Keskustelu

Sitruspsyykkiset diagnoosit haittaavat uskottavuutta21.11.2016 16.33
Olen kirjoitellut täällä 2009 lähtien, jolloin mulla diagnosoitiin vaikea refluksitauti komplikaatioineen. 2010 tehtiin kaikki mahdolliset tutkimukset leikkausharkinnan takia. Leikkaus jäi tekemättä.
Nyt oireeni ovat olleet tän syksyn pahemmat kuin koskaan. Elämäntilanteeni on ollut rankka: avioero ym. Taustallani on myös käsittelemättömiä traumaattisia tapahtumia. Sain psyykkistä apua vasta kun elimistöni alkoi oireilla niin että sairaalaan oli ajettava ab:lla. Nyt on sitten verenpainelääkitys, ahdistusta ja masennusta ollut.
Ongelmia tuottaa nyt se, että psyykkiset "tuomiot" näkyvät ilmeisesti kaikille lääkäreille. Tämä tuottaa lausuntoihin outoja kommentteja, jonkalaisia ei aiemmin ole ollut. Kuten potilas huokailee paljon. On myös helppo huomata, milloin lääkäri on spotannut tiedoistani psyykkiset diagnoosit. Sen näkee siitä, että lääkäri lakkaa kuuntelemasta minua, ei ota kertomaani oikein todesta. Ongelma on sekin, että tiedoissa ei kerrota, mitä ihmiselle on tapahtunut, että on esim. kokenut kovia eikä näin ollen ole mikään heikkouden tai viallisuuden merkki, että hän on esim. masentunut vastoinkäymisistä. Ei, psyykkinen diagnoosi on kuin rasismia. Se on leima ilman selityksiä, ja se tekee ihmisestä epäuskottavan.
Olen ollut tänä syksynä kaksi kertaa osastolla vatsavaivojen takia. Tyrmistyin kuullessani kirurgisella osastolla, kun hoitajat puhuivat palaverissaan minusta, ja kuulin ensimmäisessä lauseessa mainittavan, että on myös "psyykkistä taustaa".

En oikein tiedä, mitä tehdä. Mutta vaikeiden refluksioireidensa kanssa kohtaa muutenkin epäuskoa ja typeriä kommentteja. Ongelmat moninkertaistuvat, kun tiedoissa näkyy mielenterveysdg.
Kommentteja, kokemuksia?

VM83Re: psyykkiset diagnoosit haittaavat uskottavuutta21.11.2016 18.15
Tuo psykosomaattinen kun kerran lukee jossain lääkärin epikriisissä niin sen jälkeen on julkisella kusessa.Minun uskominen loppui siihen kun yksi erikoistuva tytön tirppana tuon kirjoitti epikriisiin.Muutenkin oli se epikriisi mitä sattuu.Mm.luki että vähentänyt tupakointia ja nuoresta asti ollut ärtyvääsuolta.Sanoin tuollekin selvällä suomenkielellä että koskaan en ole tupakoinut ja vatsa on ollut herkkä aina särkylääkkeille.Kolme kertaa olin yhteydessä psykiatrilla ennenkuin kelpasi toiselle kyseisen sairaalan lääkärille diagnoosi että vika on ruokatorvessa.2 vuotta siinä meni.Kumma kun on sitten käynyt yksityisellä niin on lääkäri heti sanonut että et sinä hänestä hullu ole.Sanottakoon vielä että monta kertaa on joutunut epikriisejä korjauttamaan.Mutta myös äitini makasi puolitoista vuotta sängyn pohjalla ja sitten haettiin pankista rahaa niin lääkäri kuunteli 10 minuuttia ja tokaisi että hän tietää mikä on vikana ja näin myös oli.Tässä kaksi vuotta syönyt kolmen ruokalajin valikoimaa,laihtunut 30 kiloa,refluksi leikkaus tehty joka toimi 8,5 viikkoa.Yksityinen lykkäsi uusinta leikkauksen julkiselle eli pesi kätensä.Nyt sama lääkäri mikä on hoitanut julkisella antoi kolmen kuukauden päähän ajan kun soitin ja tiedustelin mitähän aika koskee niin vastaus oli että keskustellaan potilaan kanssa ja yritetään päästä yhteisymmärrykseen.Imbedanssi mittauksessa oli 82,5 lievästi hapanta refluksia päivässä ja kyseessä on siis leikattu ruokatorvi.Oksennus maistuu koko päivän suussa välillä ja se tuota torvea kipeyttää ja polttelee.Luultavasti neste sisältää happoa ja sappi nestettä ja koko päivän tuolla lilluttuaan ei kauhean hyvää tee.Onneksi on lähete laitettu toista kautta eri sairaalaan missä pitäisi olla suomen paras uusinta leikkaaja.Ei paljon uusinta leikkaukset pelota kun kaksi vuotta on ollut yhtä paskaa.Työ ja elämän kyvyt menneet.Minä olen saanut julkisen palveluista kyllä ainakin ihan tarpeekseni ja paljon pisteitä ei heru.Se on mielipillerin kirjoitus hoitoa.Jatkuvasti saa kuulla tuosta että julkisella mielipilleriä ja sitten kun menee rahalla yksityiselle niin vaivat selviää ja vika on ihan muualla kuin korvien välissä.Voin sanoa että jos seuraava lähete hylätään niin seuraava paikka mihin marssin on potilasasiamies sen verran vittuuntunut olen tähän toimintaan.Niin ja mainittakoon vielä että minulla oli vuoden ajan haavaumaa tuolla torvessa ja leikannut kirurgi sanoi että torvi oli huonossa kunnossa.Eli luultavasti salpaajaa syödessä kuitenkin koko ajan sinne oli sappinestettä tullut kerta se ei parantunut vaikka happoa ei tullutkaan.Kyllähän tuo torvi nytkin on varmasti tulehtunut ja kaksi vuotta kestänyt kurkkukipukin on mukavaa.Se muuten loppui leikkaukseen sen hetken kesti kun leikkauskin.Siinä oli vuodatusta tarpeekseen eiköhän tämä riitä loppuelämäksi.

AnnaMyyRe: psyykkiset diagnoosit haittaavat uskottavuutta22.11.2016 19.16
Tollanen on niin raivostuttavaa sekä lannistavaa.Kuulee jatkuvasti ihmisiltä ja omakohtaiseisesti koettu.Joka hemmetin käynnin yhteydessä tavallisen julkisen puolella kirjataan masennukset ja ahdistukset vaikka ne olisi todellakin liittyneet vaikeaan elämäntilanteeseen ja mennyttä jo.

Hitto menet näyttämään niksahtanutta sormea ni kyllä vain alkaa teksti kun kanta.fi:stä katsoo ahdistuksella ja masennuksella😕

Tutulla tk kirjoittaa jatkuvasti erään vakavan psykiatrisen diagnoosin ja muuta skeidaa vaikka hlö on käynyt yksityisellä spesialistilla ja todettu ettei psyk.sairautta ole,elämäntapahtumiin liittyvää alakuloa ja ahdistusta joskus ollut.
AnnaMyy

AnnaMyyRe: psyykkiset diagnoosit haittaavat uskottavuutta22.11.2016 19.21
...olen taas kännykällä siitä virheet.Niin ja tuo tuttu laittoi ison pyörän pyörimään ja aloitti valitusprosessin,hyvältä näyttää tässä vaiheessa;muutama lääkäri tulenee saamaan huomautuksen ja siitä en tiedä kuinka nuo virheelliset diagnoosit poistetaanko ne vai kirjataanko ne vääriksi mutta jäävät näkymään.

SitrusRe: psyykkiset diagnoosit haittaavat uskottavuutta22.11.2016 22.10
Mulle on laitettu diagnoosien joukkoon persoonallisuushäiriö. Siis jonkin sortin psykopaatti. Sen hutaisi lääkäri, jonka kanssa olin puhunut raskaasta historiastani ja seuranneista traumoista. Myöhemmin olen puhunut muiden kanssa, ja mielipide on, että ei mulla ole persoonallisuushäiriötä, eikä sitä voi edes noin lyhyen keskustelun perusteella diagnosoida. Täytyy koettaa saada se pois, siitä on niin paljon haittaa muiden asioiden hoidossa.

TepsuRe: psyykkiset diagnoosit haittaavat uskottavuutta22.11.2016 23.35
Kannattaa, jos mahdollista, mennä ihan kunnon psykiatriseen kartoitukseen, jossa voidaan sitten todeta että tekaistut diagnoosit ei pidä paikkaansa tai asialliset huomautukset on aikansa eläneet. Sillä tavalla ne ehkä saa poistettua.

Minäkin kävin neurologisten vammojeni vuoksi sellaisessa kartoituksessa, ja pelkäsin sitä etukäteen, koska pelkäsin että vammojen aiheuttamat oireet leimataan psyykkisiksi (sitäkin kuulee että niin aika usein tapahtuu). Mutta kävikin päinvastoin, eli siellä tutkimusten myötä nimenomaan todettiin, että oireet eivät ole psyykkisiä vaan neurologisia.

Hirveän paljon tuosta kyllä kuulee, että psyykkisestä merkinnästä tulee ikuinen riesa. Ihan niin kuin ei voisi olla myös fyysisiä vaivoja, jos mielenterveyden kanssa on (joskus ollut) ongelmia!

Tintti2Re: psyykkiset diagnoosit haittaavat uskottavuutta22.11.2016 23.39
Liki 30 vuotta sitten yks' mun ystävistä sai outoja oireita ja hakeutui päivystävälle lääkärille joka ei löytänyt mitään hälyttävää tai poikkeavaa kun tutki hänet.
Oireet lisääntyivät ja hän hakeutui usein päivystykseen ja monesti tämä sama lääkäri päivysti, ei koskaan löytänyt mitään mikä selittäisi hänen oireensa.
Ainut diagnoosi mitä lääkäri oli kirjannut oli hypokondria.

Myöhemmin hän hakeutui yksityispuolelle ja sieltä lisätutkimuksiin ja oireiden syy selvis' : niskavamma, lihasreuma ja fibromyalgia.

Tämä kyseinen lääkäri valmistui samoihin aikoihin kun tämä ystävä oli käynyt
hänen vastaanotollaan psykologiksi...senkö takia hypokondrikon leiman?
Kyseinen lääkäri toimi myös lastenlääkärinä ja kun tuttavapariskunta käytti
lapsensa hänen vastaanotolla toistuvien korvatulehduksien takia niin ensimmäisenä hän alkoi kysellä kotiolosuhteista, riitelevätkö vanhemmat että lapsi joutuu itkemään paljon ja itku aiheuttaa niitä korvatulehduksia ?? :-)

Korvatulehduksien aiheuttaja löytyi kun käyttivät lastaan toisella lastenlääkärillä: homeongelma vuokra-asunnossan.

Sitäkö se on että lääkärit eivät kuuntele potilasta ja jos ei näytä kovin sairaalta niin vika on heidän mielestään korvien välissä ja lyödään psyykesairas leima otsaan.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: