Keskustelu
| Sitrus | Liian hapan maha - taas kerran | 23.1.2011 12.08 |
| Jälleen törmäsin tähän kummalliseen väitteeseen. Apteekissa tällä kertaa. Keskustelimme farmaseutin kanssa salpaajan pitkäaikaiskäytön vaikutuksista. Hän perusteli salpaajan etuja sillä, että on todella tärkeää pitää maha vähähappoisena ettei happamuus --pääse vahingoittamaan mahaa joka ei sitä kestä ---. Siis mitä mitä!!? Mistä nämä asiantuntijat tämän käsityksensä oikein ovat omaksuneet. Muistutin että mahan normaali pH on 1,7-2. Lisäksi huomautin ettei minulla ollut yhtään eikä minkäänlaisia ylävatsakipuja ennen salpaajan käyttöä. Nyt ne sitävastoin ovat jatkuva seuralainen. Siihen hän ei sanonut mitään. Onko tässä kyse siitä, että salpaaja turmelee mahan (limakalvon? fysiologian? kemian?) sillä tavalla, että se ei todella enää kestä normaalia olotilaansa eli happamuutta? Muuta järkevää selitystä en keksi. Lääkäreiltä tätä on turha kysyä, olen koettanut. Lisäksi tuntuu todella typerältä - ja pelottavaltakin - että joutuu ammattilaisille kertomaan maallikkona yllä mainitun kaltaisia perusasioita. |
||
| aloittelija52 | Re: Liian hapan maha - taas kerran | 23.1.2011 12.15 |
| Gastriittiin sain tuon selityksen ettei maha kestä happoa. Tärkeää on pitää RUOKATORVI vähähappoisena salpaajien avulla. |
||
| Sitrus | Re: Liian hapan maha - taas kerran | 23.1.2011 12.19 |
| "Tärkeää on pitää RUOKATORVI vähähappoisena salpaajien avulla." No tuonhan minäkin sille farmaseutille jouduin uutisena kertomaan. Se se niin oudolta tuntuukin. Ja mitä taas tulee gastriittiin eli mahakatarriin, niin sellaisesta ei näkynyt näkynyt mulla ainakaan mitään oireita silloin kun salpaajan käyttö oli vasta aloitettu. Saa nähdä nyt kun käyttöä on jatkunut yli vuosi. Jostain viasta nämä mahakivut kai ovat signaali ja olisi kiva vihdoin saada tietää että mistä. |
||
| aloittelija52 | Re: Liian hapan maha - taas kerran | 23.1.2011 12.22 |
| Ei siis selvästi tiennyt asiasta mitään. Jos lääkitys ei vain sovi kehollesi? |
||
| sakariini | Re: Liian hapan maha - taas kerran | 23.1.2011 14.03 |
| Kehon Ph.oo on joka paikassa hieman erilainen. Mahalaukussa se on juurikin se 1-2. Nämä happolääkkeet todellakin muuttavat sitä Ph.oota epäedulliseen suuntaan. Jos jotain haluaa muuttaa niin se tulisi tehdä ruokavalion että emäksisten kivennäisten kautta. Minun mielipide tämä. Lyhyessä käytössä tabut ok, muttei pitkällä aikavälillä. Tosin vaivaiseen massuun vielä Ph.oota muuttavia tabua, hyvä vai ei? |
||
| sakariini | Re: Liian hapan maha - taas kerran | 23.1.2011 14.05 |
| Niin ja siis tuleeko mahasta sijaiskärsijä tälle happonousulle, ja lääkkeiden syönnille.. |
||
| Sindi | Re: Liian hapan maha - taas kerran | 23.1.2011 14.24 |
| Äh, minusta ei kannata tuhlata energiaansa raivostumalla lääkäreille/farmaseuteille/muille terv.hoitoalan ammattilaisille. Olen itsekin useasti todennut, että joillain (ja melko usealla) ei ole kunnon tietoa asioista. Olen kuullut monenlaista, esim. - "salpaajien ainoa haittavaikutus on, että saa helpommin mahataudin" - "salpaajalla ei ole tekemistä kalsiumaineenvaihdunnan kanssa" - "alumiinipohjaisia lääkkeitä voi syödä niin paljon kuin haluaa" jne. Jossain vaiheessa kyllästyin sen verran, että en enää kysele kovinkaan monen hlön mielipiteitä. Minulla oli myös vaihe, jossa kyselin luontaistuotepuolelta mielipiteitä. Siellä taas vastaukset olivat aina tyyliin "salpaaja tuhoaa sinut ja ruoka ei enää sula". Lopulta tulin lopputulokseen, että tuskin salpaaja nyt minua "tuhoaa" mutta ei se tietenkään terveellistäkään ole, että käyttää niitä jatkuvasti. Mutta minusta on typerää takertua yhden lääkkeen sivuvaikutuksiin, kun terveysuhkia nyt muutenkin on joka puolella - sellaisiakin, joihin ei todellakaan voi vaikuttaa. Tirtty nyt esim. syön probiootit, kalsiumlisät jne, mutta en jaksa käyttää koko elämääni sivuvaikutusten murehtimiseen. Ymmärrän kyllä, että tilanne on mutkikkaampi, jos salpaajista tulee juuri esim. päivittäisiä mahakipuja. |
||
| sakariini | Re: Liian hapan maha - taas kerran | 23.1.2011 17.42 |
| Jep sindi, minkäkin kyllästyin kyselemiseen, mutta toisaalta juuri kyselemällä saa paljon tietoa, todella ristiriitaista! Kun ei ole jotain sertifikaatti-järjestelmää että kuka tietää ja kuka ei. Paljon kyselen edelleen, mutta en niinkään virallisen lääketieteen edustajilta. |
||
| sakariini | Re: Liian hapan maha - taas kerran | 23.1.2011 18.26 |
| sakariini Re: Liian hapan maha - taas kerran 23.1.2011 17:48 Laitan tätä löytöäni vähän joka linkkiin, anteeksi ja toivottavasti kukaan ei loukkaannu. Mutta jos puhutaan hyvän terveyden lähtökohdista, tulisi ihmisen saada tarpeeksi aminohappoja/vrk. Tällä tuotteella olen hoitanut itseäni monista vaivoista. En sano että se on yks kaks parannus, koska syyt jokaisen terveysongelmiin on yksilölliset. Mutta jos on ikinään jotain terveyspulmia niin tämä tulisi olla pohjalla. www.naturamedia.fi/mincartil-jauhe Siinä on runsaasti elintärkeitä aminohappoja ja vitamiineja että kivennäisiä. |
||
| tupla somakki | Re: Liian hapan maha - taas kerran | 23.1.2011 19.53 |
| "Onko tässä kyse siitä, että salpaaja turmelee mahan (limakalvon? fysiologian? kemian?) sillä tavalla, että se ei todella enää kestä normaalia olotilaansa eli happamuutta?" Yllä oleva on suora lainaus tuolta "Sitruksen", jutusta sivun alusta. Haastelen tätä juttua pitkälti ns. "mutu" tuntumalta, mutta käsittääkseni salpaaja ei turmele mahaa, mutta jos "laimentamattomat" vatsahapot pääsevät, löysästä alasulkiasta johtuen huuhtelemaan jatkuvasti ruokatorven alapäätä, jolla ei ole samaa haponkestokykyä kuin vatsalaukulla. Seurauksena voi olla pahimmillaan ns. Barretin syndrooma, eli erään lainen syövän esiaste? |
||
