Keskustelu
| Astma, refluksi, vai mikä? | Lihaksien jännittyminen rintakehällä, kurkussa | 9.1.2010 19.13 |
| Mulla oli taas eilen nukahtamisen jälkeen (en nyt muista olinko nukkunut jo miten kauan) ihme kohtaus. Heräsin sellaiseen oloon, kuin en olisi osannut kunnolla vetää henkeä. Hengitin, tai vedin ilmaa ikäänkuin kurkkulihaksilla, tai jotain sinne päin. Vähän kuin olis alkanut kuorsaamaan, mutta kuorsausääni puuttui. Sellainen tunne vaan, että kurkkulihakset on jännittyneet ja ilma ei kulje kunnolla. Aamulla herätessä oli pientä hengenahdistusta, jota on ollut pitkin päivää. Astmalääke on mielestäni auttanut. Olen ottanut yhden suihkauksen tänään kahdesti. Mulla ei kylläkään ole diagnosoitua astmaa, vaan lääkäri antoi tuon kokeeksi, jos auttaa, kun hengenahdistusta on ollut aiemminkin. Diapamista siihen ei ole ollut oikein täyttä hyötyä, enkä hengitä mitenkään nopeasti, ainoastaan n. 12-13 kertaa minuutissa, joten ei kai voi olla hyperventilaatiotakaan. Taannoisen flunssan aikana oireet pahenivat. Flunssan aikana paheni myös refluksi. Sen jälkeen on myös rintapuolen ja kurkun lihakset alkaneet kramppailemaan ja tuntumaan kipeiltä. Olen syönyt happosalpaajia jo toista kuukautta. Onko muilla ollut tällaista? |
||
| refluksikurkku | Re: Lihaksien jännittyminen rintakehällä, kurkussa | 12.1.2010 7.20 |
| Itselläni on ollut pari kertaa viime kuukauden aikana heräämisiä, useimmiten tunnin sisällä nukkumaan menosta, jolloin tuntuu kuin osa kurkun sisältä olisi "puuduksissa"... :-( Ensimmäinen reaktio sekunnin sisällä on vetää kunnolla ilmaa sisään ja alkaa venytteleen kurkun sisäisia lihaksia. Ei ole kuitenkaan samaa kuin hengen haukomiseen herääminen. Itse ainakin vähän säikähdän, kun herään tähän. |
||
| Nightlight | Re: Lihaksien jännittyminen rintakehällä, kurkussa | 12.1.2010 19.15 |
| Minulla on välillä niin, että juuri kun olen nukahtamaisillani, niin tulee yhtäkkiä sellainen ahdistava tunne kuin en saisi hengitettyä [nenän kautta varsinkaan], ja rinta tuntuu oudon painavalta. Sitten vasta kun avaan silmäni ja herään kunnolla, niin pystyn taas hengittämään. Yleensä tuo tunne tulee vieläpä monta kertaa peräkkäin ennen kuin nukahdan. En tiedä, liittyykö refluksiin mitenkään, koska alkoi jo vuosia aiemmin kuin refluksi, mutta pelottavan ja ahdistavan tuntuista se on :-(. Luulisin sen johtuvan kuitenkin ennemmin paniikkihäiriöstäni kuin refluksista. |
||
| refluksikurkku | Re: Lihaksien jännittyminen rintakehällä, kurkussa | 12.1.2010 19.20 |
| Oliko täällä joku, joka puhui/kärsi jostain "unihalvauksista"? Tietääkö kukaan näistä ja mistä ne aiheutuu? |
||
| Astma, refluksi, vai mikä? | Re: Lihaksien jännittyminen rintakehällä, kurkussa | 16.1.2010 11.47 |
| Luin nyt netistä toiminnallisesta äänihuulisalpauksesta ja tuntui olena oireet aika lähellä tuota mitä mulla on ollut. Mulla joskus myös sisäänhengitys vinkuu. Refluksi voi kuulemma aiheuttaa tuotakin. |
||
| refluksikurkku | Re: Lihaksien jännittyminen rintakehällä, kurkussa | 16.1.2010 12.04 |
| Kyllä, se voi liittyä refluksiinkin. En ole valitettavasti laittanut tuonne Oireet -osioon ihan kaikkia mahdollisia kurkunpään/keuhkopuolen vaivoja. Äänihuulten "kiinnimeneminen" (suojelevassa mielessä) liittyy vahvasti myös siihen keskellä yötä herättävään tukehtumisen tunteeseen, joka on aika tyypillinen yöaikaisessa refluksissa. Jos epäilet tuota, soita tai käy lääkärissä ja kerro epäilysi! |
||
| refluksikurkku | Re: Lihaksien jännittyminen rintakehällä, kurkussa | 16.1.2010 12.06 |
| Onhan sinulla sänky kohotettuna? |
||
| refluksikurkku | Re: Lihaksien jännittyminen rintakehällä, kurkussa | 16.1.2010 13.01 |
| Mainitsin tuolla nuo unihalvaukset, jotka liittyvät eri juttuihin. Itselläni ei kyllä tuontyyppistä ole ollut koskaan muistaakseni. Netistä löytyi unihalvaussivusto - kaikkea sitä onkin ... http://www.unihalvaus.com |
||
| Astma, refluksi, vai mikä? | Re: Lihaksien jännittyminen rintakehällä, kurkussa | 16.1.2010 19.19 |
| Sänky on kohotettuna. Kerroin tuon epäilykseni eilen terveyskeskuslääkärille, kun kävin siellä, mutta hän ei sen enempää ottanut tuohon kantaa, sanoi vaan, että voi olla ja naurahti vähän, kun tulin valmiin diagnoosin kanssa. Pitää kysyä tuota vielä jostain muualta. Olen harkinnut foniatrille menoa. Mulla on kyllä ollut unihalvauksiakin, mutta ne on tosiaan ihan erilaisia. |
||
| refluksikurkku | Re: Lihaksien jännittyminen rintakehällä, kurkussa | 17.1.2010 15.28 |
| Itse olen käynyt foniatrilla (työskentelee myös tämän alueen yliopistollisessa sairaalassa) muutamia kertoja yksityisen kautta - omavastuu oli siinä 60-80e (Pirkanmaa). Tämän ajan ilmiötä on juuri se, että tietoutta taudeista todella on - ja niitä myös mietitään. Ja potilaat uskaltaa sanoa lääkäreille enemmän kuin aikaisemmin ...tämä johtaa osissa tapauksissa varmaankin ylilyönteihin, johon lääkärit on varmaan melko kypsiä (ei siis sinun tapaus vaan ihan yleisesti!). Niistä ylilyönneistä on kyllä ollut joskus apuakin diagnoosin tekemisissä ... hmmm ... Tämän lisäksi nykytrendihän on terveydenhuollossa yhä enemmän se "aktiivinen potilas, joka ei ole vain passiivisena osapuolena hoitosuhteessa vaan osallistuu ja hankkii tietoa" :-) :-) Varmaan se potilaan asenne ja esitystapakin vaikuttaa tuohon lääkärin reagointiin ... ja ylipäätänsä tietty lääkärin asennoituminen/henkilöllisyys (ja joskus ikäkin) ... Rehellisesti sanottuna, oma mielipiteeni yleislääkäreistä on refluksitaudin myötä kyllä reippaasti miinuksen puolella .... enkä enää tietty odotakaan, että yleislääkärillä olisi refluksitaudista samoja tietoja kuin eri alojen erikoislääkäreillä. |
||
| Nightlight | Re: Lihaksien jännittyminen rintakehällä, kurkussa | 19.1.2010 18.30 |
| Onko kellään muulla muuten ollut nukkuessa niin, että herää tunteeseen kuin ei saisi nielaistua? Edellisyönä tuli tuollainen tunne pari kertaa, ja aamulla piti rykiä vaikka kuinka paljon limaa pois kurkusta. |
||
