Keskustelu

uusi refluksikkoPala kurkussa28.2.2011 23.11
Noin kuusi vuotta sitten olin tähystyksessä, mutta siellä ei ilmennyt mitään refluksitautiin liittyvää. Lääkäri antoi Nexium- reseptin ja sanoi sitä estolääkitykseksi. Joillakin kuulemma refluks voi ilmetä oireillen, vaikkei tutkimuksissa sen suuntaista löytyisikään.
Huomasin, että apu Nexiumista oli ja olen jatkanut sitä edelleen.
Nyt on tullut yskimiskohtauksia, ruuan nousua kurkkuun ruokailun jälkeen, sekä limaneritystä kurkkuun ja vieläpä palan tunne kurkussa, jonka paikka vaihtelee. Joskus sitä ei edes tunne, siis katoaa.
Eilen söin suklaata ja tänään liikuin suksilla ja muutoinkin nautin kevättalven liikunnaniloista useamman tunnin ajan. Tänään illalla ruokailun jälkeen ruoka nousi taas kurkkuun ja aiheutti palan tunteen voimakkaampana kuin aiemmin.
Vaikuttiko nyt eilen syöty "reilu suklaakuuri" ja tämänpäivän rajuhko liikunta oireilua? Vuosia sitten Nexium auttoi vasta useamman kuukauden jälkeen. Nyt olen syönyt Nexiumia ja Somacia 2x20mg/pv. Nexiumia aluksi ja vaihdoin parin viikon jälkeen Somaciin, mutta ilmeisesti vaihdan takaisin Nexiumiin, koska oireilu ei vaan ole loppunut. Tosiaankin muutama vuosi sitten kurkku rauhoittui vasta noin puolen vuoden jälkeen.

refluksikurkkuRe: Pala kurkussa1.3.2011 0.07
Tervetuloa sivustolle!!

Nexium - käyttäjä minäkin. Itselläkin vaati useita kuukausia ensi helpotukseen silloin aikoinaan. Kuinka kauan sulla on ollut nyt tota oireilua mitä kuvailit?
Otatko nuo lääkkeet kerralla vai aamulla ja illalla? Silläkin on ollut toisille merkitystä.

Tämä on todella ärsyttävä tauti siinä mielessä , että on sekä tuota "suht heti oireet" että "tietyn ajan jälkeen kun ärsytystä on tarpeeksi" - linjaa. Tietenkin tota suklaata aina syytetään (löystyttää sulkijaa) mutta jos sun tautisi on tällä hetkellä aktiivisemmassa tilassa, voisi luulla, että (varsinkin runsaan) suklaannautiskelun aiheuttamat oireet olisi
tullut jo samana vuorokautena ... (teorisointiahan nämä tietty vaan on).

Oliko sun iltasyöminen mitenkään erilainen tavallisesta - esim isompi tuon
rajuhkon liikunnan vuoksi? Mitä muuten söit?

uusi refluksikkoRe: Pala kurkussa1.3.2011 8.13
Nämä oireet on ollut nyt noin 3-viikkoa, tosin yskää noin kuukauden. Aluksi otin lääkkeet 2x20mg päivällä, mutta nyt viikon ajan aamulla noin ½ tuntia ennen aamupalaa. Eilen söin neljännes HK:n lenkin juustotäytteellä ja neljä kananmunan kokoista perunaa ruisleipää useta viipaleita, tomaattia sekä noin puoli litraa maitoa.
Eilen liikuin paljon, niin oli myös nälkä. Katsoin kyllä lautaselle ja itsekseni totesin, onpahan taas annos, mutta kun on nälkä, niin syötävä on. Ruokailutottumukseni on isot ateriat, joka on pahe, tiedän sen. Olen huomannut, että pienemmillä aterioilla ruoannousua ylös ei ole nimeksikään.
Jos on vinkkejä lääkkeiden otosta tai ruolailusta, otan niitä kiitollisuudella vastaan. Nyt muuten palan tunteesta ei ole tietoakaan. Olisiko syy, kun otin eilen 20 mg Nexiumin nukkumaan ruvetessa, noin kello 23.30.
Olen myös harkinnut lääkkeen ottamista siten, että aamulla 2x20 mg ja illalla 1x20 mg. Voisikohan esimerkiksi aamulla ottaa Nexiumia 40 mg ja illalla 20 mg Somagin, haittaako kahden lääkkeen käyttäminen yhtäaikaa?

refluksikurkkuRe: Pala kurkussa1.3.2011 8.47
Nexium ja yön lepääminen saattaa tehdä palalle ihmeitä :-)

Tuleehan siinä tietty nälkä liikkuessa ulkoilmassa kunnolla.
Mutta toisaalta sun omasta pohdinnoista löytyy hyvin se mikä auttaa -
annosten pienentäminen. Ei sulla olisi mahdollisuutta syödä
(vähän keinotekoisesti tietty) kahdessa osassa/taukoa pitäen tai edes vähän a-kokoa pienentäen ...? Syöntejä tulee päivää kohden tietty tällä tyylillä enemmän ja sitä joutuu kyllä enemmän suunnittelemaan.

Itselläni tomaatti ja pääsääntöisesti ruisleipäkin on vältettävien listalla. Itselläni on toiminut tuo nesteettömyys aterioilla (ei tule röyhtäilyitä siihen malliiin mitä ennen). Oletko rajannut mitään ruoka-aineksia pois syömisistä?

Nexiumia on usein ehdotettu otettavaksi tuntia ennen niin että se ehtii imeytyä (se löytyy mm. niistä farmakologisista selityksistä). Itse otin isommalla annoksella aikoinaan tuntia ennen aamusyömistä ja illalla tuntia ennen iltapuuroa siinä kahdeksan maissa (menen nukkumaan vasta 12 jälkeen useimmiten). Nykyään otan 20mg lähes joka päivä.

Kahden salpaajan sekakäytöstä en ole kuullut (tarkistaisin sen kyllä lääkäriltä ennen käyttöä!) mutta salpaaja + miedompi lääke tai salpaaja + Gaviscon/Antepsin kylläkin ...

LissuRe: Pala kurkussa1.3.2011 9.25
Mulla noi oireet, eli palan tunne, ei ole kovin pahat, mutta jokapäiväistä kylläkin. Olen huomannut että se purukumin syönti aterian jälkeen auttaa ainakin vähäksi aikaa.

SitrusRe: Pala kurkussa1.3.2011 11.17
Mä olen myös kokeillut purkkaa sen jälkeen kun uutisissa mainittiin. Se tuntuu kosteuttavan nielua ja vähentävän palan tunnetta. Tosin se saattaa vähän lisätä ilmaa mahaan, mutta saldo on kuitenkin plussan puolella.

tyttöRe: Pala kurkussa1.3.2011 12.46
Hei.
Mulla on ollut kans palan tunnetta uutena oireena, aikaisemmin oli vain silloin tällöin ylävatsakipuja ja närästystä johon ostin satunnaisesti nexiumia. Nyt siis lääkäri määräsi tähän palan tunteeseen nexium 20mg 1kpl aamuin-illoin. se opn auttanut tuohon palaan. Olen myös jättänyt hiilihapolliset juomat ja kahvin pois. sekä tomaatin ja sitrushedelmät.
Niin ja annoskoot kannattaa laittaa pienemmäksi eli usein pieniä annoksia. Lääkäri myös sanoi mulle että kaurapuuro olisi refluksikon helmi ruokaa sillä se muodostaa jonkun kalvon vatsaan eli sitänkin kannattaa suosia.

m.mRe: Pala kurkussa2.3.2011 22.18
moi!

otan aamulla 40 mg nexiumia joka aamu. on auttanut vaivoihin. Vaihdoin tosin
lääkärin vinkistä sen 2x 20 mg annokseen, koska se on silloin KELAN korvauksen jälkeen puolta halvempi

uusi refluksikkoRe: Pala kurkussa29.3.2011 22.53
Moi.
Kirjoitin helmikuun lopussa ko. ketjussa pala kurkussa. Olin syönyt Nexiumia ja lopetin sen, koskapa pala ei hävinnyt ja kurkussa oli kuin ötököitä. Jo parin päivän päästä Nexiumin lopettamisesta ruokaa ei jäänyt kurkkuun. Oma diaknoosi: Nexium aiheutti kurkun kuivumisen ja palan tunteen niellessä. Koska sylkeä ei ollut riittävästi nielussa se aiheutti ruokailun jälkeen epämääräisen kakistelun ja yskänpuuskat. Syki on tärkeä suussa tapahtuvassa ruuansulatuksen alkuvaiheessa. Nyt olen ollut kolme viikkoa ilman ainuttakaan Nexiumia, enkä ota kuin kuurina jos on tarvetta. Onko muilla samantapaisia kokemuksia?

refluksikurkkuRe: Pala kurkussa30.3.2011 1.28
Jeps, Nexiumilla on tullut toisille limakalvojen kuivumista, joka tietenkin
vaikuttaa esim nielemiseen. Varmaan vähän voimakkuus siinäkin vaihtelee.

Aiheuttiko Somac sulle kanssa oireita vai
oliko sen lopetuksen syynä ettei tuntunut tehoavan noihin kurkkuoireisiin?

Oletko saanut pidettyä annokset pienempinä mitä tuolla kuvailit?

SitrusRe: Pala kurkussa30.3.2011 11.36
Uusi refluksikko: mun kokemus Nexiumista vastasi sun kokemuksia. Käytin sitä pari viikkoa enkä ikinä enää koske kyseiseen troppiin. Se kuivatti nielun ja ruokatorven, lopulta sain alas vain vaivoin nesteitäkään, ja aiheutti lisäksi heitehuimausta.

tommiRe: Pala kurkussa30.3.2011 16.37
Minulla sama homma, nexium kuivatti kurkun ja palan tunne koko ajan. Vaihdoin zoltiin niin loppui.

ArskaRe: Pala kurkussa1.4.2011 22.21
Ihme homma toi nexium. Niin monella tulee hirveät sivuvaikutukset. Vaikka lääkärit kehuvat että tehokkain happolääke. Itse en pystynyt käyttämään ollenkaan, kun olo oli koko ajan ihan hirveä ja yöllä hikoilutti todella paljon. Tuntui kuin verenpaineet olisi ollut ihan tapissa koko ajan. Ja itsellä tuntui että närästys vain paheni Nexiumia käyttäessä. Nyt mennään Parietilla ja homma toimii. Yksilöllisiä juttuja!

aikuinen nainenRe: Pala kurkussa2.4.2011 10.42
Minulla on ollut nyt Pariet käytössä ja voin kertoa, että nyt on sellainen vaihe
taas menossa, että kurkku on kipeä ja pala on kurkussa eikä lähde yskimällä eikä rykimällä minnekään.Happamia röyhtäyksiä nousee kurkkuun ja on polttava tunne rintalastan alla.
Olen niita Acetium pillereitä käyttänyt pari pakettia ja olo ihan hyvä,Nyt kun jätin ne pois nämä oireet tulivat taas elämää hankaloittamaan.

Somac ja Nexium tekivät minulle ja näitä oireita mutta nyt tätä uutta Pariettia kun olen syönyt ei näköjään tämäkään ole takuu varma.Ehkä se mitä suuhunsa laittaa yhdistettynä näin lääkkeisiin auttavat yhdessä kaikkein parhaiten.Ja se Acetium, ainakin minulle.Nyt on uusi pakkaus taas hankittu ja toivon parasta itselleni...siis oloa.

jetsRe: Pala kurkussa2.4.2011 10.42
Pariet täällä myös. Harmi vain että on niin kallista.

SeljaRe: Pala kurkussa20.5.2013 22.59
Hei!
Mulla nyt pari päivää ollut pala kurkussa. Ikinä ei oo ennen ollut. Ja täällähän löytyy tästäkin aiheesta. Olikos se niin että nexiumssa sama vaikuttava aine kuin esomeprazolissa,eli siis esomeprazol? Minä syön siis esomeprazolia ja täällä moni sanoo että tuntuis aiheuttavan kurkun/ruokatorven kuivuutta ja jopa lisäävän nielemisvaikeutta,palan tunnetta. Viime yönä heräilin vähän väliä säpsähtäen kun kurkku niin kuiva ja piti koittaa sitä palaa jotenkin nielaista,en oikein osaa kuvaillakaan,toivottavasti joku saa kiinni tästä.
Tänään rykiessäni ja röyhtäillessäni,(joka siis helpottaa hiukan sitä palan tunnetta kurkussa kun syö)sisuunnuin niin että otin puhelimen ja kilautin korvapolille jossa siis olen käynyt muun asian takia ja samalla tästä puhunut,ja korvalääkäri minut myös tähystykseen lähetti. Halusin siis kokeilla jotain muuta kuin tätä esomeprazolia,josta ei tunnu olevan mitään apua. Päinvastoin,minun oireeni vain lisääntyy. Sainkin lupauksen että laittavat lääkärille viestiä huomiselle ja toivottavasti saan jotain toista troppia koittaa. Tai paras olis jos saisin suoraan ajan sinne,vaan vähän tuumas et voi olla et tk kutsuu ensin. saas nähdä,mutta mun kärsivällisyys alkaa olla tapissa.
Ihan hukassa tuntuu välillä olevan tän taudin kanssa. Välillä on sama mitä syö,kaikki närästää ja on muutenki eisopivaa,välillä ihan ok olo. Nyt siis huonompi,ja siksi kai niin hemmetin epätoivoinen olo.
Huono päivä tänään,ihan muistakin syistä. Ehkä se vain moninkertaistaa tän vitutuksen.
Jokatapauksessa ihanaa kevättä,kesää kaikille! Jotain ihanaa odotttavaa kuitenkin:)

refluksikurkkuRe: Pala kurkussa21.5.2013 1.40
Tsemppiä Selja! Toivottavasti pala on lääkkeen aiheuttaman syljen vähentymisen sivuvaikutus eikä se tavallinen palantunne!

Kaikissa salpaajissa taitaa olla syljen väheneminen mahdollista. Esomepratsoli ei tee poikkeusta. Itsellläni sellaisen kuivan tunteen suussa aihetti aikoinaan Sirdalud lihasrelaksantti, joka oli hätäapuna kurkunpäähän.

Onko sulla mahdollista kostuttaa vedellä pitkin päivää (ja yöllä kun heräät) ehkä vähän enemmän kuin mitä tavallisesti juot? Yksi keino on ärsyttää tiettyä aluetta suusta kielellä, mikä laukaisee syljeneritystä (en muista oliko tämä hammaslääkäriltä kuultu vinkki). Hätäapuna siis kielellä alahuulen sisäpinnan kunnollista lipomista ...

refluksikurkkuRe: Pala kurkussa21.5.2013 1.41
Mukavaa kesänodotusta sinnekin :-)!

Selja (siirto)Re: Pala kurkussa 24.5.2013 21.45
Hei vain!
En tiiä olisko pitänyt tehdä uusi aloitus vai voikohan tähän nyt jatkaa kun kerran aloitin:)
Tänään ollut hieman vähempi palaa kurkussa,mutta tuntuu kuitenkin. Juon aika paljon vettä,kun en oikein kahvia tai teetä voi(ikävä kyllä)litkiä aamukahvin lisäksi. Mutta voisihan sitä laittaa yöpöydälle lasin,kun herää sais heti helpotusta. Miten se eroaa jos on lääkkeistä tuleva sivuvaikutus vai sitten refluksista johtuvaa?
Tänään siis soittelin vähän sinne sun tänne. Ekaks korvalääkäri soitti mulle,ja laittoi uutta lääkettä reseptin. sellainen kuin zantac 300mg. Onko kellekään tuttu? Kerroin lääkärille että gaviscon on hiukan auttanu,ei ollu kuullukaan koko lääkkeestä. Tämä on joku mahansuojalääke,vai kaikkihan nämä happosalpaajat on sitä..?
Lääkäri sano et kokeile kaks viikkoo,jos ei apua niin soittele. Ja tuumas et mun pitäis oikeastaan soittaa sinne missä tähystys tehtiin. Kun ei he oikein voi tehä muuta? No soitinkin sinne. Puhuin sairaanhoitajan kanssa ja olikin oikein avartava keskustelu. Hoitaja luki tähystävän lääkärin raportin,ja siinä ei siis ollu helikoa,ei tulehdusta tai muuta hälyyttävää. Ihan vain pientä muutosta ruokatorvessa. Ja tässä kohtaa mulla alkaa raksuttaa,että ai kun olis ollu kiva kuulla siitä heti. Tähystäjä sanoi että jos ei ole mitään erikoista ei tule varmaan edes mitään kirjettä kotiin. Ja näin mä olen elänyt siinä luulossa ettei mun ruokatorvessa ole mitään merkkejä happojen noususta ja ihmetellyt (täälläkin ihan kyllästymiseen asti)mikähän nää mun oireet aiheuttaa,vai onko ne vaan mielikuvituksen tuotetta. Kysyin että mitä se sitten tarkoittaa ja hoitaja sanoi että voi olla merkki siitä että ylös tulee vatsahappoja. No mitä muuta se nyt olis mahollisesti? Toisaalta mua närästää nykyään ihan kiitettävästi että mitäpä tuota enää epäilemään omia oloja. Ja hoitaja myös oli sitä mieltä,et mä kuulun sinne korvapolille. Puhui ruokatorven varjoainekuvauksesta,jolla voi tätä nielemistä tutkia,jos tarvetta. Vähän on sellanen olo,ettei taida kumpikaa poli haluta mua riesakseen:D Ei vain,oli oikein ystävällinen tämä hoitaja. Sovittiin että soitan sinne korvapolille sen kahen viikon kuluttua ja siellä saavat sitten päättää mitä tehään.
Vähän nyt kauhistuttaa että mitä ihmeen muutoksia? Ei ilmeisesti kuitenkaan olleet mainitsemisen arvoisia. Harmittelen etten kuitenki soittanu sinne aikasemmin vaan uskoin ettei tarvi kun sieltä ei mitää kuulunu. No tätähän mä oon peräänkuuluttanu,et kun sais edes jonkunlaisen "diagnoosin". Mut ei tässä nyt ihan voittajaolo kyllä ole.
.......

(Ravintovalmentaja + ruokakeskustelu siirretty omaksi ketjukseen)



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: