Keskustelu

arnoldRe: Voiko refluksitautiin kuolla? 28.10.2010 22.53
Niin, Lisko kyseli että.. "Voiko refluksitautiin kuolla?" No, ei voi. Ei ainakaan, jos tautia jatkuvasti hoidetaan ja sitä poteva pitää huolta, ettei omilla elintavoillaan aiheuta lisäharmia elimistölleen.

Itselläni on havaittu barrett-ruokatorvea noin kolmen senttimetrin matkalla mahanportista ylöspäin ja kun ottaa huomioon, että olen viidenkymmenenkuuden vuoden ikäinen, niin tuon on täytynyt muodostua piiiitkän ajan kuluessa, kun jatkuvaa päivittäistä haponestolääkitystä olen käyttänyt vasta muutaman vuoden ajan.

Joskin kyllä Nexium on tuttu jo heti sen markkinoilletuloajoilta, mutta aiemmin käytin sitä vain silloin, kun refluksivaiva oikein perhanasti kiusasi. Ja kun ottaa huomioon aiempien vuosikymmenien elämäntapojeni kirjon, niin väittäisinpä, ettei tuo barrett iske aivan helposti eikä kenelle tahansa.

Vaikka barrett ei olekaan syöpä tai edes syävän esiaste, on se kuitenkin esiasteen esiaste ja on selvä varoitusmerkki siitä, että lääkitystä kannattaa käyttää päivittäin ja elämäntapoihin pitää kiinnittää erityistä huomiota.

Uusintatähystykset kolmesta viiteen vuoden välein, kun lääkäri ei kuitenkaan voi olla asiakkaansa kotona tarkkailemassa, seuraako hän annettuja ohjeita ja ottaako lääkityksensä.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: