Keskustelu
| Marko Virtanen | Palleatyrän hieronta | 20.6.2016 20.29 |
| https://youtu.be/0DtwjUuqQow?t=1m7s https://youtu.be/OS7axlH7LTU?t=7m6s Ainakin toinen linkki ollut täällä aiemminkin. Erona että tuossa ekassa painetaan melko keskelle sormet ja sitten alas kun tuossa toisessa ja parissa muussa Youtubesta löytyvässä sormet painetaan selkeästi vasemmalle puolelle ja vedetään joko alas tai alasoikealle. Sisäänhengityksellä sormet sisään ja uloshengityksella painetaan alas. Itse vasta hiljattain löysin sivut oireideni perusteella eikä vatsaa ole kuvattu ja tyrää todistettu, mutta ajattelin parin viikon ajan testata hierontaa josko siitä apua olisi. Itse asiassa olen ihan luontaisesti tätä tehnyt muutaman kerran kun ollut pahoja hengitysvaikeuksia ja vatsa turvoksissa kuin rantapallon nielaisseella, hieronta on vähän helpottanut oireita. Alussa kehotetaan tekemään minuutti pari kertaa päivässä ja siitä sitten pikku hiljaa enemmän. Onko täällä muilla muilla riittänyt kärsivällisyyttä kokeilla tätä itsehoitoa pidemmän aikaa eli vähintään kaksi viikkoa ja oletteko saaneet apua? Näissähän väitetään että tyrä saattaa jopa kokonaan parantua eli vatsalaukku tulla takaisin oikealle puolelle palleaa. |
||
| Marko Virtanen | Re: Palleatyrän hieronta | 20.6.2016 20.33 |
| Korjauksena että tuossa jälkimmäisessä hän painaa sormet parilla eri sisäänhengityksellä niin syvälle kuin saa ja sisäänhengityksellä kun pallea nousee ylös, niin samalla painaa sormia alaspäin eli vetää tyrää poispäin palleasta. |
||
| Marko Virtanen | Re: Palleatyrän hieronta | 21.6.2016 19.18 |
| Tuli heti ekana iltana hierottua palleaa sen verran ettei ainakaan seuraavana päivänä pysty, kannattaa siis käyttää järkeä ja aluksi vain se 1 tai 2 minuuttia koska kipeytyy näemmä helposti =) Kallistin eilen myös sängyn ottamalla runkopatjasängystä takimmaiset jalat pois ja laittamalla ne poikittain lattialle, kallistus aika jyrkkä mutta ainakaan oma sijauspatjana toimiva painava Ikean tempurkopio ei liukunut yhtään. Tämä sängyn kallistus ollut myös luonnollisena reaktiona tähän refluksiin mielessä jo jonkun aikaa ennen kuin edes luki täältä että siitä todella apua on =) Lopetin tupakoinnin 5kk:tta sitten ja ongelmat oikeastaan alkoivat pahentua sen jälkeen vaikka pitäisi olla kenties toisinpäin. Huomannut saman aiemmilla lopetusyrityskerroilla, nyt kuitenkin tarkoitus lopettaa lopullisesti oli sitten refluksia ja hengityshäiriöitä tai ei. Nyt kun aloin miettiä taannoisia 10-20 vuoden takaisia rintakipuja niin saattaa hyvinkin olla tästä johtuvaa. Ihmettelin mitä tarkoittaa närästys aina siihen asti kun pari vuotta sitten tuli ensimmäiset todella voimakkaat närästykset, luulin saavani sydänkohtauksen kun en tiennyt mistä se johtui. Onneksi ystävällä oli Rennietä joita pari otettua sai helpotusta. Nyt ollut välilevyn rappeumasta johtuvaa vaivaa taas alaselästä, jonka takia en ole pystynyt ruksauttelemaan yliliikkuvia fasettiniveliä paikoilleen ja se on vähän sellainen noidankehä kun joutuu vaan makaamaan ja menee entistä huonompaan kuntoon. Onneksi varovaisella jumpalla, liikunnalla ja lääkkeillä on taas jalkeilla. Toivon mukaan liikunta auttaa myös näihin ruoansulatusvaivoihin ja aika-ajoin välillä vaikeaan astmatyyppiseen hengitysvaikeuteen joka tulee syömisen jälkeen. Siitä syystä on syöminen nyt jäänyt aika vähille ja koittanut täältä sivustolta etsiä mitkä olisi turvallisia ruokia. Tuntuu että syö mitä tahansa niin hetken päästä tulee hengitysvaikeudet ja välillä sellaisia hiivamaisia röyhtäisyjä vaikka ei ole edes syönyt leipää tms. jossa olisi hiivaa :/ Samankaltaisia vaivoja on ollut ennekin, mutta ei pahana näin pitkäjaksoisesti, johtuu kenties tuosta selästä. Olen kahden vaiheilla syödäkö happosalpaajia vai ei, niin kauan kun pärjään ilman taidan olla ilman koska sitten muutenkin laiska ruoansulatus heikkenee entisestään. Nyt tosin tulehduskipulääkekuuri johon varmasti Zoltit tms olis olleet ihan hyvä mutta ei onneksi pahoja ongelmia ainakaan vielä kun on syönyt samalla jotain pientä eli ei lääkettä ihan tyhjään vatsaan. Herättelen toiveita josko tuo palleatyrä toisi helpotusta näihin hengitysvaikeuksiin, kokeilen sitä tehdä päivittäin kunhan nyt tuo eilisen kipu hellittää =) Kaikenlaisia vaivoja sitä ihmisellä pitääkin olla, no on ainakin vähän viisaampi taas kun on täältä sivustolta lukenut tietoa ja muiden kokemuksia...voi hyvin ymmärtää miksi joku on vaikka firman joulupöydässä melko nirso ottamaan mitään =) |
||
| Kroisos | Re: Palleatyrän hieronta | 21.6.2016 20.29 |
| Mun on tosi paha olla makuulla vatsallani esim. hieronnassa kun selkäpuolta käsitellään ja painellaan niin palleatyrä selvästi ärtyy. |
||
