuttia eli veti roheasti 20 minuuttia yliaikaa. Kiittelinkin hänen toimintaansa vuolaasti pariinkin otteeseen. Toki toivon, ettei kukaan joutunut vuokseni odottamaan yliaikaa 20 minuuttia.... Tällaisessa tilanteessa jokaikinen myönteinen ihmistapaaminen nousee uskomattoman suureen arvoon, enemmän kuin ennen tätä kokemusta. |
||
| Aikuinen nainen | Re: ruokatorven, mahalaukun ja haiman alueen ultraäänitutkimus | 21.2.2017 17.46 |
| Ihana kuulla, että olet kohdannut empaattisen lääkärin jolta olet saanut apua oloosi ja vielä jaksat ajatella omassa huonossa tilanteessa muitakin kuten, jos jonkun vastaanotto aika viivästyi sinun takiasi. Kaikki varmaan ymmärtää, että lääkäri ajat joskus myöhästyvät ja siihen on yleensä syynä se, että kohtaavat asiakkaansa juuri siinä tilassa kun hän on. Ainakin nämä lääkärit jolle ammatti on kutsumus ammatti. Hienoa, että jaksat hakea apua itsellesi ihan mitä kautta tahansa. Näin me jokainen teemme ja tiedän kuinka hyvältä se tuntuu. Itse olen koko ikäni sairastanut ja nyt vasta vuosia taaksepäin olen oppinut tuntemuksistani puhumaan/kirjoittamaan. Kuinka paljon helpommalla olisin päässyt kun olisin sen aiemmin oivaltanut. Mutta parempi myöhään jne... Jaksamista ja vielä kerran jaksamista sinulle. Täällä ollaan ja tehdään se mitä voidaan!! |
||
| Hanna | Re: ruokatorven, mahalaukun ja haiman alueen ultraäänitutkimus | 15.2.2018 17.01 |
| Tämä on jo vuoden vanha keskustelu, mutta osaisiko Vivi tai joku muu kertoa tuosta tutkimuksesta enemmän? |
||
| Jeppe | Re: ruokatorven, mahalaukun ja haiman alueen ultraäänitutkimus | 15.2.2018 18.52 |
| Happonen kertoo sen tuolla alussa. Anturi liikkuu iholla, ja lääkäri katselee mitä näytöllä näkyy. Jokin voide on väliaineena, että anturi luistelee paremmin siinä ihon pinnassa. Poskionteloiden ultra on ihan samanlainen, sitä on tehty useamminkin. Ei tunnu miltään. |
||
| Hanna | Re: ruokatorven, mahalaukun ja haiman alueen ultraäänitutkimus | 15.2.2018 21.23 |
| En tarkoita perus ultraäänitutkimusta vaan nimenomaan tuota mitä keskustelun aloittajakin kyselee, eli endoskooppista ultraäänitutkimusta missä niellään se letku samalla lailla kuin gastroskopiassa. |
||
| Jeppe | Re: ruokatorven, mahalaukun ja haiman alueen ultraäänitutkimus | 16.2.2018 9.31 |
| Ok, so sorry. Tällaisesta en ole kuullutkaan aikaisemmin. Letkun nieleminen on aina kamalaa. |
||
| Vivi | Re: ruokatorven, mahalaukun ja haiman alueen ultraäänitutkimus | 16.2.2018 21.44 |
| Hei Hanna! Olin siis tuossa tutkimuksessa melkein päivälleen tasan vuosi sitten. Eli kyseinen ultraäänitutkimus tehdään samalla tavoin kuin perinteinen gastroskopia eli niellään letku, joka on hiukan paksumpi kuin perinteinen gastroskopialetku. Letkun päässä on ultraäänilaite, jolla siis rekisteröidään mm. mahdollisia muutoksia ruokatorven muissakin kerroksissa kuin limakalvolla. Pelkäsin tutkimusta ihan järjettömästi. Enempää en viitsi pelkoani kuvailla. Tutkimus tehtiin Taysissa ja tutkija oli melkoinen mestari. Tutkimus ei sattunut lainkaan ja tutkimuksen aikana hän teki siis tämän ultrauksen että myös perinteisen gastroskopian, josta ei oltu etukäteen sovittu mitään. Tutkijalääkäri siis kesken tutkimuksen oli vaihtanut letkua enkä huomannut mitään. Tutkimus kesti n. 10 minuuttia, ehkä jopa vähemmän aikaa. Tutkimuksen jälkeen kurkku oli kipeä ja ääni käheä vuorokauden, sen jälkeen kuin taikaiskusta n. 24 tunnin päästä kurkku parani ja ääni heleytyi. Täytyy sanoa, että en voi muuta kuin edelleenkin ihailla Taysin ja tämän lääkärin tapaa toimia. Parempaa tutkimuskokemusta ei voisi saada. Kyseisestä ultrauksesta ja sen käytön tarkoitusperistä löysin jotakin tietoa netistä, osan tiedoista sain myös tutkimuskutsukirjeestä sekä soittamalla sairaalaan. En tiedä, auttaako vastaukseni sinua, Hanna, lainkaan, mutta kysy lisää, jos haluat. |
||
| Vivi | Re: ruokatorven, mahalaukun ja haiman alueen ultraäänitutkimus | 16.2.2018 21.50 |
| Unohdin sanoa, että tutkimuksen ajan minulle annettiin suonen kautta sekä kipulääkettä ja jotakin rauhoittavaa lääkettä. Kumpikaan ei tehnyt oloani missään vaiheessa tokkuraiseksi vaan oloni oli mielestäni hyvinkin tavallinen. Ennen tutkimusta piti käydä verikokeissa, joissa mitattiin mm. hyytymistekijöitä (en muista tarkkoja termejä),muuta en muista. |
||
| Vivi | Re: ruokatorven, mahalaukun ja haiman alueen ultraäänitutkimus | 16.2.2018 21.51 |
| Unohdin sanoa, että tutkimuksen ajan minulle annettiin suonen kautta sekä kipulääkettä ja jotakin rauhoittavaa lääkettä. Kumpikaan ei tehnyt oloani missään vaiheessa tokkuraiseksi vaan oloni oli mielestäni hyvinkin tavallinen. Ennen tutkimusta piti käydä verikokeissa, joissa mitattiin mm. hyytymistekijöitä (en muista tarkkoja termejä),muuta en muista. |
||
| Hanna | Re: ruokatorven, mahalaukun ja haiman alueen ultraäänitutkimus | 17.2.2018 15.21 |
| Moi Vivi! Kiitos viestistä. Mä oon pari krt käyny perus gastroskopiassa ja nyt ois vuorossa tuo endoskooppinen UÄ. Itseä lähinnä pelottaa kun nuo skopiat on ollu rauhoittavasta huolimatta tosi hankalia, edellinen kesti vain pari minuuttia ja oksensin limaa koko ajan. En tiedä onko tuota tutkimusta mahdollista tehdä jossain voimakkaammassa rauhoituksessa.. ja mitenhän vaikea tuo nieleminen on kun se letkun pää on jäykempi/isompi 😬 mulle on siis tulossa lähiaikoina tänä tutkimus ja ahdistus ja pelko on kyllä suuri! Mutta ilmeisesti näitä ei Suomessa kovin paljoa tehdä kun vaatii sen verran erityisosaamista niin luulisin että osaavat kyllä hommansa. |
||
| Vivi | Re: ruokatorven, mahalaukun ja haiman alueen ultraäänitutkimus | 17.2.2018 17.23 |
| Hei Hanna! Limaa minullakin on aina tullut kaikissa skopioissa runsaasti, tosin voihan olla, että sinulla tulee vielä enemmän. Siitä en ota paineita ellei se tunnu itsestä pahalta. Minullekin on aikaisemmin ennen tavallisia gastroskopioita (paitsi raskauden aikana) annettu rauhoittavat suun kautta, mutta nyt kun se annettiin suoraan suoneen ja sitä tuli koko toimenpiteen ajan, samoin kipulääkettä, en tuntenut mitään. Yhdessä kohdassa ainoastaan suukappale vähän liikkui ja se painoi alahuultani, mikä sattui, mutta sitä en laskisi varsinaiseksi skopiakivuksi :-D. Itsekin maalasin päässäni kauhukuvia suurinpiirtein katuporan paksuisesta skopialetkusta, mutta eroa ei kyllä huomannut toimenpiteen aikana lainkaan. Kuten itsekin sanoit, laitteen käyttö vaatii erityisosaamista, joten joka gastroenterologi ei kyseistä hommaa tee ja hyvä niin, sillä itselleni on maakunnallisessa sairaalassa osunut kerran kohdalle nuorehko gastroenterologi ja jälki olikin kurkussani sitten sen mukaista eli täysin katastrofaalista: kuukauden söin liemiruokaa ja soseita, kun tämä neitokainen rikkoi kurkkuni limakalvoja ja kurkunpäätä. Mutta siis nämä ultraajat ovat ainakin omissa silmissäni sellaisia supersankareita, että sen puoleen toivon, että voisit saada hiukan pienennettyä pelkoasi. Kaikenkaikkiaan oma tutkimukseni hoidettiin ainakin Taysissa esivalmisteluita myöten niin superhuipusti, että menisin ihan koska vaan kyseiseen toimenpiteeseen Taysiin uudelleen. Toisaalta ymmärrän pelkosi oikein hyvin, usko pois! Vaikka itsekin sain kyseisestä ultraajasta etukäteen tietoa ja pari kokenutta gastroenterologia kehui häntä kovin ja kertoi, että parempaa kyseisen toimenpiteen tekijää saa hakea, olin kauhusta jäykkänä ja odotusviikot olivatkin ehkä elämäni kauheimmat, tosin myös sen vuoksi, että pelkäsin ultrauksen lopputulosta ts. mitä ruokatorvessani näkyy. Jouduin olemaan henkisistä syistä pariinkin otteeseen ennen toimenpidettä sairaslomalla, koska pelkäsin näitä kahta asiaa niin kovasti, joten en missään tapauksessa vähättele pelkoasi. Omat keinoni pelkoni lieventämiseen olivat pienimuotoinen liikunta, jutteleminen parhaiden ystävieni ja muutaman työkaverini sekä aviomieheni kanssa, lisäksi ne pari sairaslomaa. Työni oli myös hyvää terapiaa aikansa, mutta koska se on hyvin sosiaalista, en jossakin vaiheessa enää jaksanut olla niin energinen mitä työni vaatii. Myös lapseni piti pääni kasassa, koska arjen on kuitenkin pyörittävä enkä halunnut näyttää epätoivoani lapselleni mitenkään. Jos tänne kirjoittelu auttaa sinua, anna tulla vaan ja mielelläni esim. vastailen kysymyksiisi. Voimia ja tsemppiä! |
||
