Keskustelu
| tornitar | OUDOT VATSAVAIVAT | 7.1.2017 19.39 |
| Kirjoittelen täällä tosi, tosi pitkän tauon jälkeen. Toki olen keskusteluja täällä seurannut, mutta omasta viime tarinasta jo pitkä aika. Olen siis voinut refluni kanssa aika hyvin, jotain pientä kremppaa silloin tällöin, mutta pääsääntöisesti oloni ollut ihan ok. (taustaksi sen verran, että reflu diagonosoitu v.2005 ja silloin vuoden kestävä piinallinen aika. Palleatyrä, löysä sulkijaläppä ja yksi katarri todettu. Gastroskopia tehty 2 kertaa, viimeksi 2014, kun oli edellinen huono kausi. Kolonoskopia kerran, siinä tulos normaali). Mutta siis tämän päivän asiaan: nyt alkoivat oireet vatsan järkyttävällä turvotuksella. Sen jälkeen alkoivat pistävät vatsakivut, ensin alavatsalta oikealta ja nyt pistävä kipu saattaa vaihtaa paikkaa päivän aikana vaikka kuinka monta kertaa. Kipu ei ole sietämätön, eikä tunnu kokoajan eikä edes välttämättä ihan jokapäivä. Vatsassa on ilmaa ja toki niitä reflun tuttuja röyhtäisyjä tulee tosi paljon. Vatsa toimii suht normaalisti, ehkä lievää ummetusta. Olo on tukala ja se mikä on "hullua", niin asennon vaihtaminen helpottaa pistävää kipua. Gyne puoli nyt jo tutkittu, siellä ei mitään poikkeavaa. Tulehdusarvot myös normaalit. Ärtynyt suoli? Tosin mitään ripulioireita ei ole. Ajattelin kysellä, josko täällä olisi "kohtalotovereita" tällaisilla oireilla? Toki, jos vatsakivut vielä pitkään vaivaavat tai pahenevat, niin täytyy sitten taas aloittaa lääkärirumba.... Mukavaa Vuodenalkua kaikille! |
||
| Tintti2 | Re: OUDOT VATSAVAIVAT | 7.1.2017 22.33 |
| tornitar, minulla ollut muutaman päivän samalaisia suolistokipuja, myös pientä lämpöä joka nyt laskenut. Kipu on ollut aaltoileva ja vaihtanut paikkaa, painellessa vatsaa kipu on tuntunut veitsenteriltä. Kipu on helpottunut kun on löytynyt hyvä makuasento, vielä on päällä koko ajan pieni pahoinvointi vaikka kivut hellittänyt jonkun verran. Olenkin miettinyt että johtuuko divertikkeleistä-suolistokaasuista-tai suolistotulehduksesta ??? Ruokakaan ei ole maistunut, melkein pakottamalla yrittänyt saada ruokaa ja juomia kurkusta alas. |
||
| Subse | Re: OUDOT VATSAVAIVAT | 9.1.2017 18.56 |
| Tänään todettiin gastroskopiassa refluksi ja vaivana on ollut vuoden jatkunut närästys ja siihen rinnalla vatsakivut. Välillä on parempia päiviä vatsakipujen kanssa, välillä huonompia. Huonoina päivinä vatsakipu kestää koko päivän. Suoli toimii kans normaalisti. |
||
| Operoitu | Re: OUDOT VATSAVAIVAT | 9.1.2017 20.52 |
| Tornitar: kaikki oireisi ovat juuri niinkuin minullakin. Onko sinulta poistettu umpilisäkettä tai tehty muita vatsan alueen leikkauksia? Entä happosalpaajat, syötkö niitä? Jos saat jotain diagnoosia, niin olisin erittäin kiinnostunut kuulemaan mikä paljastui viaksi? Minulla tätä vaivaa on ajoittain ollut jo pari vuotta. HB ja CRP on ainakin pysynyt normaalina ja välillä myös laaja verenkuva katsottu joka oli kunnossa. Gastroskopiassa olen käynyt, mutta kolonoskopia on viellä tekemättä? |
||
| ibs | Re: OUDOT VATSAVAIVAT | 9.1.2017 22.15 |
| Hei, minulla on muuten ärtynyt suoli ilman ripulia. Turvotus, kuvottava olo, röyhtäily, vatsan ääntely, harvemmin pierut lähinnä ruisleivästä ja vielä harvemmin vatsavääntöjä ja ripulia. Ei olisi diagnosoitu, jos ei olisi lääkärille mainittu, että viljaton ruokavalio tuo helpotusta refluksiin. Keliakiaa ei ole ja kolonoskopiassakaan ei löytynyt mitään. |
||
| operoitu | Re: OUDOT VATSAVAIVAT | 9.1.2017 22.55 |
| Miten tälläistä ärtynyttä suolta hoidetaan? Mitkä ovat tutkimukset joilla sen voi todentaa? |
||
| ibs | Re: OUDOT VATSAVAIVAT | 9.1.2017 23.34 |
| en jaksa nyt itse kirjoittaa, vaan laitan linkin http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00068 |
||
| operoitu | Re: OUDOT VATSAVAIVAT | 10.1.2017 9.41 |
| Kiitoksia. Tuosta voisi olla kyse. |
||
| tornitar | Re: OUDOT VATSAVAIVAT | 10.1.2017 11.45 |
| Kiitos kaikille kommentoijille vastauksistanne. Operoitu: vatsan alueen leikkauksia ei ole ja happosalpaajia syön satunnaisesti. Kipuja on edelleen ja nyt kipu vuorostaan paikallistuu lähes kokonaan vasempaan kylkeen, heijastuen myös selän puolelle. Edelleen sama: kipu ei ole jatkuvaa eikä ihan sietämätöntä. Kävin nyt aamulla lääkärissä, epäili munuaisiin tai muihin virtsaelimiin liittyväksi. Määräsi virtsakokeeseen ja huomenna menen UÄ-tutkimukseen. Eli huomenna tiedän niistä lisää. Kovasti jaksamisia teille muille "kipuilijoille". |
||
| Aikuinen nainen | Re: OUDOT VATSAVAIVAT | 11.1.2017 15.38 |
| Itsellänikin oireet ovat juuri samanlaisia kun ärtyneessä suolistossa kuvataan olevan mutta kun kävin suolisto tähystyksessä ei suolistossa ollut mitään vikaa. Mutta oireet vaan jatkuvat. Nyt on jo monta päivää polttanut taas vasemmalta puolelta alamahasta, että ei ole hyvä olla mitenkään päin. Ja tietty närästää ihan kovin, että tuntuu ihan käsivarsissa saakka se kipu. Mikä lie taas aiheuttanut ärsytyksen. Olen kyllä hyvin kurinalaisesti syönyt ettei pitäisi ruokavaliollakaan olla tekemistä asian kanssa. Onko jotenkin stressi taas tilannetta pahentanut sillä sitä sarkaa riittää ihan liian kanssa. Odotanpa kuulumisia niin tornitar sinulta kuin muiltakin. Olen näitä ketjuja lukenut mutta kun on niin pas...a olo ollut en ole jaksanut kirjoitella. Olo on edelleen sama, mutta nyt ajattelin muutaman sanasen laittaa. Jaksuja myös minulta ihan jokaikiselle |
||
| ibs | Re: OUDOT VATSAVAIVAT | 11.1.2017 16.48 |
| Ärtynyt suoli ei välttämättä näy kolonoskopiassa. Mullakin oli oikein kaunis suoli... Niin kun tuossa lukee "Ärtyneen suolen oireyhtymä on niin sanottu toiminnallinen suolistovaiva. Perusteellisissakaan tutkimuksissa suolessa ei löydy mitään nähtävää vikaa, mutta sen toiminta on häiriintynyt. Häiriintyneen toiminnan syytä ei tarkoin tiedetä. On kuitenkin todettu, että vaivasta kärsivillä osalla suolikaasua muodostuu tavallista enemmän. Osalla taas kaasunmuodostus ei ole tavallista suurempi, mutta suoli on herkempi supistelemaan ja reagoi tavallista voimakkaammin suolen seinämän venytykseen." Jotenkin tuntuu, että kaikista huolimatta herkistyin entisestään. Aina kun syön gluteenitonta leipää niin pahenee oireet. Äsken tarkistin, että eilinen gluteeniton pizzanpohja sisälsikin sokerijuurikaskuitua. Voi elämän kevät, taas menin tähän lankaan. Mitään ei saa laita suuhun ennen kun tuoteseloste on luettu vaikka kuinka gluteeniton se olisi. |
||
| tornitar | Re: OUDOT VATSAVAIVAT | 12.1.2017 12.01 |
| No niin tohtori treffattu ja munuaiset ja virtsatiet tutkittu (UÄ). Siellä pientä toiminnallista poikkeavuutta (ei kasvaimia tms), mutta ne eivät kuulemma selitä nykyisiä oireita. Lääkärirumbaa en millään jaksaisi taas aloittaa, mutta täytyy nyt kuulostella. ibs: mulla ihan sama, ärtynyt suoli ei näkynyt aikanaan kolonoskopiassa mitenkään, kaikki näytti "ruudulla" oikein hyvältä. Yhdyn myös täysin tuohon sun kommenttiin tuoteselosteista, tosi tarkkaan täytyy niitä tavata, ennenkuin voi /uskaltaa asiassa edetä. Omat kivut olleet nyt pari päivää lähes kokonaan poissa. Ruokavalio on ollut aika askeettinen: aamulla veteen keitettyä kaurapuuroa, lounaaksi kanaa/kalaa ilman mitään mausteita tai kastikkeita sekä höyrytettyjä porkkanoita. Illalla riisikakku ja vähän laktoositonta jugurttia. Näistä tuntuu mun vatsani pitävän. Toivotaan, että kivut pysyvät poissa. Mukavaa loppuviikkoa kaikille. |
||
| ibs | Re: OUDOT VATSAVAIVAT | 12.1.2017 13.06 |
| Tornitar, kiva tietää, että ei mitään vakavaa ja menee parempaan suuntaan. Tämä ns. Gluteeniton leipä on mun kompastuskivi. Riisi-, maissi- ja tattarikakut ovat siinä mielessä turvallisia, että näihin ei tavallisesti lisätä mitään kuituja. Gluteenittomista pakasteleivistä ja näkkäreistä taas löytyy vaikka mitä fodmap-aineita: hunaja, sipulia, mausteita, kikhernejauhoa, kuituja, selluloosa (E460 ? E466). Tuosta viimeisestä en tiedä onko se minulle vaarallinen vai ei, yritän olla syömättä varmuuden vuoksi. Ongelmana on, että sitä laitetaan myös melkein kaikkiin lääkkeisin ja luontaistuotteisin täytteeksi. Taitaa olla myös Parietin täytteenä. Määrät ovat toki pieniä, mutta kun päivän mittaan otat tätä ja sitä lääkettä ja vitamiinia, ja vielä lisäksi saat tätä ainetta ruoasta... niin pääsetkö sitten koskaan ilmavaivoista eroon? Siksi kai viihdyn vähän hiilihydraattisella dieetillä parhaiten, kun ei tule silloin mitään leivännäköistä syötyä. Välillä vain tekee mieli leipää tai pullaa, silloin kai on parasta leipoa itse... |
||
| Annemari | Re: OUDOT VATSAVAIVAT | 12.1.2017 13.54 |
| Itselläni tulehtuivat divertikkelit viime syksynä. Maha kipeä, pinkeä ja kipua oikealla ja sitten myös vasemmalla. Tiesin, että divertikkeleitä on runsaasti, koska muutama vuosi sitten tähystettiin. Menin heti lääkärille ja sain norm.kaksi ab- kuuria hoidoksi. Lämpöä oli vähän ja CRP oli vasta 9. Sittenpä se helvetti alkoikin ruuan suhteen; olen aina syönyt paljon marjoja ja pähkinöitä. Nyt en sitten uskalla pahemmin pähkinöihin koskea ja vatut ja lakat käytän siivilän kautta, että saan siemenet pois. Puolukkaa söin ennen litrakaupalla, mutta kovakuorisena marjana nyt en uskalla. Liha on jäänyt minimiin. Todella vaikeaa kikkailua ruokailu, terveelliset ruuat aiheuttavat vaivoja, mutta pullamössöäkään en syö. Muutenkin olen vuosia viljoja vältellyt. Nytkin menossa Somac- kuuri närästykseen ja pahoinvointiin, eli ruokavalio aika karsittu. |
||
| Aikuinen nainen | Re: OUDOT VATSAVAIVAT | 12.1.2017 14.54 |
| Näitä outoja vatsavaivoja riittää itsellänkin ihan vaihtelevasti. Ruokavalioin suhteen olen kyllä mielestäni ihan tosi jämpti. Syön sitä mistä olen todennut ettei vaivoja tule mutta ei sekään ole kuitenkaan oloani paremmaksi tehnyt. Tänäänkin on närästänyt ihan kiitettävästi ja suolistossa omat polttavat vaivansa. Minulle gastro lääkäri sanoi kun suoliston tähysti ja näiden sietämättömien polttavien kipujen takia se tehtiinkin ettei ole mitään tulehdusta suolistossa eikä kivut johdu sieltä vaan vatsan puolelta tehdyistä leikkauksesta eli niiden aiheuttamista kiinnikkeistä. Mutta itse olen sitä mieltä kun elimistöni ei toimi kuten normaali toimii vaivat johtuvat siitä. Eli jos vielä jonkun viisaan lääkärin joskus kohtaan joka minulle näiden vaivojen syyn oikeesti selvittää niin kädet kyllä ristiin laitan kiitokset ovat aiheelliset. No en ole nyt lääkäriin menossä. Kärvistelen!!! |
||
| ibs | Re: OUDOT VATSAVAIVAT | 13.1.2017 22.40 |
| Annemari, olen kanssa puolukkahullu. Keitän puolukasta kevyt hillo, jonon lisään hienoa porkkanaraastetta noin kolmas tai neljas osa puolukan painosta, hillosokeria laitan myös noin neljäs osa puolukan painosta. Hyvinä päivinä menee hyvin, närästyspäivinä en uskola. |
||
| Aikuinen nainen | Re: OUDOT VATSAVAIVAT | 14.1.2017 15.47 |
| Minua jo närästää kun luen, että teille puolukka käy. Itse olen joskus pienestäkin kokeilusta saanut niin pahat närästys oireet, että käsivarsia myöten närästys tuntuu. Siis ei minun juttuni. |
||
| Annemari | Re: OUDOT VATSAVAIVAT | 15.1.2017 0.10 |
| Söin puolukkaa ilman mitään " mausteita," ihan pelkästään tai turkkilaisen kanssa. Makealta maistuu, kun olen jonkin sortin karppaaja. |
||
