Keskustelu
| Myrtti | Minun refluksini. | 22.11.2010 10.40 |
| Hei! Hienoa, että refluksille on kehitetty oma sivustonsa! Vertaistuki on tarpeellista ja onkin hienoa, että täältä löytyi myös keskustelupalsta. Bongasin tämän sivuston vasta hiljattain ja ajattelinkin nyt kertoa oman tarinani. Vatsavaivani alkoivat, kun olin 10-vuotias. Muistan käyneeni lääkärissä kerran jos toisenkin ja lopulta joku lääkäri älysi laittaa minut laktoosirasitustestiin. Sieltä selvisikin lievä laktoosi-intoleranssi, joka vuosien saatossa kehittyi melko äärimmäiseksi. Kyseisen vaivan kanssa elelin sopusoinnissu vuosien ajan, olihan vaiva korjattavissa helpoilla ruokavaliomuutoksilla. Varsinaiset ongelmat alkoivat, kun menin lukion jälkeen opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Ensimmäisen opiskeluvuoden keväällä elämässäni oli paljon kaikkea hässäkkää meneillään ja eräänä päivänä sain paniikkikohtauksen. Kohtaukset uusiutuivat, kävin ns. kierroksilla koko ajan ja seuraavana syksynä iski jatkuva närästys, joka ei vain ottanut loppuakseen. Kävin lääkärissä ja sain kuurin Zolteja. Ongelma ei kuitenkaan loppunut, menin lääkäriin uudestaan ja lääkäri passitti minut kauhulla odottamaani tähystykseen. Jännitin tähystystä aivan tolkuttomasti, mutta täytyy sanoa, että ei se niin hirveää ollutkaan. Ja etenkin olin helopttunut siitä, että nyt se oli tehty! Tähystyksessä selvisi, että minulla oli lievä refluksiesofagiitti. Sain parin kuukauden lääkekuurin Zoltia, jonka nappailua jatkoin myöhemminkin aina tarpeen tullen. Valmistuin koulusta, menin töihin, jotka eivät laadultaan ole henkisesti sieltä rennoimmasta päästä, ja kohta vaivat taas palautuivat. Menin työterveyslääkärillemme, joka rehellisesti sanottuna ei ole lääkärinä aivan sieltä parhaimmasta päästä. Kerroin hänelle, että refluksini on mielestäni pahentunut ja tarvitsisin omasta mielestäni vahvemmat lääkkeet. Lääkäri ei sanonut mitään. Iski vain käteen Nexium-reseptin. Kului noin vuosi ja tilanne pysyi jotenkuten hallinnassa. Välillä tietysti närästi enemmän, kurkku saattoi kipeytyä jne. Sitten tuli kuitenkin vastaan tilanne, jossa luulin möhlineeni yksityiselämäni puolella kaiken ja pahasti. Jännitin ja stressain asiaa aivan järjettömästi sillä seurauksella, että eräänä aamuna veden juominenkin sattui. Menin lääkäriin ja sain parin viikon kuurin vahvempia Nexiumeja ja sitten päälle pari viikkoa hieman heikompia ja lisäksi Alsucraleja. Asia korjaantui ja ongelma oli taas hallinnassa kunnes tilanteeni töissä muuttui merkittävästi. Työt stressasivat yhä enemmän ja koko ajan oli ilkeän epävarma tunne (tässä vaiheessa mainittakoon, että olin ja olen edelleenkin töissä määräaikaisena ja työsuhdettani jatketaan aina muutama kuukausi kerrallaan). Viime jouluna minut yllätti ensimmäisen kerran voimakkaat "nälkäkivut". Eli maha väitti, että minulla on hirveä nälkä, vaikka aivot sanoivat aivan jotain muuta. Otin taas kuuriluontoisesti Nexiumia ja vaiva poistui, mutta uusiutuu edelleenkin aina silloin tällöin. Nyt tänä syksynä työtilanteeni on ollut työkaveriani siteeratakseni "aivan hirveä". Itse työn aiheuttama stressi on ollut huipussaan, työpaikan ilmapiiri on ala-arvoinen ja tuo määräaikaisuus ja määräaikaisen surkea kohteleminen työpaikassani on ahdistanut. Arvatenkin samalla on refluksi pahentunut. Kurkku on useammin kipeänä, kurkussa on palantunnetta, välillä on astmamaisiakin oireita ja tuntuukuin olisi vakoina etova olo. Mielestäni on aika selvää, että refluksiani pahentaa stressi huomattavasti enemmän kuin esim. joku ruoka-aine. Toki katson nykyään aika tarkasti, mitä suuhuni laitan ja kiellettyjen listalla on mm. perinteiset suklaa, kahvi, tomaatti ja alkoholi. Jotenkin tämä kaikki tuntuu melko typerältä, hommahan helpottuisi, jos vain rentoutuisin. Valitettavasti se on vain nykytilanteessa varsin vaikeaa. Viikonloppuvisiitit vanhempieni mökillä tekevät ihmeitä ja oireet katoavat sinä hetkenä, kun astun autosta mökin pihamaalle. Valitettavasti mökki on vain sen verran kaukana, että ei sinne viitsisi kokonaan muuttaa. ;) Kaiken kaikkiaan olen edelleen sitä mieltä, että refluksini on lievä. Mahanesteitä ei ole yhtä vuosien takaista poikkeusta lukuunottamatta noussut ikinä suuhun, pystyn aivan hyvin nostelemaan painavia asioita, nukkumaan vaakatasossa jne. Harmillinen vaiva tämä on silti. Pahan vaiheen ollessa päällä ei tee mieli tehdä mitään eikä mennä mihinkään ja tietysti vaivan vatvominen vain pahentaa tilannetta. Olisi mukavaa kyetä olemaan ja menemään normaalisti, ilman että täytyy selitellä miksi en voi juoda olutta tai miksi tänään ei juuri tee mieli syödä mitään jne. Ilman refluksia elävien ihmisten tuntuu toisinaan olevan äärimmäisen vaikeaa tajuta, että tämä ei loppupeleissä kuitenkaan ole sama asia kuin tavallinen närästys, joka menee helposti Renniellä ohi. Onneksi olen vuosien työn jälkeen onnistunut vääntämään läheisilleni rautalangasta, että tylsyyttäni en tietystä asioista kieltäydy. Minulla on vain välillä yhteistyökyvytön kroppa. :) |
||
| refluksikurkku | Re: Minun refluksini. | 22.11.2010 14.43 |
| Hei Myrtti - kiitos ja mukava, että löysit meidän lukuisan joukkomme:-) Vertaistuki on kyllä korvaamaton...!!! Kieltämättä kyllä sitä "ennen refluksitautia" - aikaa vielä silloin tällöin kaipaa, vaikka puhkeamisesta on jo melkein 6 vuotta. Jaksamista stressisen työn ja tilanteen kanssa -- onko sulla yhtään helpotusta tiedossa työelämässä? |
||
| Myrtti | Re: Minun refluksini. | 22.11.2010 15.02 |
| Kiitos refluksikurkku! Helpotuksen pitäisi kaiken järjen mukaan tulla parin kuukauden sisällä. Lopputulema on joko työttömyys tai vakipaikka. Olkoon kumpi tahansa, niin hyvä. Pääasia, että stressaavasta epävarmuudesta pääsee eroon! ;) |
||
| aikuinen nainen | Re: Minun refluksini. | 22.11.2010 22.35 |
| Kylläpä tuntuu aika tutulta Myrtti sinun kirjoituksesi. Jotain samantapaista itsekin olen kokenut. Kävin juuri tänään taas kerran lääkärille valittamassa vaivojani, ja hän ei onnekseni ehdottanut tähystystä, jota kammoksun kovin.Johtuen niin monista kokemuksistani näistä ikävistä toimenpiteistä.Useista leikkauksista kropastani ym.ikävistä tutkimuksista. Sain uudet lääkkeet kuulemma markkinoiden parhaita tällähetkellä.Joten uskoni on kova, että apu tulee ja yritän olla myös vähemmän stressaantunut, että lääkkeiden teho olisi paras mahdollinen. Hyvää vointia sinulle ja myös monille muillekin kohtalotovereille |
||
| Myrtti | Re: Minun refluksini. | 15.12.2013 11.26 |
| Kas, löysin vanhan ja ilmeisesti ihka ensimmäisen viestini tälle palstalle. :) Mainitsen jo tuossa kolmisen vuotta vanhassa viestissäni nälkäkivut. Onko muilla sellaisia? Vatsa tuntuu siis siltä, kuin olisi aivan tolkuton nälkä ja se olisi aivan tyhjiltään. Syöminen ei kuitenkaan tähän auta, välillä tuntuu, että se jopa pahentaa oiretta. Samalla olotila on heikottava ja hyvin hutera - aivan kuten erittäin nälkäisenä. Olen googletellut asiaa englanniksi ja monelta sivulta tulee ilmi se, että refluksi, ilmavaivat tai mahahaava voivat tuollaista oiretta aiheuttaa. Tälläkin hetkellä minulla on tuollainen fiilis. Ensin se tuntui vähäisenä ja eilisestä lähtien olo on ollut välillä helvetillinen. Muuta syypäätä en keksi kuin sen, että uhmasin perjantaina kohtaloani ottamalla kaksi Buranaa aivan järkyttävän niska- & päänsäryn takia. Lienekö se aiheuttanut... |
||
