Keskustelu
| Kurkkukipuinen | Kitalakea ja kieltä polttelee | 9.10.2016 22.43 |
| Kurkkurefluksioireilusta olen kärsinyt reilun vuoden. Nyt on taas tullut yksi oire lisää eli kitakakea ja kieltä polttelee niin kuin olisin polttanut ne kuumalla juomalla. En kuitenkaan ole suutani polttanut. Kitalakea polttelee enemmän hampaiden läheltä ja kieltä polttelee lähinnä kielen kärjestä. Kurkkua myös hieman polttelee, mutta kurkku nyt on muutenkin oireillut. Mistähän mahtaa olla kyse? Polttaako vatsahapot suuta vain onko tämä sammasta? Hapanta makua en suussa tunne. Kieli ei myöskään ole valkoisen katteen peittämä. Vai voiko sammasta olla ilman valkoisia peitteitä? Olen myös jostakin viestiketjusta lukenut, että yöllinen hampaiden narskuttelu voisi aiheuttaa tällaista? Hampaani ja leukaluuni eivät ole ainakaan mitenkään kipeät, joten siinä mielessä ei vaikuttaisi että narskuttelen hampaitani. |
||
| Jeppe | Re: Kitalakea ja kieltä polttelee | 10.10.2016 6.30 |
| Hammaslääkäri näkee hapon vaikutukset suussa, jos niitä on. Juttele sielläkin seuraavalla käynnilläsi. Itsellä poltteli vain kurkussa asti, mutta refluksit tulivat ylös ja osa oli pitkiä kestoltaan. Toivotaan että asiasi selviää nopeasti. |
||
| leenaliina | Re: Kitalakea ja kieltä polttelee | 11.10.2016 14.54 |
| Mulla myös kurkkurefluksia ja kurkku ärtyy myös helposti jos syö väärin... Kieltä polttelee vielä herkemmmin,mulla tosin varmaan tavallista herkempi, kuiva suu ,karttakieli.Karttakielessä muuten on yksi tyypillinen oire että kielen kärki punottaa ja kirvelee, ja toinen on että kielen sivut kirvelee.No,paikat kyllä vaihtelee ja takaosa kielestä on usein kipeä kurkkua myöten.Koetan välttää kaikkea hapan ja se kyllä auttaa. |
||
| Kurkkukipuinen | Re: Kitalakea ja kieltä polttelee | 11.10.2016 19.26 |
| Kävin hammaslääkärillä eikä limakalvoissa ollut mitään näkyvää. Eli ei sammasta eikä muutakaan. Eikä myöskään kiillevaurioita. Eli hammaslääkäriltä en saanut selitystä vaivaan. Johtuukohan sitten vatsahapoista... Millainen karttakieli on? Leenaliina, sanoit että välttelet kaikkea hapanta. Mitä kaikkea välttelet? Marjoja ja hedelmiä? |
||
| leenaliina | Re: Kitalakea ja kieltä polttelee | 11.10.2016 23.59 |
| Hei kurkkukipuinen. Noudatin pahimmassa vaiheessa Koufmannin ruokavaliota ,joka on nimen omaan kurkkurefluksikoille laadittu.Löydät sen tämän sivuston etusivulta palkista. Minulla oli pahimman ajan jälkeen hyvä vaihe ,jolloin pystyin syömään paljon laajemmin. Mutta kyllä niistä marjoista on pitänyt paljolti luopua ja hedelmistä käy hyvin banaani, avocado.Mutta ajan kuluessa syömiseni on laajentunut liikaa ja tilanne ei ole nyt hyvä.Kun jaksais aloittaa taas... Karttakieli ei ole sairaus, vaan sitä onmuutamalla prosentillä ihmisistä, tulee punaisia läiskiä ja happamat ruuat saattaa kirvellä, kaikilla ei ole kirvelyä.Googlesta löydät tietoa. Minulle on kyllä sanottu että hapoista johtuu todennäköisesti kurkkukipu.Lääkket ei kyllä yksin auttanut Koin ruokavalion tärkeänä. |
||
| kurkkukipuinen | Re: Kitalakea ja kieltä polttelee | 12.10.2016 11.01 |
| Itsekin noudatin jossakin vaiheessa Koufmanin ruokavaliota, mutta nyt olen laajentanut ruokavaliota hieman eli syön esim. mustikoita ja päärynöitä. Oletko leenaliina kokenut, että jogurtit ja viilitkin olisivat liian happamia? Onko sinulla happosalpaaja käytössä? Mulla oli happosalpaaja käytössä pari kuukautta viime vuoden loppupuolella, mutta luovuin siitä, koska ravintoaineet eivät enää kunnolla imeytyneet ja paino vaan putosi. Eli nyt olen sinnitellyt lähes vuoden ilman lääkkeitä. |
||
| leenaliina | Re: Kitalakea ja kieltä polttelee | 12.10.2016 15.47 |
| Aluksi olin kuukausia tosi tiukka.Kurkkuni punotti usein ja loppujen lopuksi siellä oli jo haavauma.Kyllä minä hyvänä kautena söin viiliä, pidän siitä kovasti.Vahvinta happosalpaajaa käytin pari kuukautta ja sitten halusin vaihtaa Somac nimiseen.Siitä ei mulle tule sivuvaikutuksia(kai). Suuremman osan ajasta käytän hyvin pientä annosta.Lyhyitä taukoja on ollut. Ruokavaliolla taitaa olla suurempi merkitys.Kurja vaiva. |
||
| Kurkkukipuinen | Re: Kitalakea ja kieltä polttelee | 12.10.2016 21.36 |
| Leenaliina, saako kysyä mikä lääke oli tämä vahvin happosalpaaja? Itse olen kokeillut Somacia, Nexiumia ja Zoltia, joista ei tuntunut olevan mitään apua. Viimeisin lääke Pariet on ollut ainoa joka ehkä jollakin tavalla kurkkuvaivoihin auttoi, mutta lopetin sen koska vaan laihduin. Gastroenterologin mukaan happosalpaajaa voisi syödä harvemminkin esim. muutaman kerran viikossa, mutta en oikein ymmärrä että voisiko sellainen toimia. En ole tätä kokeillut... |
||
| leenaliina | Re: Kitalakea ja kieltä polttelee | 12.10.2016 22.58 |
| Nexium. Eihän sitä oikein tiedä ,mikä auttaisi,ja miten söisi.Aika jännää että Pariet auttaisi... Oliko sinulla gastroskopiassa löydöksiä ? Mistä syystä lääkäri päätyi Pariet reseptiin ? |
||
| kurkkukipuinen | Re: Kitalakea ja kieltä polttelee | 13.10.2016 9.01 |
| Gastroskopiassa ei ollut mitään kummoisia löydöksiä. Vain minimaalinen hiatus hernia, jonka lääkärin mukaan ei pitäisi aiheuttaa vaivoja. Lääkäri luokitteli vaivat toiminnallisiksi. Kurkkulääkäri määräsi viime vuonna Parietia. Varmaan sen takia kun monta salpaajaa olin jo testannut eikä ne auttaneet. |
||
