Keskustelu

TuulikkiRuokatorven spasmit ja tajuttomuus 23.3.2016 17.14
Minulla on varjoainekuvauksessa todettu ruokatorven spasmeja, joille ei ole löytynyt mitään syytä. Muutaman vuoden ajan spasmejen aiheuttamia kipuja ja oireilua hoidettiin refluksina Somacilla ja olin jo passitettuna refluksileikkaukseen, kun sitä edeltävissä tutkimuksissa saatiin lisätietoa tilasta. Nyt olen saanut pari kertaa oudon tajuttomuuskohtauksen. Jo aiemmin olen silloin tällöin pyörtyillyt esim. kun olen kaatunut tai tullut äkillinen kipukokemus tai joskus muutenkin. Nyt pari kertaa on tajuttomuus antanut viitteitä jo etukäteen: peräsuolta on painanut ja sattunut aivan kuin olisi jumalaton ummetus (siitä minulla ei muuten olekaan kokemusta, joten en tiedä onko vertaus aivan osuva), ja siitä lähti ensimmäisellä kerralla painontunne leviämään korkeammalle keskikehoa. Toisella kertaa kipu pysyi enemmän paikallaan (vagus-hermon kramppi? - kulkeeko se suoliston alueelle saakka?). Huomasin kummallakin kerralla, että nyt alkaa tajunta heikkenemään, ja sain kutsuttua itselleni apua soittamalla/herättämällä puolison yöunilta. Mitä ihmettä tämä tällainen voi olla, voikohan se liittyä ruokatorven spasmeihin jollain tapaa, vai onkohan tämä joku oma itsenäinen ongelmansa? Olen toki etsimässä apua työterveyshuollosta, mutta kiinnostaisi kuulla, jos ollain olisi kokemusta tai ideaa tällaiseen liittyen. ensimmäisen kohtauksen jälkeen kävin terveysasemalla verenkuva- ja sydäntutkimuksissa, mutta mitään ei siellä keksitty vaivan syyksi.

TepsuRe: Ruokatorven spasmit ja tajuttomuus 28.3.2016 0.58
Osaan sanoa vain että ymmärtääkseni vagushermolla on osansa suoliston hermotuksessa. Peräsuolessa tuntuva kipu voisi ehkä liittyä myös lantion hermotukseen jotenkin? En tiedä, heitän vain. Mutta pitäisi kai tuollaisen syy selvittää, oli se mitä oli. Olisikohan neurologi hyvä osoite?



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: