Keskustelu
| M-M | Tyypillisiä oireita? | 9.3.2011 16.09 |
| Hei, olen uusi tällä palstalla. Ajattelin kysyä mielipidettänne muutamasta asiasta. Olen kärsinyt noin 1,5 vuotta refluksioireista ja aluksi söin Pantoprazol Ratiopharmia ja nyt Somac 40 mg kerran päivässä. Lisäksi Rennietä lähes päivittäin. Mahatähystystä minulle ei saatu tehtyä (sattui paljon ja menin paniikkiin) mutta kävin Gastropanelissa: tulokset normaalit. Kysymys 1: Reilun vuoden ajan alavatsani on ollut kipeä oikealta. Ajattelin, että se on umpilisäke, mutta siihen kai kuuluisi kuume ja tärinäkipu ja nopea paheneminen. Minulla ei sellaisia ole. Lämpö nousee 37,5:een ja tulee hieman "flunssa tulossa" -olo, mutta muuten on vaan se kipu ja se mm. herättää öisin. Se on umpisuolen kohdan lisäksi myös navan vieressä kohti kylkeä. Joskus kipu on pois jopa viikkoja, mutta tullessaan kestää myös vähintään useita päiviä. Voiko tämän kaltainen kipu johtua närästysoireista tai Somacista? Litalgin ei siihen auta, ei myöskään Paramax. Ibumax on joskus auttanut, mutta sitä ei kai suositella närästysoireiselle. Toisinaan kipu tuntuu jatkuvan jopa nivuseen saakka. Kysymys 2: Toisinaan kurkkua kuristaa hieman solisluiden päiden yläpuolelta, ihan kuin olisi poolokaulus liian tiukalla. Toisinaan jopa joudun venyttämään ihoa siitä, sillä aivan kuin se olisi liian tiukalla ja kuristaisi kurkkua. Voiko tämä liittyä närästykseen tai Somaciin? |
||
| poppy | Re: Tyypillisiä oireita? | 9.3.2011 21.53 |
| Alavatsakipusi ei kuulosta närästykseltä, lämpöily viittaa jonhonkin tulehdukseen jota olisi syytä tutkia. Ootko nainen, tulee mieleen gynen jutut? Tuo kuristava poolo-paita voi olla närästystä tai sitten "palan tunne kurkussa"-oiretta. |
||
| M-M | Re: Tyypillisiä oireita? | 9.3.2011 23.18 |
| Kiitos vastauksesta. Joo, kolmikymppinen nainen olen. Ainakaan tammikuussa käydessäni alavatsakipujeni kanssa lääkärissä tulehdusarvot eivät olleet koholla. Lääkärin mukaan ei voi olla gyneperäinenkään vaiva. Mietinkin, että kun moni on sanonut Somacin aiheuttavan vatsakipua, että onko se tällaista? |
||
| CC | Re: Tyypillisiä oireita? | 10.3.2011 1.21 |
| Mulla Somac on aiheuttanut kipuja ja vatsaoireita (ainakin ne oireet loppu lääkkeen vaihtamisen myötä). Itselläni tuota vatsalaukuntulehdusta ja vatsakipuja on millon mitäkin kohtaa vatsaa (niin ala- kuin ylävatsassa) ja kipu kohoaa monesti rintaan ja kurkkuun. Onko sulla mahollista tehä nukutuksessa/humautuksessa tuota tähystystä? Siitä vois selvitä vatsan kunto. Onko veriarvot otettu? onko lekuri suositellut muita kokeita? |
||
| foni | Re: Tyypillisiä oireita? | 10.3.2011 8.58 |
| Olisikohan jotain muuta kuin vatsalaukkujuttua?? Pyydä kokeiluun toinen lääke niin huomaat onko eroa. |
||
| Sitrus | Re: Tyypillisiä oireita? | 10.3.2011 10.59 |
| Mun mielestä poolopaitavertaus oli loistava tälle kurkunpuristukselle. Hyvän kuvan tunteesta saa myös siten, että ottaa tukevan otteen kurkusta aivan leuan alta, painaa hieman taaksepäin ja ylöspäin. Siltä musta tuntuu. Dg on vaikea refluksitauti ja epämääräinen ruokatorven alaosan toimintavajaus. |
||
| M-M | Re: Tyypillisiä oireita? | 10.3.2011 12.54 |
| CC, kävin yksityisellä tähystysyrityksessä ja kysyin kahdesti rauhoittavia mutta en saanut. Kun sitten kävi kipeää (kuin kurkkua olisi leikattu pystysuunnassa auki) ja menin paniikkiin niin lääkäri ihan säikähti. Toimenpide piti keskeyttää ja papereihin tuli lukemaan, että "suositellaan sedaatiota". Tästä ilosta maksoin sitten melkein 200 euroa :( En oikein tiedä, miten niitä rauhoittavia pitäisi pyytää... ihan heti en kyllä uskalla mennä uudestaan. Onneksi sentään Gastropanelin tulokset olivat normaalit. Mitään muita verikokeita ei ole otettu, paitsi crp, joka siis on ollut normaali. Vuonna 2009 kun olin vielä YTHS:n piirissä, veri kartoitettiin muista syistä aika tarkasti, mutta silloin en syönyt Somacia eikä tällaisia mahakipuja ollut. Ainoa mitä tänä vuonna terveyskeskuslääkäri on näihin suositellut, oli lisää kuituja ruokavalioon. Tein näin mutta vaikutus on pyöreä nolla. |
||
| M-M | Re: Tyypillisiä oireita? | 10.3.2011 12.57 |
| Oho, viestini katkesi kesken... kirjoitanpa loput uudestaan: foni, minulla on onneksi lääkäri 22.3. ja aion kysyä, voisiko Somacin vaihtaa toiseen. 40 mg ei muutenkaan tunnu enää riittävän; voikohan elimistö "tottua" lääkkeeseen ja sen vaikutus vähenee? Niissähän lukee muutenkin, että tilapäiseen käyttöön, mutta ainakin minun lähipiirissäni närästyslääkkeiden käyttäjät käyttävät niitä jatkuvasti. Oletteko muuten huomanneet, että refluksiongelmat olisivat periytyviä? Isäni puolella ei niitä ole lainkaan, äitini puolella kaikilla. |
||
| Elina | Re: Tyypillisiä oireita? | 10.3.2011 17.02 |
| Voisin kuvitella että on periytyvää, minulla myös äidillä ja tädillä sama tauti, isän puolella ei ollenkaan :) |
||
| CC | Re: Tyypillisiä oireita? | 11.3.2011 4.09 |
| Pitäis olla periytyvää. Useammin on meillä niin, että esiintyny sukulaisilla joko tosi vaikeena tai ei sitten ollenkaan. Mulla on sekä äidin, että isän puolelta (tosi vähän eri oirein ja moninaisin eri vioin .. :D). Tosi kummallista, etteivät pistäneet sulle humautusta ja vielä tohon hintaan! Ootko käyny muilla lääkäreillä? |
||
| M-M | Re: Tyypillisiä oireita? | 11.3.2011 23.40 |
| Olen tässä puolentoista vuoden aikana käynyt monellakin, mutta ainoastaan tuolla yhdellä tähystysyrityksessä. Ei oikein ole rahaa mennä uudestaan kokeilemaan, josko onnistuisi, ja toisaalta ei ole uskallustakaan. Parin viikon päästä menen kunnalliselle yleislääkärille ja kaadan kaiken sen niskaan... olisi aika etsiä ratkaisuja. En aio tyytyä kehotukseen lisätä kuituja ruokavalioon. |
||
| Midi | Re: Tyypillisiä oireita? | 12.3.2011 9.39 |
| Mulle tehtiin gastroskopia sedaatiossa julkisella puolella, ei maksanut paljoa. En tiedä missä kaikissa paikoissa saa sedaation julkisella puolella, mutta etukäteen siitä täytyy jutella! Sama vissiin rauhoittavien kanssa, että ne tarvii pyytää etukäteen ja olla paikalla ajoissa niitä vaatimassa tai soittaa niistä ennen toimenpidettä. |
||
| M-M | Re: Tyypillisiä oireita? | 12.3.2011 21.04 |
| Midi, joo siis tottakai ennakkoon pyysin. Kun varasin aikaa, ilmoitin että pelkään ja toivon saavani rauhoittavaa. Ajanvarauksessa sanottiin, että minun tulee mainita asiasta sitten lääkärille. Kun sitten pääsin lääkärille, hän sanoi ei. Mutta kävin siis yksityisellä. Käytännöt varmaan vaihtelevat. |
||
| Midi | Re: Tyypillisiä oireita? | 12.3.2011 21.23 |
| No jopas on kumma, ettei yksityisellä saa edes rauhoittavia! Olen saanut käsityksen että yksityinen on sen takia parempi, että siellä juuri saa kaiken minkä haluaa... :O Vaihda ihmeessä lääkäriä, jos on mahdollista, siis koko paikkaa, tai kokeile julkista puolta! |
||
| M-M | Re: Tyypillisiä oireita? | 14.3.2011 12.43 |
| Lopetin tänään Somacin kokeeksi. Katsotaan mitä tapahtuu. Viikon päästä tiistaina on lääkäri ja siihen asti koitan pärjätä Rennien kanssa. |
||
| CC | Re: Tyypillisiä oireita? | 14.3.2011 23.20 |
| Saitko vielä uusia tutkimusaikoja? Kyllä niiden on pakko sulle jotain rauhottavaa tai humautus mahdollisesti antaa, jos ei muuten suju. |
||
| M-M | Re: Tyypillisiä oireita? | 14.3.2011 23.41 |
| En ole vielä päättänyt, uskallanko mennä uudestaan. Mietin, että jos kävisin uudestaan Gastropanelissa jossain vaiheessa, ja jos siinä ilmenee jotain poikkeavaa, niin sitte mietin tähystysasiaa uudestaan. Tänään piti ottaa van yksi Rennie. Eka päivä ilman Somacia siis... |
||
| Leikkauksessa ollu | Re: Tyypillisiä oireita? | 15.3.2011 6.34 |
| Minä kans "taistelen" täällä ilman Gasterixia, olen nyt vähitellen yrittänyt lopettaa sitä. Tällä hetkellä olo aika kauhea, mutta pakko yrittää. Mulla ensi viikolla foniatri ja sit varmaan pakko mennä leikanneelle lääkärille, ei autaa. Nyt meen aamulla työterveyteen, mutta sieltä tuskin saan saan mitään sellaista mihin en ole jo törmännyt aikaisemminkin. Kaikille kuitenkin mukavaa (aurinkoista?) päivää! |
||
| CC | Re: Tyypillisiä oireita? | 16.3.2011 0.21 |
| Suosittelen kokeilemaan uudestaan, hyvän lääkärin kanssa tutkimus voi olla hyvin helppo. Mulle ainakin tuputettiin rauhottavaa, mutta yhteen tähystyksistäni uskalsin ilman rauhottavaakin mennä(mikä oli tosin virhe siinä vaiheessa, mutta en saanut rauhottavaa alas..), kun aikasemmat kerrat oli niin helppoja. Aurinkoista päivää myös, toivotaan, että tästä tulee yhtä aurinkoinen kuin eilisestä! |
||
| M-M | Re: Tyypillisiä oireita? | 22.3.2011 17.05 |
| Tänään oli lääkäriaikani, josta tuossa aiemmin puhuinkin. Somacilla jatketaan, eli en saanut mitään toista lääkettä kokeiluun. Tosin nyt mennään vain Renniellä ja Somacit saavat odottaa. Alavatsakipujen suhteen sentään onnisti: pääsen ensi viikolla alavatsan ultraääneen. |
||
| refluksikurkku | Re: Tyypillisiä oireita? | 22.3.2011 17.12 |
| Hienoa, että sait ultran! Leikkauksessa ollu, mitä foniatri sanoi kurkustasi? |
||
| Sitrus | Re: Tyypillisiä oireita? | 22.3.2011 18.30 |
| Mä sain myös lähetteen kurkkulääkärille kun pyysin. |
||
| tyttö | Re: Tyypillisiä oireita? | 22.3.2011 22.01 |
| sitrus...mikä on kurkkulääkäri? onko niitä tolla nimellä? jos ite joskus tarviis varaa aikaa.... tänx. |
||
| refluksikurkku | Re: Tyypillisiä oireita? | 23.3.2011 1.28 |
| Sitrus, toivottavasti limakalvo edes vähän parempi. Koska sulla on se kurkkulääkäri? Pitäisi tässä mennä kanssa. tyttö, kurkkulääkäri sekä korvalääkäri on puhekielisiä lyhennettyjä termejä, joilla viitataan erikoislääkärii nimeltä nenä-, kurkku- ja korvalääkäri. |
||
| Sitrus | Re: Tyypillisiä oireita? | 23.3.2011 10.14 |
| Kurkku-korvalääkäri, onhan täällä niistä puhuttu. Pyysin lähetettä ja sain, kurkkuoireita on, eikä yhtään kertaa niitä ole katottu, joten on aikakin. Hitsi kun en älynnyt pyytää foniatrille. Se olisi varmaan ollut vielä parempi. Juuri nyt kurkku on aika hyvänä. Mutta kuten kaikki sairaat tietää, tämä tauti pitää ihmisen varpaillaan. Oireet voi alkaa koska vain. |
||
| Krisu | Re: Tyypillisiä oireita? | 24.3.2011 17.55 |
| Olen sairastanut refluksia n.2v.Syönyt somacceja,nexiumeja....lista on pitkä.Zolt tehonnut parhaiten.Vannemaista kipua tasasinajoin koko rinta alueella.Se tulee siitä että tulehtuu aina välillä.Lääkärit sanoi et se kuuluu tautiin.Välillä meinaa närästää lääkkeittenki läpi.Nyt on ollu viimeiset 1.5kk alavatsassa kipua juurikin oikealla puolella.Semmoinen jännä puristus mutta omasta mielestä ei oo turvotusta.Kuhan sattuu vaan.Joskus on hyvä että pystyn seisomaan suorassa edes.Mul on lääkekaappi täynnä kaikenlaisia pillereitä ja vaihtelen niitä aina kun tulee oireita.Tällä hetkellä kokeilen semmoista että en ota ollenkaan nexiumia,koska jotkut sanoneet että nexiumi on todella paha mahalle.Jätin viljat kokonaan pois kun nekin ärsyttävät refluksi oireista.Eli,cavisconen taletteja vedän 2-5kplettä päivässä ja katson vaikuttaako mahakipuun.Tähystetty on ja 4kertaa sen jälkeen yritetty uudestaan mutta niin hirveä kammo jäi kyseisestä putken nielemisestä että en voi sanoin kuvailla.... |
||
| Sitrus | Re: Tyypillisiä oireita? | 24.3.2011 18.17 |
| Varmaan tiedätkin Krisu, että tarvittaessa g-skopia voidaan tehdä anestesiassa. Harvemmin sitä tullaan tarjoamaan, pitää pyytää, ja mieluiten vielä perustella. |
||
