Keskustelu

epätoivoinenKurkkurefluksia, astmaa, zenkerin divertikkeliä vai jotain muuta17.2.2017 14.44
Kaikki alkoi noin neljä vuotta sitten närästyksenä. Närästys oli lähes päivittäistä ja jossain vaiheessa sitä alettiin tutkimaan ja hoitamaan happosalpaajilla. Mistää ei juurikan ollut hyötyä. Ensimmäinen gastroskopia tehtiin n. vuosi sitten ja kaikki näytti hyvältä ruokatorvessa. Alasulkijan lihaskin näytti toimivan normaalisti.

Nyt sitten viime syksystä alkaen oireet ovat voimistuneet ja muuttuneet epämieluisaksi. Saan yöllisiä yskänkohtauksia, joihin saattaa liittyä lopulta oksentelua, kun yskintä on sen verran rajua. Syksyllä tein koti PEF testin, josta sain Astma-diagnoosin. Aloitin astma-ääkityksen (Asmaex), mutta tuntui, että se vain pahensi oireita. Lopetin sen käytön parin viikon jäkeen.

Yöllisten yskänkohtauksien lisäksi tuntuu, että koko ajan olisi joku pala kurkussa ja syömisen ja/tai juomisen aikana tuntuu, että ruoka ei mene alas vaan takertuu kurkkuun kiinni. Yritä siinä sitten käydä lounaalla jonkun kanssa, kun joudut silmät vetisten väkisin niellä palaa alas. Todella epämiellyttävää. Olen yrittänyt hoitaa yöllistä yskänkohtausta Codesanilla, mutta viime aikoina on tuntunut, että sekin vaan jää kurkkuun eikä mene alas. löysin juuri keskustelun tuosta Zenkerin divertikkelistä ja omasta mielestäni oireet viittaisivat siihen. Olisi todella mukava kuulla, onko muilla ollut vastaavanlaisia oireita ja onko mikä auttanut, jos mikään. Olen tällä hetkellä todella epätoivoinen kokeilemaan mitä vaan.

Mulla on varattu uusi Gatroskopia, joka on viikon päästä, mutta ymmärsin ettei siinä välttämättä tule esiin edes tuo divertikkeli, joka siis vaatisi ruokatorven varjoainekuvauksen.

Kurkku-nenä-nielu -erikoislääkäri totesi aikaisemmin, että kyseessä on selkeästi kurkkurefluksi, johon hän määräsi Nexiumia. Söin sitä n. 6 viikkoa, mutten huomannut mitään selkeää parannusta. Olen nyt aloittanut uuden astmalääkitysen Relvar ellipta, mutta sekään ei ole tuottanut mitään tulosta vielä.

Olen siis tässä hieman ymmälläni, että mikä voisi olla vialla, vai ensteks ihan kaikki...

jonesRe: Kurkkurefluksia, astmaa, zenkerin divertikkeliä vai jotain muuta19.2.2017 12.50
Vähän eri tilanne mutta aika epätoivoinen olen minäkin, 3 vuotta kurkkurefluksi jatkunut - jos se sitä nyt sitten on. Mullakin on tota ruuan takertumista, kuivaa yskää ja nielun "ahtautta" mutta pahin ongelma mulla on äänen meneminen, ääni hyytyy ja väsyy aika pienen puhumisen jälkeen.

KNK-lääkäri tähysti juuri kurkunpään ja sanoi että ei näytä hänen mielestään refluksikurkulta ollenkaan, on niin lievästi ärtynyt. Toisaalta sitten taas pepsiiniä kyllä nousee suuhun (testattu juuri sylkitestillä josta kerroin muutama viesti alaspäin) eli se ongelma on olemassa. Gastropanel-verikokeiden mukaan gastroskopiaa ei tarvi tehdä joten sitä ei ainakaan vielä ole tehty. Foniatrille seuraavaksi, saa nähdä selviääkö sielläkään mitään.

Tuskastuttavaa on kun ei tiedä mikä on ongelmana.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: