Keskustelu
| Suupolte | Suupolte refluksiako | 1.3.2016 12.18 |
| Itsellä ei ole ollut närästystä pariin vuoteen. Nyt oli päällä aivan järkyttävä stressi ja ahdistus ja yhden viikonlopun söin pelkästään karjalanpiirakoita, täytekakkua ja kahvia. Sitten maanantaina alkoi ruokailujen jälkeen polte suussa. Samaan aikaan oli karmea paniikki aivan muusta asiasta. Perjantaina sitten aloitin zoltin (30mg), ja oireisto ei ole helpottanut. Sunnuntaina oli hieman poltetta myös rintalastan takana, kun vedin rasvaisen pizzan. Aamuisin herättyä ei heti tunnu mitään, mutta kohta suussa/kielessä polttaa. Ei tunnu että mitään erikseen nousisi ja röyhtäilykin on vähentynyt zoltin aloitettua. Perjantaina, kun söin mausteista ruokaa, niin sekin tuntui kielessä pahalta. Samoin la iltana otettu yksi olut maistui oudolta. Nyt kiinnittänyt enemmän huomiota ruokavalioonkin, mutta ihan sama söi sitten kaurapuuroa tai päärynää tms. kohta ruuan jälkeen alkaa kielen kirvely. Muita närästykseen llittyviä oireita ei ole. Eikö happosalpaajankin pitäisi jo auttaa? Vai ennättikö kieli ärtyä liikaa ennen kuin aloitin lääkkeen? Onko muilla ollut vastaavaa? |
||
| Suupolte | Re: Suupolte refluksiako | 1.3.2016 12.49 |
| Ja nyt kun kävi syömässä, niin heti ruuan jälkeen paha maku suussa. Ei mitään pahoinvointia tms. Tuntuu vain, että kaipaisi jotain imeskelypastillia |
||
| Suupolte | Re: Suupolte refluksiako | 1.3.2016 13.31 |
| Ja tosiaan olossa ei muuten ole mitään vikaa, mutta kyllä tuollainen paskan maku suussa häiritsee aika paljon. Ja itseä alkoi huolestuttamaan se, että happosalpaajat ei toistaiseksi ole kyllä auttaneet noihin suuoireisiin |
||
| Tintti2 | Re: Suupolte refluksiako | 1.3.2016 13.48 |
| Minulle tuo suu/kielipolte on melkein jokapäiväistä. Ikävä tuossa hommassa on että kaikki ruoat, myös ei maustetut sekä juomat tuntuvat polttavan turpavärkkiä....olen kylläkin laittanut sen happohyökkäyksen piikkiin sitä huolimatta vaikkei mahahapot nestemäisessä muodossa ole noussut kurkkuun mutta ilmeisestä ärsyttävät makunystyröitä sen verran että makuaisti on " vääristynyt". Stressillä on vaikutus omaan mahahappo tuotantoon.......vaikka sama ruokavalio päällä niin stressin yhteydessä tulee niitä" erittäin huonoja päiviä". Sisupastillit ( ja nimenomaan punainen aski ) ovat helpottaneet oloa. |
||
| Lissu | Re: Suupolte refluksiako | 1.3.2016 20.42 |
| Tiedän muutaman henkilön jolla ollut suupoltetta/ kieli kipeytynyt, heillä oire poistui gluteenittoman ruokavalion avulla. |
||
| Sitrus | Re: Suupolte refluksiako | 1.3.2016 22.06 |
| Oletko googlannut suupolte? Se ei liity refluksiin. En toki tarkoita, etteikö refluksissakin voisi esiintyä suupoltetta. Suupolte on kuulemma jostain syystä yleisimmin keski-ikäisten naisten vaiva, ja sen syytä on vaikea tietää. Tietyt ruoat ja juomat tosin voivat laukaista sen. |
||
| Maria | Re: Suupolte refluksiako | 2.3.2016 0.14 |
| Suupolte on kurja kaveri, koita jaksaa! Kannattaa googlata burning mouth syndrome. Olen myös lukenut, että suupoltteella saattaa olla yhteys vaihdevuosiin. Hammastahna vaihtoa kannattaa myös kokeilla, jos saatat olla allerginen jollekin aineelle. Gluteiinitonta ja laktoositonta ruokavaliota kannattaa myös kokeilla. Oiretta esiintyy myös diabeteksessa, onko sokeriarvosi tarkistettu? Sokerin rasituskoe tehty? |
||
| leenaliina | Re: Suupolte refluksiako | 2.3.2016 12.47 |
| Minun suupoltteeni helpottui vähähappoisella Koufmannin ruokavaliolla. Minulla on kyllä myös karttakieli diagnostisoitu ja suu on kuiva,joten suu on tavallista herkempi.Mutta kyllä selvästi ruokavalio helpotti ja helpottaa sekä kurkkukipua että suupoltetta. Somac lisänä.Lääke ei kyllä auta yksinään. |
||
| Suupolte | Re: Suupolte refluksiako | 2.3.2016 14.13 |
| Kiitos kommenteistanne! Olen itse tullut siihen tulokseen, että kyllä tämä selkeästi happoperäinen oire on, koska röyhtäisy tuo poltteen tunteen. Lieviä oireita ollut välillä myös rintalastan takana. En vielä tuuleta, mutta tänään on ollut ehkä astetta helpompi päivä. Ainakaan koko suu ei ole niin ärtynyt. Tuntuu, että röyhtäisyt eivät ole niin hapokkaita kuin vielä eilen, tai sitten suun limakalvot on hieman kuntoutuneet. Ehkä muutenkin on onnistunut jo rentoutumaan hieman enemmän. Yöksi olen varmuuden vuoksi ottanut gavisconia. Taitaa kuitenkin olla paikallaan vetäistä hieman pidempi kuuri Zoltia... Tänään oli kuudes päivä, kun lääkettä otin ja ensimmäisen kerran tuntuu paremmalta. Jos tästä selviän, niin seuraavan kerran reagoin kyllä ensimmäisiin oireisiin nopeammin. |
||
