Keskustelu

Matadorja homma sen kun jatkuu19.4.2016 15.00
Tervehdys todella pitkästä aikaa. Olin aktiivisena sivustoilla v.2011/2012, jolloin etsin epätoivoisesti apua minulle diagnosoituun refluksiin. Söin kaikki mahdolliset lääkkeet. Refluksitautini osoittautuikin sappikiviongelmaksi ja sain apua. Jo 2006 leikattiin sappirakko mutta kivut palasivat 2011, jolloin lkr päätyivät refluksiin ja palleatyrään. No eihän se sitä ollut vaan se sappi.2012 tehtiin sapentähystys. Näistä hetkistä lähtien olen ollut oireeton ja lääkkeetön. Mutta taas, nyt 7 kk sitten alkoi uudelleen kivut, ajattelin ettei voi olla totta! Olen nyt siis ollut jonossa avoleikkaukseen jo 7kk ja lupasit operoida ennen kesää. Pitkä on ihmisen tie näiden vatsanalueiden ongelmien kanssa. Toivon kaikille kuitenkin hyvää kevättä ja toivotaan että refluksiin ja muihin sappihässäköihin löytyisi apua tällä vuosituhannella.Oli kiva piipahtaa kertomassa kuulumiseni teille, koska tunnen lukkarinrakkautta sivustoa kohtaan, en olisi jaksanut aikoinaan ilman tämän sivuston tukea !

Aikuinen nainenRe: ja homma sen kun jatkuu20.4.2016 10.53
Vanhassa vara parempi. Hyvä että ex aktiivitkin vielä jaksavat tänne kuulumisiaan kirjoittaa vaikka sitten harvakseltaankin. Kauan olet sinäkin kärvistellyt ja odottanut apua itsellesi. Toivotaan, että ennen kesää pääset operoitavaksi. Eihän tästä ole kun hujaus siihen kun kesä koittaa.
Eli mitä sinulta operoidaan kiristetäänkö jostain palleatyrän kohdalta vai ?

Kiitos myötäelostasi meitä kohtalotovereitasi kohtaan. Aina tämä vertaistuki mieltä lämmittää. Kaikkea hyvää myös sinulle.
Poikkeahan useimmin.

MatadorRe: ja homma sen kun jatkuu20.4.2016 14.24
siellä on yksi suuri kivi jota eivät saaneet pois 2006 eikä 2012 operaatioissa joten nyt avoleikkauksella ottavat sen pois. Sitten oli kuulemma kaikki ohi mutta saas nähdä. Tää on kyllä ollut surkuhupaisa "matka" kokonaisuudessa. Vuosia meni hukkaan väärän dg kanssa ja aivan turhia lääkkeitä popsien ja sitten kun vaiva löytyi niin sittenkään ei saada kuntoon.

ZenaRe: ja homma sen kun jatkuu23.4.2016 22.27
Millaisia sun oireet on/on olleet Matador?



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: