Keskustelu

mee333Todella voimakkaat rintakivut14.5.2016 18.00
Ihan ensimmäiseksi olen ihminen jonka on todella vaikea poistua kotoa ja varsinkin käydä lääkärissä, joten ottaisin mieluusti kotikonsteja vain vastaan.

Ensimmäinen tälläinen todella kipeä rintakipu tapahtui muutama vuosi sitten ja jouduin tilaamaan ambulanssin koska panikoin, sydän tarkistettiin ja se oli kunnossa, epäilivät jotain tukirankaan liittyvää ja suosittelivat käymään lääkärissä, mutta en käynyt. Kipu meni vielä huvittavasti ohitse kun olin ambulanssin sisälle päässyt eikä heidän tarvinut kuskata keskussairaalaan.

Tälläinen tuli myös toisen kerran parin kuukauden päästä ja sama tapahtuma toistui.

Tästä meni vielä pari kuukautta aikaa kunnes tuli todella kova kuume ja veristä oksentelua ja todella voimakasta kipua.

Kyseessä oli tuolloin umpisuoli joka leikattiin.

Tämän jälkeen meni taas muutama kuukausi eteenpäin ja alkoivat nämä todella voimakkaat rintakivut rintalastan kohdalla jossa myös tuntuu olevan pullistuma kun kädellä koittaa, ei kuitenkaan mitään mikä näkyisi ulospäin.

Näitä on jatkunut siitä asti noin parin kuukauden välein ja olen sinnitellyt niiden kanssa, kipu on sellainen että tekisi mieli hypätä parvekkeelta alas.

Aiemmin se on mennyt tunnissa parissa ohi, mutta nyt nämä viimeisimmät kaksi kertaa on kestänyt yli 10 tuntia, kipu on helpottunut lopussa, mutta se on silti todella kovaa.

Olen ottanut gavisconeja 3 kivun tullessa sekä juonut runsaasti vettä, kipulääkettä en ole viitsinyt ottaa, koska ainoa mitä kaapista löytyy on panadol joka todennäköisesti vain hankaloittaa närästystä.

Makuulla en voi olla lainkaan kun kipu alkaa, koska se yltyy kaksinkertaiseksi, joten nukkuminen on mahdotonta, olen kokeillut nukkua 90 asteen kulmassa, mutta se ei ole onnistunut.

Voiko kyseessä olla palleatyrä sekä refluksi joka on jo ärsyttänyt ruokatorvea sen verran että kipu kestää pidempään?

Tässä vielä joitain faktoja nykyisestä elämäntyylistäni:
-liikkuminen todella vähäistä, kuntopyöräilyä vain 10 minuuttia päivässä
-paino hiukan yli 100kg
-ruokavalio todella epävakaa, runsaasti valmisruokia, rasvaa, suolaa, sokeri pitoisia herkkuja, mausteista ruokaa
-diagnosoitu "ihmispelko" ilman lääkitystä joka estää kodista uloslähtemisen (työkyvyttömyyseläke saatu tästä syystä)

Ruokavalion muuttaminen on mahdollista, mutta se taas aiheuttaa stressiä koska "jännitän" ruoan kotiinkuljettajaa joka joutuisi tuomaan ruokaa useammin kuin kerran kuukaudessa. Ja tämä "stressi ja jännitys" taas saa aikaan närästyksen.

Toisin sanottuna ruokavalio pitäisi muuttaa sellaiseksi ettei ruokien päiväyksiä tarvitse miettiä ja se säilyy kaapissa kuukauden, kaurapuuro, voileipä keksit jne on harkinnassa.

Täytyy myös mainita, että hampaat ovat lähteneet sieltä sun täältä, todennäköisesti syynä tuo refluksin haurastaminen, hammaslääkärille en mene ennen kuin tulee todella voimakas hammaskipu, jota ei jostain kumman syystä ole tullut vaikka hampaat ovat puoleksi lohenneet.

Tätä kirjoittaessa on aivan valtava rintakipu ja gaviscon ei auttanut lainkaan.

Tiedän, että minun pitäisi todellakin muuttaa ruokatottumuksia ja päästä vatsatähystykseen, mutta kuten sanoin se on mahdottomuus siihen asti kunnes kipu menee sellaiseksi että joudun tilaamaan taas ambulanssin.

SarliinaRe: Todella voimakkaat rintakivut28.10.2019 17.14
Nostan tätä keskustelua, koska itsellä samanlaisia ongelmia.

MaisaliisaRe: Todella voimakkaat rintakivut28.10.2019 17.30
Samanlaista rintakipua / polttelua oli ennen kuin todettiin refluksi + suuri palleatyrä. Niin ja väljä alasulkija :) Kävin jopa päivystyksessä, koska en aluksi tiennyt mistä kivut johtuvat, epäilin siis sydäntä. Kaikki oli siltä osin kunnossa. Epätietoisuus oli rasittavaa ja päälle vielä migreenit kun ei saanut korventamisen vuoksi nukuttua. Ruokavaliota oon nyt muuttanut ja sängynpäätyä kohottanut yms. Ehkä tästä (-kin ) selviää. En osaa varsinaisesti mitään apua antaa...tsemppiä ja toivottavasti selviää nopeasti mikä vaivan aiheuttaa.

SarliinaRe: Todella voimakkaat rintakivut28.10.2019 17.52
Kävin kaksi kk sitten sydänfilmissä, pitääkö mennä uudestaan päivystykseen?

SitrusRe: Todella voimakkaat rintakivut28.10.2019 18.56
Rintakipu ja verioksennus, molemmat syitä soittaa hätäkeskukseen.

Ainakin pk-seudulla toimii terveysneuvonta, jossa sairaanhoitaja ottaa kantaa oireiden perusteella hoidon tarpeeseen.

Jotenkin haistan avauksessa sävyn "en kehtaa hälyttää apua" ja periksi antaneen sävyn. Molemmat ovat tarpeettomia. Kun ihminen sulkeutuu ja eristäytyy, maailmankuva vääristyy ja omanarvontunto kutistuu. Puhun kokemuksesta.

Kaikilla, ihan jokaisella, on oikeus saada apua.
Itse ei tarvitse kyetä arvioimaan tilansa vakavuutta.
Siihen ei aina kykene. Sitä varten on ammattilaiset.

SitrusRe: Todella voimakkaat rintakivut28.10.2019 19.18
Jahah, nyt vasta huomasin katsoa avauksen päiväyksen.
Ongelma ei taida enää olla akuutti, ei ainakaan aloittajalla.

Mutta verta oksentaneena voin kertoa, että silloin todellakin
soitetaan häkeen ja ambulanssi tuli pian.

SarliinaRe: Todella voimakkaat rintakivut28.10.2019 19.42
Sitrus, mitä mieltä oot, kannattaako mun soittaa häkeen kun tämän kuntoutuspaikan hoitaja arvioi ettei tarvitse ja ekg otettu tosiaan 2kk sitten... Välillä tuntuu että valitan turhasta, oon käynyt päivystyksessä viime vuosina tuhottoman monta kertaa.

SarliinaRe: Todella voimakkaat rintakivut28.10.2019 19.55
Sitrus, mitä sulla todettiin kun oksensit verta?

SitrusRe: Todella voimakkaat rintakivut28.10.2019 20.11
Ruokatorvessa oli haava.
Hb oli alimmillaan 98.
Haava voi tulla palleatyrän takia, kun ruokatorvi hinkkautuu pallea-aukossa.
Hoito: kolminkertainen annos happosalpaajaa lääkärin määräämän ajan.

SarliinaRe: Todella voimakkaat rintakivut28.10.2019 20.16
Auts. Mulla oli Hb 71 ku jäin auton alle. Ne oli niitä aikoja kun en osannut edes stressata, nyt stressaan KAIKESTA.

SitrusRe: Todella voimakkaat rintakivut28.10.2019 20.19
Päivystyksessä minäkin olin trampannut. Kuumeista tulehdusta oli ollut
viikkotolkulla.
Tilanne sitten kulminoitui öiseen verioksennukseen.
En minäkään ollut osannut arvata, että vika olisi ollut ruokatorvessa.
Ei mua närästänyt.
Mutta sen tiesin, että ongelma liittyy syömiseen, koska se aina
nosti kuumeen.

Sun tilannetta en tietenkään voi sanoa.

SitrusRe: Todella voimakkaat rintakivut28.10.2019 20.22
Ymmärrän ihan hyvin.
Koeta rauhoittaa itsesi.
Voitko neuvotella jonkun kanssa?



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: