Keskustelu
| KH | Liikkuminen ja refluksi | 11.1.2017 13.50 |
| Terve, Olen eksynyt monesti näille sivuille sillä itsellänikin on epämääräisiä oireita joihin en ole saanu lääkäreiltä vastausta. Eli oireena minulla on aamuisin pahoinvointia minkä takia yökkäilen, mutta oksennusta ei aina tule. Oksennusrefleksi tulee liikkuessa ja kun tunnustelee kaulan aluetta. Olen käynyt verikokeissa(perus ja kilppari) ja ulostetesteissä, mutta niistä ei löytynyt mitään. Lääkäri ajatteli, että tämä on refluksista johtuvaa, mutta itse en tiedä olenko samaa mieltä sillä minulla ei ole närästystä eikä sen kummemmin muitakaan oireita. Sen takia kysynkin teiltä muilta, että onko teillä samanlaista oiretta? Mietin myös helikobakteerin mahdollisuutta, mutta sekin tuntuu kaukaa haetulta... Turhauttavaa kun ei pysty ollenkaan urheilemaan ja töissä oleminenkin on vaikeata. |
||
| ibs | Re: Liikkuminen ja refluksi | 11.1.2017 17.00 |
| Liikunta pistää suolistokaasut liikkeelle. Röyhtäilen usein kun liikun. Silloin kun oli parempi läppä ja kaasut pysyivät sisällä oli tosi usein sellainen kuvottava olo, ei kyllä varsinaista oksennusta, mutta ylitäyden vatsalaukun tunne, jota helpotti hieman sen mukaan kun pieniä röyhtäyksiä pystyin puristamaan. Ja mullahan tätä vaivaa eli ärtynyttä suolta on jo kohta 20 vuotta, niistä viimeiset vuodet refluksin kanssa. |
||
| KH | Re: Liikkuminen ja refluksi | 11.1.2017 18.33 |
| Itsellänikin on ollut tuota röyhtäilyä urheillessa ja sillon myös olokin paranee hieman. Miten olet hoitanut? Ihan vain happosalpaajilla? |
||
| ibs | Re: Liikkuminen ja refluksi | 11.1.2017 19.28 |
| ruokavaliolla yritän hoitaa mutta joudun käyttää nykyään happosalpajaa koska ruokatorvi on jo huonossa kunnossa, anemia ja mahahaava jo on. Eli ei ole vaara kärsiä närästyksestä. Tuossa viereisessä ketjussa on minun kirjoituksia. Valitettavan myöhään oli tämä suoli minulla diagnosoitu, kerkisi maha mennä huonoon kuntoon http://www.refluksi.fi/keskustelu.html/73131?p=&c= |
||
| ibs | Re: Liikkuminen ja refluksi | 11.1.2017 20.34 |
| siis ei ole varaa |
||
| Tintti2 | Re: Liikkuminen ja refluksi | 11.1.2017 21.35 |
| ibs, oletko kokeillut piparminttuöljyä? Luin jostain että se voi helpottaa oireita. |
||
| ibs | Re: Liikkuminen ja refluksi | 11.1.2017 22.19 |
| Tintti, en ole vielä pääsyt siihen. Olen minäkin lukenut ja Laatikaisen kirjassa vissin mainittu toi. Pitää hankkia sekin . Kokeilin vähentää Pariettia ja pärjäsin 5 päivää 20 mg:lla, sitten söin taas jotakin väärä, tuli kauhea turvotus ja rupesi närästämään liika, piti palata 40 mg. Toi piihappogeeli ja boulardi kanssa mietinnässä. Pitää googlata mistä löytyisi piparminttuöljyä. Tyrniöljykin olisi hyvä ruokatorvelle. Hoohoja, kohta ei tarvi muuta syödä kun lääkkeitä :) |
||
| Tintti2 | Re: Liikkuminen ja refluksi | 11.1.2017 22.31 |
| Ehkä tuo on hyvä lääke kurjassa olotilassa ....meinaan että vielä löytyy hymiö kirjoitusten perässä :-D |
||
| ibs | Re: Liikkuminen ja refluksi | 11.1.2017 22.42 |
| mun ainoa lohdutus että ei ole kipuja (koputan tässä vaiheessa puuta). Närästys on lievä lääkkeiden ansiosta ja vatsani ei ole kipeä, vaikka ibsia on. Röyhtäily tympäisee tietenkin ja ruokavalio on aika suppea, mutta olen tyytyväinen kun sain diagnoosin, koska nyt voin vaikuttaa jotenkin omaan hyvinvointiin ja hoitaa syyt eikä seuraukset. |
||
| Turvis | Re: Liikkuminen ja refluksi | 19.1.2017 11.44 |
| Jouduin vähän niinkuin valitsemaan, kun yritin olla ilman Somaceja. Käyn salilla ja olen kärsinyt refluksista 2-3v, joten kahdesta pahasta valitsin Somacin syömisen ja salilla käymisen, ilman Somacia ei onnistu. Joskus hävettää kun käy lenkillä ja happosalpaajista huolimatta tuntuu, että joka askeleella röyhtäisee, minkä takia suosinkin syrjäisiä reittejä :D Salilla ei röyhtäytä. Itse kysymykseen vastaten, mullakaan ei koskaan närästä. Refluksi on todettu tähystyksellä, oireina pahoinvointi, yökkäily/oksentaminen kun on pahana ja röyhtäily, kun tuntuu sellainen ilmakupla kurkussa mitä yrittää saada pois. Näiden oireiden takia liikkuminen ilman happosalpaajia on turhan tukalaa. |
||
| ibs | Re: Liikkuminen ja refluksi | 19.1.2017 15.38 |
| Minäkin otan gaviskonia ennen salille lähtöä enkä sen jälkeen juo jumpan aikana. Oli pakko nyt viime aikana tehdä tällä tavalla. |
||
