Keskustelu
| ILLUUSIO | Illuusio, refluksi vai jotain muuta? | 3.6.2016 20.00 |
| Auttakaa rakkaat ystäväiset! Löysin tämän sivuston Googlettaessani oireitani. Nämä alkoivat 4vuotta sitten. Liman valuminen nieluun on ehkä se suurin vaiva. Sitä valuu pitkin päivää ja etenkin aamuisin saan kröhiä sitkeätä ja paksua mökää kurkusta. On niin tiukassa, ettei se lavuaaristakaan meinaa huuhtoutua alas kun päästän hanasta vettä päälle. Pari kertaa olen yöllä herännyt kun en ole meinannut saada henkeä, kun on niin ollut tätä limaa/räkää/mökää kurkussa. Muita oireita on nenän tukkoisuus. Minulla on kapea nenä ja se oli kerran aivan turvoksissa, mikä säikäytti minut ensimmäistä kertaa lääkäriin. Epäiltiin polyyppiä ja sain Nasonex-nenäsuihkeen. Suihke auttoi siihen asti, kunnes jouduin jättämään sen pois tullessani raskaaksi. Raskauden ja imettämisen jälkeen aloitin taas Nasonexin käytön, mutta siitä ei ollut enää hyötyä. Niihin muihin oireisiini; lievä kuristuksen tunne ja ihan kuin olisi pala juuttunut kurkkuun. Välillä on nielu kipeä ja proppuja ilmenee silloin tällöin. Haju -ja makuaistini ovat heikentyneet. Kävin eilen yksityisellä erikoislääkärillä. Katsoi peilillä kurkkuun ja nenään. Samoin ultralaitteella tutki poskiontelot(?), jotka myös oli ok. Hän sanoi, että minun vaivani on illuusiota!!!!! Että minun pitää lopettaa tämän "illuusioliman" kröhiminen, sillä ei siellä mitään ole, että kuvittelen vain nielustani valuvan tavaraa! Aivan uskomatonta! Olin siinä luukku aivan auki enkä osannut sanoa siinä enää yhtään mitään tälle lääkärille. Kuvittelenko minä vaivani vai onko kyseessä refluksioireet? Mitä osaan jatkossa sanoa lääkärille, jos menen eri lääkärin vastaanotolle? Kiitos kamalasti |
||
| Annemari | Re: Illuusio, refluksi vai jotain muuta? | 3.6.2016 21.16 |
| Oh hoh, aika kamala lääkäri! En osaa sanoa muuta, kuin että itselläni krooninen poskiontelotulehdus aiheuttaa liman "lörähtelyä" nieluun. Välillä melko normaali olotila ja välillä huonompi, nenäkannua käytän jaksottain. Se valuva lima ärsyttää myös kurkkua. Poskionteloni leikannut lääkäri antoi joskus ohjeen, että laittaa nenäkannuun suolaveden sekaan vauvojen pesunestettä: pestäänhän astiatkin fairyllä:)No joo... Silloin auttoi kolmen viikon Kefexin-kuuri, jonka sain ruusuun, vaikka ei se ruusu sitten ollutkaan. Se lima aiheuttaa myös pahoinvointia näin refluksista kärsivälle. |
||
| enolevirallinen | Re: Illuusio, refluksi vai jotain muuta? | 4.6.2016 8.34 |
| vähän samaa kuin minulle lääkäri totes, et on virkayskää, vaikka en ollut missään virassa edes :), jo 20 vuotta kärsinyt refluksista.. |
||
| Petunia | Re: Illuusio, refluksi vai jotain muuta? | 5.6.2016 12.56 |
| Mulla samaa vaivaa eli limaa nenänielussa ja toisaalta aamuisin nousee myös ylähengitysteistä rykimällä limaa. Lisäksi paineen tunnetta kaulalla ja ääni käheytyy/rikkoutuu usein. Mulla todettiin (rtg kuva sekä tietokonekuvaus) krooninen poskiontelontulehdus. "Perinteistä" poskiontelovaivaa ei ollut eli kipua/painetta poskilla. Rtg kuva otettiin pitkittyneen yskän/limannousun vuoksi ja yllättäin siis löytyikin sinuiitti. Limakalvoturvotusta oli otsaontelossa saakka. Söin 10pvän antibioottikuurin ja poskiontelot punkteerattiin + sain kortisoninenäsumutteen. Mulla oli esofagiitin jäljiltä vielä happosalpaaja käytössä, jota yritin lopetella, käytin joka toinen päivä. Silloin ääni oli koko ajan käheä ja paineen tunne kaulalla jokapäiväistä. Nyt otan happosalpaajaa päivittäin ja paineen tunne on helpottanut. Ääni oireilee yhä, samoin nenänielun lima, välillä myös ahdistaa henkeä. Oon vähän ulalla, että johtuuko oireet refluksista vai onko kaikki/osa kroonisen sinuiitin aiheuttamia. Summa summarum, suosittelen Illuusiolle, että pyydät lähetteen NSO röntgeniin eli poskiontelokuvaukseen. Ultralla ei saa yhtä luotettavaa vastausta. Kaikki sun oireet sopisi poskiontelovaivoihin. Annemari, mua kiinnostaisi kovasti kuulla sun tarinaa. Eli sulla on sekä kr. sinuiitti että refluksi? Miten sun refluksi oireilee? Jos oireilet ruokatorven ulkopuolisen refluksin oirein niin miten erotat ne poskiontelovaivoista? Käytätkö happosalpaajaa? |
||
| Annemari | Re: Illuusio, refluksi vai jotain muuta? | 5.6.2016 20.25 |
| Petunia, välillä on normaalia närästystä, mutta myös hengenahdistusta. Viime keväänä ahdisti ja kävin kaikki keuhkotutkimukset läpi, keuhkoissa ei ole vikaa. Nyt muutama viikko sitten alkoi taas olla ahdistusta ja huomasin asian, mikä pisti miettimään. Nimittäin nyt ja viime keväänä söin purukumia, eli en kovin usein sitä harrasta! Liekkö sattumaa, mutta ahdistus palasi ja söin muutaman päivän Somacia, joka auttoi. En todellakaan tiedä, että onko purukumi syypää, mutta en kokeile enää. Poskarit on tällä hetkellä rauhalliset, ei pahemmin oireita. Pistettiin myös ilmastointi pienelle ja nähtävästi se on auttanut, että en ole tukossa. |
||
