Keskustelu

oliivipuuMikä auttaisi kurkkuun?22.12.2010 18.12
Hei!

Kaipaisin vinkkejä kurkkukipuun. Refluksi alkoi kuin salama kirkkaalta taivaalta lokakuussa hillittömällä röyhtäilyllä. Stressaava elämäntilanne oli varmasti yksi laukaiseva syy. Pikku hiljaa kipeytyi kurkkukin. Varsinaista närästystä tai esim. ruokatorvioireita ei ole ollut laisinkaan, joten oletan, että kyseessä on ylärefluksi.

Somacin (40 mg/päivä) aloituksen jälkeen röyhtäily vähitellen normalisoitui, mutta kurkku vihoittelee edelleen. Parempaan suuntaan on tosin mennyt sekin, mutta oireita on yhä. Kurkku ei tunnu enää koko ajan kipeältä, mutta kipupiikkejä tulee varsinkin välillä syödessä ja joskus juodessakin nielemisen yhteydessä. Kipukohta on ylhäällä sivussa kaulalla, vasemman kaulavaltimon kohdalla.

Kurkkulääkärin tekemässä peilitähystyksessä kaikki näytti siistiltä. Sekin mietityttää, voisiko vaiva kuitenkin olla lihasperäinen, jossain vaiheessa nimittäin tietyt pään liikkeet aiheuttivat samaan kohtaan vihlontaa. Voiko refluksi kiristää kurkun alueen lihaksia kipeytymiseen asti?

Onko normaalia, että kurkkuvaivat paranevat hitaasti ja pikku hiljaa? Mikä muu voisi rauhoittaa kurkkua happosalpaajien rinnalla?

oliivipuuRe: Mikä auttaisi kurkkuun?22.12.2010 18.51
Lisävaivana on myös hampaiden narskuttelua, voisikohan se selittää noita kurkkuoireita?

refluksikurkkuRe: Mikä auttaisi kurkkuun?22.12.2010 18.52
Onko sulla otettu kaulan ultra?

Refluksi voi todella kiristää kurkunpään lihaksia kipuun asti.
Pieni alue ja yhden lihaksen veto voi aiheuttaa toisessa sitä ja tätä.
En tiedä pitäisikö silloin kuitenkin jossakin kohtaa näkyä jotain
ärsytystä (??) ... Yläsulkijalla on myös omat koukeronsa (useimmiten se pääsyy palan tunteeseen kurkussa r-taudin yhteydessä) ... :-(

Oletko tutustunut noihin nielemisohjeisiin? Vähänkin liian "iso"
pala tai kulaus saatttaa aiheuttaa kipua (esim. spasmia)
ruokatorveen ... säteilyä niin ylös kuin alaspäinkin on taatusti.

Oletko kokeillut Voice massagea? Eihän sulla muuta kurkku tai äänioiretta ole?

oliivipuuRe: Mikä auttaisi kurkkuun?22.12.2010 20.16
Kiitos, helpottaa tietää. Voice massagea olen miettinyt, saattaisi hyvinkin auttaa. Kaulan ultraa ei ole otettu, eikä mitään muitakaan tarkempia tutkimuksia tehty.

Lääkäri muistutti myös hitaan syömisen ja pureskelun tärkeydestä, taatusti on tullut aiemmin hotkittua. Toisaalta tuo itsensä tarkkailukin voi mennä liiallisuuksiin, huomaan, että syömistä on alkanut näiden oireiden jälkeen jännittää. Ja se taas kiristää puolestaan jo ennalta noita lihaksia :(.

refluksikurkkuRe: Mikä auttaisi kurkkuun?23.12.2010 12.13
Kannattaa kyllä kokeilla (vähän kalliimpaa se kyllä on)... itsellä on suositeltu 3 kerran sarjoissa
(ei peräkkäisinä viikkoina) mutta jo kertakin voi näyttää hyvää suuntaa :-)
Mä aina liputan tuon Voice Massagen puolesta (ja tuo VoiceWell - hoito
kanssa kuulostaa hyvältä!) - eihän
se tietenkään ylösnousua mitenkään estä ym, mutta
se sisältää sellaisten tiettyjen lihasten hieromista, jotka
yllättäen saattaa olla kiristynyt (ihan ilman ylösnousujuttujakin).
Purentajuttuihin sitä suositellaan, koska ne lihakset ei pääsekään yöllä rentoutumaan niin kuin pitäisi. Tuolta artikkelilinkistä löytyy liittoon kuuluvat hierojat eri paikkakunnilta - muitakin toki on.

Ehkä se liiallisuus vähenee siitä siihen normaaliin tarkasteluun sitten kun
huomaa, että homma alkaa sujumaan pitemmällä aikavälillä paremmin??

Itsellä kurkkuoireet helpotti (ei poistunut kokonaan) runsaan 3 kk kohdalla. itsellä oli alussa todella isoja nielemisvaikeuksia, joten varasin aikaa (!!) syömiseen ja tutustuin nielemisen peruskuvioihin, jotka koskaan aikaisemmin ei ollut tullut mieleenkään. Kylmää juomaa välissä (joka viilentää nielemiseen osallistuvia lihaksia) en kylläkään käyttänyt, koska neste ruoan kanssa edistää mulla usein ylösnousua. Lehti/kirja auttoi hitaampaan "viivyttely" syömiseen, haarukallinen oli minimaalinen ja aina sellainen, että jos peristaltiikka hitaampaa, se ei ainakaan voisi tukkia ruokatorvea täysin ... joskus kotona söin myös pari haarukallista seisovilteen, puuhasin pikkuisen jotain muuta ja taas otin pari lisää jne. Myös annoskoot meni kyllä "refluksiystävälliseksi" ihan huomaamatta. Soseutettu ruoka (jotta alun rasittuneet kurkun & suun & nielun lihakset saisi levätä) ei vaatinut myöskään niin paljon pureskelua ...

Puheterapeutti on erikoistunut nielemisen käytännön harjoitteisiin, jos tilanne etenee sulla niin pitkälle, että nieleminen vaikeutuu lisää. häneltä löytyy myös noita ääntöväylää rentouttavia äänneharjoituksia. Itse yritän vielä tuohon päälle pitää niskan/hartialihakset "vetreinä".

Kyllä tämä refluksitauti aika paljon tuo uusia kuvioita jokapäiväiseen arkeen aika monella alueella :-(

Käytin/än myös tuota Gavisconia - tosin sitä vahvempaa versiota (Gaviscon Advance) Britanniasta, jotta ylösnousu olisi vähäisempää. Usa:ssa on kehitteillä refluksiguru J. Koufmanin ym. Peptigon - suihke, jolla on tarkoitus suojata kurkun limakalvoja. Se ei tietääkseni vielä ole markkinoilla mutta jos sitä suinkin pystyy tilaamaan tulevaisuudessa, tulen ehdottomasti itse kokeilemaan sitä. Siitä oli myös tuolla uutisissa juttua viime keväänä.

Onko sulla ketään tuttavia lähipiirissä, joilla on ollut/on samaa oireilua?

oliivipuuRe: Mikä auttaisi kurkkuun?23.12.2010 15.41
Sehän tässä onkin jännää, että samalla lailla muutkin tuntuu röyhtäilevän kuin mitä itse teen nyt, siis kun Somac on rauhoittanut tilanteen samanlaiseksi kuin se oli ennen. Erona vaan se, että mulla kurkku kipeytyy.

Taitaa olla veteen piirretty viiva ero refluksitautisen ja normaalin tapauksen välillä. Ja koska Somac on tosiaan hillinnyt selvästi röyhtäilyä, ajattelen, että edes sitä ylösnousua ei voi olla yhtä paljon kuin aiemmin, mutta tiedä sitten. Mulla on myös matala kipukynnys, reagoin tod.näk. herkemmin erilaisiin tuntemuksiin kuin moni muu.

Puremiseen tuo kurkun kipuilukin tuntuu liittyvän. Tiedän, että narskuttelen hampaita, myös päiväsaikaan, ja eniten kiristää kurkussa/kaulassa juuri silloin, kun ruoka vaatii paljon purutyötä. Aiemmin on ollut pitkiä korvakipuja ilman tulehdusta juuri purennan takia.

Gavisconia Advancea olen harkinnut, mutten vielä hankkinut. Sen sijaan tuo Peptigon innosti kovasti, harmi, ettei ole vielä myynnissä. Toivottavasti pian!

refluksikurkkuRe: Mikä auttaisi kurkkuun?9.1.2011 23.49
Hei oliivipuu, mikä on kurkun tilanne - onko yhtään
helpottanut?

MindeRe: Mikä auttaisi kurkkuun?15.1.2011 7.34
Hei, näkyykö teillä kurkkukipu myös kielessä? Mun kieli halkeilee ja turpoaa, reunat laineilla. Mä olen yhdistänyt sen tuohon kurkkukipuun ja sain sen taas aikaikseks jouluna suklaalla, kun tyhmänä jatkoin syömistä pari viikkoa vaikka se myrkkyä onkin... No nyt oon taas kaurapuurolinjalla ja kurkkukipu sekä kieli paranee. Kieli ollut kerran aiemminkin tuollainen ja näytin sitä yleislääkärille, joka kehotti tilaamaan kurkkulääkärin (en mennyt, kun kieli alkoi paraneen kaurapuurokuurilla).

oliivipuuRe: Mikä auttaisi kurkkuun?29.1.2011 12.44
Kyllä, uskomatonta mutta se täälläkin monen mainitsema 3 kk happosalpaajaa (Somac 40 mg) teki tehtävänsä. Usko meinasi jo välissä mennä, kun nielemiskivut tossa 2 kk:n kohdalla päin vastoin lisääntyivät. Varsinkin ruisleipä tuotti vaikeuksia.

Siitä sitten pikku hiljaa tilanne alkoi helpottaa. Toki kurkussa ja toisessa korvassa juilii pienesti välillä vieläkin, mutta mistään varsinaisista kivuista ei voi enää puhua. Mikä helpotus! Nyt osaa todella arvostaa normaalia syömiskykyä.

Minde: mullakin kipu tuntui/tuntuu välillä kurkussa toispuoleisesti, välillä toisessa korvassa ja välillä kielen sivussa. Tosin kieli reagoi muutenkin herkästi punottamalla tiettyihin ruoka-aineisiin, esim. tomaattiin.

Nyt 3 kk:n kuurin jälkeen olen pudottanut Somacin annokseen 20 mg/päivä, ja hyvin pysyy tilanne silläkin kurissa. Sitä mietinkin, pärjäisinköhän kokonaan ilman happosalpaajia. Millaisia kokemuksia muilla on?

refluksikurkkuRe: Mikä auttaisi kurkkuun?29.1.2011 18.43
Tosi upeata, että homma sulla lähti menemään tuohon suuntaan.
Usko tämän taudin kanssa on joutunut kyllä koetukselle silloin tällöin ;-)
Ihanaa, että ei ole noita nielemisvaikeuksia enää ollenkaan
tuossa mittakaavassa!

Itse pärjäsin syksyn joka toinen päivä otettavalla Nexium 20 mg.
Tauotusta kokeilin keväällä (tarvittiin kuitenkin miedompia kuvioon mukaan).



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: