Keskustelu

SitrusHiihtelemässä23.2.2011 18.34
Olenpa käynyt tänään kolmatta päivää hiihtämässä. Ekana päivänä oli kohtalainen mahakipu, toisena varsin hirvittävä. Tänään sain hiihtää kokonaista puoli tuntia ennen kuin mahakipu alkoi. Uutinen tämä on nyt sikäli - ainakin ittelle - että monena monituisena päivänä ei ole irvistelemättä voinut kävelläkään ja on hiihto sentään reippaampaa.
Voi kun munkin eteen sattuisi tuollainen lääkäri kuin Katjalle, joka saisi jotain selkoa siitä mistä tämä kipu johtuu.
Toivon liikunnan iloa muillekin!

Leikkauksessa ollutRe: Hiihtelemässä24.2.2011 23.34
Mä koitan kanssa kovasti hiihdellä, toistaiseksi homma on jäänyt kunnon takia aika vähäiseksi. Huomenna yritän taas. Pakko olisi saada kuntoa kohotettua, kun maanantaina pitäisi mennä slomalta töihin.

KatjaRe: Hiihtelemässä25.2.2011 14.30
Joo, liikkua pitäisi aina voinnin mukaan. Mulle ainoa sopiva laji on ihan vaan kävely. Mutta hyvä niinkin.

Täytyy vieläkin tosiaan kehua sitä kirurgia. Minunkaan kohdalle ei montaa TOSI lääkäriä ole sattunut ja olen niitä tapaturman jälkeen tavannut kymmeniä. Kaiken lähtökohta on siinä, että lääkäri etukäteen tutustuu sun aikaisempiin tietoihin!!!

Menkää ihmiset ulkoilemaan nyt kun vähän lupasi lauhtuvaa. Mielikin virkistyy.

SitrusRe: Hiihtelemässä25.2.2011 16.12
Eilen oli välipäivä, mutta tänään oli 4. hiihto. Ei ollut kivaa. Tällä kertaa ei menty jäälle, vaan lähimetsään. Kylkikipu oli taas hyvissä asemissa vanhassa paikassaan, eikä voinut nauttia vaan odotti että tehtävä on suoritettu ja pääsee kotiin.

SitrusRe: Hiihtelemässä1.3.2011 11.28
Neljännen hiihdon jälkeen ristiselkä jämähti ihan tarkkaan täysjumiin! Jokainen selänoikaisu esimerkiksi istumasta oli tehtävä hi-taaass-tiii ja silti sattui niin ¤%&&/¤sti.
Loppupäivän yritin pitää koko ajan pientä liikettä yllä ettei mene aivan sementiksi. Ja se onnistui! Seuraavana päivänä tilanne oli paljon parempi, ja eikun taas ladulle!

Mutta on kaameaa huomata miten jatkuva keskivartalokivun karttelu rampauttaa, surkastuttaa lihaksia ja jäykistää. Kun ei lihakset saa harjoitusta ja nivelet liikuntaa niin kyllä ne pian unohtaa virkansa. Olen sentään entinen aktiivitanssija, niin että ero on hirvittävä.

Mitäs tänään? No hiihtämään tietysti!

KatjaRe: Hiihtelemässä1.3.2011 13.42
Vau, olet sinä sinnikäs. Mulla oikea kylki on jatkuvasti arkana, ei oikein uskalla liikkua mitenkään.

Mukavaa hiihtoreissua:) Täälläkin alkoi aurinko paistaa!!!!!!!

SitrusRe: Hiihtelemässä1.3.2011 14.25
No mä yritän nyt saada selkääni jonkinlaiseen kuntoon. Se on todella huonossa jamassa. Mutta närästäminen oli taas seurana, vaikka otin lääkkeen noin varoiksi ennen lähtöä - ei auttanut mitään. Tuolla jäällä on niin jännittävää kulkea kun näkee tutut maisemat sellaisista suunnista mikä ei muina vuodenaikoina ole mahdollista.
Aurinko ei tänään paistanut.
Toivottavasti saat, Katja, kylkikivun jotenkin hallintaan.

Leikkauksessa olluRe: Hiihtelemässä1.3.2011 21.18
Ladulle tekisi minunkin mieli, mutta kun aloitin työt maanantaina, niin sen jälkeen on ollut niin hektistä, että en ole vielä ehtinyt. Toivottavasti ilmat jatkuu vielä hetken ja sitten saiskin tulla suoraan kevät ilman loskakelejä. Tiputtelin Gasterix30mg 15mg:n, tarkoitus olisi koittaa lopettamista...katsotaan onnistuuko...

SitrusRe: Hiihtelemässä15.3.2011 21.45
Ketään ei taatusti kiinnosta meikätytön hiihdot, mutta kerron sinnikkäästi silti.
Olen saanut ristiselkäni kokolailla normaalin tuntuiseksi mitä se ei ole ollut yli vuoteen.
Mutta nyt alkaa hiihtokausi auttamatta loppua. Olen miettinyt kuumeisesti millä refluksiystävällisellä liikunnalla sen korvaisi, mutta en ole keksinyt.

SitrusRe: Hiihtelemässä13.1.2013 18.34
Taas on aloiteltu hiihtämistä. Kunto on kyllä tosi huono, sellaset parikymmentä vuotta vanhemmat sivakoi reippaasti ohi, mutta minkä sille voi.

Mulla on nyt elämäntapojenkorjauskuuri menossa. Kolesteroli oli vähän huono, verenpainekin tuppaa nousemaan. LÄskiä vyötäröltä voisi vähentää vaikkei painoindeksi olekaan huono.
Niinpä tässä nyt hiihdetään ja liikutaan sekä yritetään saada rasvan ja sokerin syömistä terveempään suuntaan. Syksyllä tarkistetaan taas kolesteroli.

HansuRe: Hiihtelemässä13.1.2013 19.49
Minä taas en tykkää hiihtää vaikka porraspielestä lähtis hyvät ladut. Harrastan dementiahiihtoa, eli sauvakävelyä :)

SitrusRe: Hiihtelemässä13.1.2013 22.46
Dementiahiihtoa, hooohhhohhooo!!!

VaniljaRe: Hiihtelemässä14.1.2013 9.35
Hiihtäminen on tehokasta liikuntaa myös yläselälle, kun sauvojen kanssa huitoo. Samalla tavoin tietysti sauvakävelykin tekee hyvää yläselän lihaksille. Olen itsekin viime vuosina taas löytänyt hiihtämisen riemun. Minullakin ladut lähtevät melkein takapihalta, joten se on helppoakin. Hiihtelin sekä lauantaina että sunnuntaina. Odottelen innolla kirkkaita kuutamoita, silloin ladulla näkee hiihtää illallakin.

AnnaMyyRe: Hiihtelemässä1.9.2018 9.14
Sitruunainen, en muistanutkaan et sinäkii oot tykänny hiihtämisestä❤



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: