Keskustelu
| YLLÄPITO | SOPEUTUMISOPAS | 21.1.2011 15.13 |
| Sopeutumisprosessin perusteita - sovellettavissa suurimmilta osin myös muihin kroonisiin tauteihin: http://www.crohnjacolitis.fi/cms/fileadmin/pdf/Sopeutumisopas.pdf |
||
| Ylläpito | Re: SOPEUTUMISOPAS | 30.3.2011 21.30 |
| Nostoa uusille luettavaksi ... |
||
| krisu | Re: SOPEUTUMISOPAS | 3.4.2011 7.33 |
| kiitoksia |
||
| refluksikurkku | Re: SOPEUTUMISOPAS | 7.4.2011 8.09 |
| Toi opas on tosi hyvä omasta mielestä! Kuvaa napakasti tuntemuksia mitä voi syntyä. |
||
| refluksikurkku | Re: SOPEUTUMISOPAS | 15.6.2011 8.02 |
| Nostoa ... |
||
| Nightlight | Re: SOPEUTUMISOPAS | 15.6.2011 17.32 |
| Kiitos linkistä! |
||
| Sitrus | Re: SOPEUTUMISOPAS | 15.6.2011 18.01 |
| Toi on kyllä todella hyvä. Toivon, että mulla olisi ollut vastaavaa apua, kun ranteeni murtui pahasti. Sen paranemiseen meni 2-3 vuotta ja kuntouttaminen kysyi paljon voimia, uskoa ja sisukasta työtä. Tuollainen sopeutumisopas olisi myös läheisten hyvä lukea. |
||
| refluksikurkku | Re: SOPEUTUMISOPAS | 16.6.2011 11.11 |
| Itse olen ajatellut kanssa joskus luetuttaa sen lähipiirillä ... |
||
| Sitrus | Re: SOPEUTUMISOPAS | 16.6.2011 13.12 |
| Hiljattain Hesarissa kerrottiin tutkimuksesta, jonka mukaan psyykkinen kuormitus sairastuttaa ja tappaa ihmisen. Muutenkin maailma tulvii tietoa siitä, miten kriisit pitäisi aina käsitellä, jotta niistä voisi selvitä. Olen kertonut monta kertaa lääkärissä että olen uupunut ja masentunut tähän sairauteen. Sitä ei ole kertaakaan edes kirjattu ylös. Mitään henkistä apua ei ole tarjottu. Läheiset ja ystävät eivät jaksa loputtomiin - torjunta tuottaa heillä reaktioita, jotka saavat sairaan eristäytymään ja sulkeutumaan ja loukkaantumaan, koska vähättely satuttaa lisää. Mutta eiväthän he olekaan ammattilaisia. Ja jokainen uusi kriisi nostaa pintaan vanhat kriisit, erityisesti jos ne on jäänyt käsittelemättä. Ammattilaisen apua tässä tarvitaan. Siksi hakeuduin ennestään tutulle psykiatrille, joka on myös psykoterapeutti. Kerroin tilanteestani ja ahdistuksestani. Sain puhua. Mutta jostain syystä lääkäri kyseli kauhean tarkasti sairauteni ja tutkimusteni yksityiskohtaisia tietoja, niin että lopulta tuntui, että joudun perustelemaan ja todistelemaan, että olen todella niin sairas kuin olen, ja että sairaus ihan totta rajoittaa eläämääni paljon. Kun kuvailin miten saan oireita tehdessäni mieluisia askareita, jotka liittyvät harrastuksiini, lääkäri viritti yksityiskohtaisen rupattelun noista harrastuksista. Tunsin kuitenkin tarvetta yhä käydä vastaanotoilla, joten varasin aina uuden ajan ja odotin tapaamista kovasti, vaikka minusta tuntuikin enemmän ja enemmän siltä kuin kävisin juttelemassa jonkun kaverin kanssa, joka 120:llä kuuntelee minua tunnin kerrallaan. Minkäänlaista suunnitelmaa mistään "hoidosta" ei lääkäri tehnyt, ei minkäänlaista koostetta tilanteestani, eikä minkäänlaista ehdotusta siitä, millä keinoin löytäisin voimia sopeutua sairauteeni ja millä menetelmällä. Hän kirjoitti minulle unilääkettä nukkumisvaikeuksiin ja kehotti tekemään mahdollisuuksien mukaan kaikkea mistä nautin. Lopulta muistin tämän sopeutumisoppaan. En ollut aiemmin kestänyt lukea sitä - olen ilmeisesti vieläkin ainakin osaksi shokkivaiheessa - mutta nyt luin siitä osan, en vieläkään pystynyt lukemaan kaikkea. Minusta opas on niin raskas sille jota se koskee, että sitä ei pitäisi joutua käsittelemaan yksin. Olen nyt käynyt tämän vuoden aikana 7 kertaa tällä psykiatrilla (n. 1000 euroa), kuvaamassa tilannettani ja uupumustani. Ihmettelen nyt, miksi psykiatri ei ole ottanut lainkaan tällaisia sopeutumisasioita kanssani edes puheeksi? Miksi hän ei ole lainkaan auttanut minua näkemään tilannettani kriisinä ja ottanut puheeksi kriisinhoitoa, tehnyt minkäänlaisi ehdotuksia ja suosituksia. Minunko olisi pitänyt osata pyytää tarkemmin mitä tarvitsen? En mitä osannut, en minä tiennyt. Olen maallikko, mutta hän ei. Viimeksi puhuessamme yritin tuoda diplomaattisesti julki yllä kuvaamiani tunteita. Sanoin vihdoin tajunneeni, että tämä sairaus on suru, kriisi, pelkoa ja luopumista, a että tällaisten asioiden käsittelyyn on varmaan menetelmiä. Hän vastasi että on toki paljonkin, ja niistä voidaan keskustella ihan niin paljon kuin haluan!!!! Jätin kysymättä miksi pirussa niistä ei ole keskusteltu jo?! Onko kellään muulla vastaavanlaisia kokemuksia tai ajatuksia? Mistä te olette saaneet voimia ja käytännön apua elämän raskaisiin kriiseihin? Miten on mahdollista, että ammattilainenkaan ei auta, vaan karttelee ja väistää sitä, mikä on ongelman ydin? |
||
| S.W. | Re: SOPEUTUMISOPAS | 16.6.2011 14.27 |
| Hei kirjoitan tänne ensimmäistä kertaa, jonkin aikaa olen keskusteluja seurannut. Minulla on ikävä kyllä kokemusta siitä, että monet lääkärit ja mielenterveyspuolen ammattilaiset eivät ymmärrä, miten vaikea sairaus paha refluksitauti voi olla. Usein on tuntunut, että tautia vähätellään. Kivut, unettomuus, jatkuva ruokien kanssa sompailu ja eri lääkitysten kokeilu tekivät itsellen kamalan olon kun sairaus alkoi. Kun happosalpaajat eivät läheskään heti kunnolla auttaneet, tuntuivat kenot lääkäreiltä loppuvan siihen. Suurimman osan minua auttavasta tiedosta olen löytänyt netistä ja keskustelupalstoilta. Kokemukseni mukaan ei kovin helposti uskota, että refluksi voi aiheuttaa masennusta ja/tai ahdistusta, vaan pikemminkin monet kääntävät asian päinvastoin. Potilaan omaa käsitystä ja näkemystä ei välillä kuunnella lainkaan. Onneksi olen kohdannut myös hyviä ja asiantuntevia terveysalan ammattilaisia, mutta ikävä kyllä inhottavia tilanteita on myös tullut vastaan. Sopeutumista ja luopumista sairastuminen juuri on tuonut tullessaan. Minulle on refluksin jälkeen tullut myös muita sairauksia, mutta päivä kerrallaan tässä edetään. Esiinottamasi asiat ovat Sitrus tärkeitä ja niistä olisi mukava keskustella enemmänkin, mutta näin julkisesti siihen on itselläni jonkinmoinen kynnys. Kiitos ylläpitäjälle sivuston perustamisesta! |
||
| Sitrus | Re: SOPEUTUMISOPAS | 16.6.2011 14.50 |
| Kiitos, S.W. Ihmettelen todella henkisen tuen puuttumista. Se on hirveä laiminlyönti. Ainainen selitys on resurssien puute. Se ei ole totta. Kriisissä elävän ihmisen ohjaaminen tuen ääreen, asiaa käsittelevän vihkosen julkaisu ja sen ojentaminen tarvitsevalle ei paljon maksaisi. Ihmisten pahoinvoinnista seuraa ongelmia, jotka tulevat paljon paljon kalliimmaksi. Puhumattakaan mitään inhimillisestä kärsimyksestä, joka moninkertaistuu kun kriisistä kärsivän ihmisen läheisten uupuminen lasketaan mukaan. |
||
| M-M | Re: SOPEUTUMISOPAS | 16.6.2011 15.09 |
| Itsekin kävin pari kertaa puhumassa "ammattilaisen" kanssa viime vuonna, kun terveyteni oli ihan hajalla ja olin peloissani ja suunnilleen kotini vanki kivuissani ja peloissani. "Ammattilainen" antoi ymmärtää, että keksin kaiken itse ja vikaa ei ole muualla kuin päässä (ja nappeja olisi ollut tarjolla, mutta sanoin ehdottoman ein). Hän teetti minulla jonkin rasti ruutuun -testin, jossa kyseltiin mm. sitä, kidutanko eläimiä, poltanko taloja, olenko syyllistynyt seksuaalirikoksiin jne. Arvatkaa vaan, loukkaannuinko tällaisesta kohtelusta. En kai minä hyvänen aika mikään sekopää rikollinen hullu ole, vaan ihminen joka on peloissaan! Loukkaantumiseni tosin "ammattilainen" tulkitsi auktoriteettiongelmaksi... Siinä vaiheessa, kun "ammattilainen" alkoi syyttää isääni ongelmistani, lopetin koko pelleilyn. Minä en mitään freudilaisia syyllisiä etsi, vaan haluan päästä kivuista ja sitä myötä peloista. Kun kipuja ei ole, en pelkää ja olen ihan ns. normaali liikkuva elämäniloinen nainen. "Ammattilaisen" tapaaminen oli kokemuksena niin ahdistava, että edelleenkään en voi ohi ajaessani katsoa siihen suuntaan, missä kävin puhumassa ja yrittämässä saada jotain apua. Joskus apu voi olla enemmän ahdistusta aiheuttava kuin itse syy jonka takia avun lähteelle hakeutuu. Never again. |
||
| S.W. | Re: SOPEUTUMISOPAS | 16.6.2011 15.25 |
| Hankalaa oli aluksi itselläni sekin, että refluksin takia ei millään myönnetty sairaslomaa, vaikka olin todella paljon huonommassa kunnossa kuin vaikkapa jossain kuumeisessa flunssassa. Tilanne sitten paheni ja ptkittyi, koska en pystyny nukkumaan kunnolla moneen kuukauteen. Mielestäni refluksitauti on monimuotoinen sairaus, joka käyttäytyy eri ihmisillä eri tavoin ja sen syytkin saattavat vaihdella. Lääkärit taas tuntuvat käsittelevän asiaa oppikirjan mukaan, vaikka olisi hyvä, jos lähestymistapa olisi kokonaisvaltaisempi. Toivottavasti saat Sitrus nyt tarvitsemaasi apua psykiatrilta. M-M: uskomatonta! Myös minulle kävi ensin niin, että "ammattilaisen apu" vain pahensi tilannetta. |
||
| Sitrus | Re: SOPEUTUMISOPAS | 16.6.2011 15.36 |
| M-M: voi hyvä luoja, mikä kokemus. Ei tuohon osaa edes sanoa mitään. Mulla herää epäilys, että "ammattilaisesi" ei ollut itse terve. Eikö kenelläkään ole positiivisia kokemuksia? S.W. Tuskin enää menen tuolle psykiatrille. Olen niin pettynyt. Sitäpaitsi ei mulla loputtomiin ole kuluttaa tuollaisia rahamääriä. Yritän kyllä vielä hakea apua. En vain oikein tiedä mistä. Mua pelottaa ihan todella, miten pitkään mun mieskään jaksaa tätä kurjuutta, surua ja pelkoa. Tottakai häntäkin pelottaa ja väsyttää. Muille ihmisille on äärimmäisen vaikea puhua. Jotkut kieltäytyvät kuuntelemasta. Tuntuu että olemme kauhean yksin, vaikka olemme itse parhaamme mukaan auttaneet ja tukeneet avun tarpeessa olevia läheisiä. |
||
| S.W. | Re: SOPEUTUMISOPAS | 16.6.2011 15.48 |
| No, minulla on ihan ok kokemuksia sitten lopulta. Pääsin terapiaan, joskin pääasiassa muista syistä, mutta myös sairastumista pystyin käsittelemään. Aika paljon aikaa terapiassa kuluikin siihen, ikävä kyllä toisaalta, sillä muitakin asioita olisi ollut. Terapeutti oli hyvä ja yleensä ymmärsi mistä puhuin eikä vähätellyt. Avun saaminen oli kyllä työn takana. |
||
| Sitrus | Re: SOPEUTUMISOPAS | 16.6.2011 16.32 |
| Joo, minäkin olen yleensä kuullut että terapiasta on apua. Aion itsekin hakea sitä, vaikka mainitsemani psykiatri ilmoitti että tuskin saisin sitä. En rupea tässä perustelemaan. Katsoin itse kelan sivuilta. Siellä kerrottiin, että terapiaan pääsee vuonna 2011 helpommin kuin aiemmin!! Tähän lupaukseen aion takertua, ja toivon ja rukoilen löytäväni sellaisia ihmisiä (ammattilaisia) jotka haluavat ja pystyvät auttamaan. Myös minulle on tapahtunut elämässäni keskimääräistä enemmän rankkoja asioita. Olen varma siitä, että alun perin refluksikin on lähtenyt käyntiin tunteiden nielemisestä. Kiitos taas, S.W. PS. Ei todella ole helppoa kirjoittaa itsestään henk.koht asioita näin julkisesti, ei edes nimimerkin suojissa. Ei ole myöskään mukavaa hakea apteekista lääkkeitä, kun reseptin on kirjoittanut psykiatri. Niitä reaktioita ja sitä vaivautuneisuutta. Aivan erilainen kohtelu on silloin kun reseptin on kirjoittanut muun alan lääkäri. Tekisi mieli huutaa farmaseutille: "En minä ole hullu enkä edes mielisairas! Minulle on vain tapahtunut raskaita asioita, niin voi tapahtua koska tahansa vaikka sinulle!" |
||
| S.W. | Re: SOPEUTUMISOPAS | 16.6.2011 17.04 |
| Kannattaa yrittää saada sitä terapiaa. Sairaana on rasittavaa yrittää hankkia apua ja taistella oikeuksistaan, mutta eipä tässä oikein muukaan auta. Pärjäillään! |
||
| Ylläpito | Re: SOPEUTUMISOPAS | 6.10.2011 14.01 |
| Nostoa krooniseen tautiin sopeutumisesta ... |
||