Keskustelu
| Tuuli | Mikä helpottaisi oloa? | 29.2.2016 21.35 |
| Minulla todettiin refluksitauti tutkimuksissa pari vuotta sitten. Vuosia on jo ollut sekä hyviä, että huonoja kausia ja nyt on kyllä yksi pahimmista kausista meneillään. Joulun jälkeen söin ensin esomeprazolia 20mg/pvä, ei apua. Otin yhteyttä työterveyteen, josta kirjoitettiin omeprazolia 40mg/pvä. Söin sitä n. kuukauden, eikä siitäkään apua. Kävin työterveydessä pikavisiitillä lääkärin juttusilla ja minulle määrättiin esomeprazolia uudestaan, ensin 80mg/pvä kaksi viikkoa, jonka jälkeen 40mg/pvä toistaiseksi. Nyt olen syönyt esomeprazolia hurjan annoksen kohta kaksi viikkoa, eikä olo parane. Tänään on ollut erityisen huono päivä, kävin apteekista hakemassa cavisconia, jotta olo helpottaisi. Gluteenittomalle siirryin noin puolitoista kuukautta sitten ja noudatan suurin piirtein fodmap-dieettiä Mutta yhä vaan närästää! Onkohan koko maha nyt ihan hapoton tuollaisen lääkekuurin jälkeen? Miten ihmeessä saan nuo 'etanat' tuolta nielusta pois ja paineen tunnun pois? Ja nämä karseat röyhtäilyt aisoihin? |
||
| Lissu | Re: Mikä helpottaisi oloa? | 29.2.2016 23.46 |
| Minulla aika lailla samankaltainen tausta refluksille; ollut hyviä ja tosi huonoja kausia. Hyvinä aikoina taudin unohtaa, ei tarvitse lääkkeitä ja tulee syötyä/juotua miten milloinkin, kunnes.. Ja silloin kun oireet tulee tuntuu ettei mikään auta. Viimeksi meni yli 3 kk ennenkuin tilanne rauhoittui: aloitin siinä kohtaa myös gluteenittoman ja laktoosittoman ruokavalion ja aloin käyttämään maitohappobakteereita ja piihappogeeliä, yöksi gavisconia . Oireet loppuivat ja nyt olen vähentänyt lääkitystä kun hemoglobiini ollut laskussa, kai lääkitys ja runsas urheilu vaikuttaneet siihen. Jossain kohtaa tuntui että vaikka kuinka lisää lääkitystä, olo vain huononee..nyt viimeksi pelkäsin pitää lääkityksestä taukoa gastropanel testin vuoksi mutta yllätyksekseni olo olikin hyvä eli lääkkeetkin voivat aiheuttaa haittoja mm limakalvojen kuivumista jne, tuon piihappogeelin pitäisi tervehdyttää limakalvoja. En usko että vatsasi hapoton olisi, vaatii kai monen vuoden happosalpaajien käytön, uskoisin. Ehkä lääkkeen vaihto voisi auttaa? Vaihto Somaciin? Itselle muuten auttanut ehkä parhaiten kaurapuuron syönti😊vehnää ja ruista en käytä lainkaan. |
||
| Tuuli | Re: Mikä helpottaisi oloa? | 1.3.2016 8.39 |
| Kaurapuurosta tulin vain kipeäksi. Yritin sitä syödä, kun ajattelin, että puuro olisi hyväksi vatsan limakalvoille. Nyt olen löytänyt manteli/kauramaidon, johon liotan chia-siemeniä. Siihen lisään vielä joko banaania tai mansikoita ja siitä seoksesta ei tule huono olo. Maitohappobakteereita olen syönyt jo vuosia, sillä ajoittain kärsin poskiontelotulehduksista ja niihin joudun aina hakemaan ab-kuurin, joka sitten taas sekottaa pakkaa mahassa :( Tuosta piihappogeelistä olen kuullut hyvää, ehkä se olisi yksi vaihtoehto. |
||
| Lissu | Re: Mikä helpottaisi oloa? | 1.3.2016 9.14 |
| Täytyypä itsekin kokeilla noita chia siemeniä. Tämä keskustelupalsta on hyvä tapa saada vinkkejä muilta mitä voisi kokeilla; kaikki ei tietenkään kaikille sovi, kokeilemalla löytää☺️. Sitä piihappogeeliä voi ottaa isommankin annoksen kerralla jos vaivat pahat, itseä auttaa paljonkin. Mitä maitohappobakteerivalmistetta käytät? Niissäkin eroja. Sellainen jossa glutamaattia pitäisi olla tervehdyttävämpi vaikutus. Ja aina tosiaan tyhjään vatsaan , mieluiten iltaisin. |
||
| Tuuli | Re: Mikä helpottaisi oloa? | 1.3.2016 10.00 |
| Olen syönyt lacto seven-maitohappobakteereita. Myönnän, etten ole maitohappobakteeri-tuoteryhmään paremmin tutustunut, kunhan olen niitä napsinut ja yleensä kyllä aamuisin. Täytyypä ottaa ne iltaisin, kiitos vinkistä! |
||
| Tepsu | Re: Mikä helpottaisi oloa? | 1.3.2016 12.29 |
| Refluksioireissa olisi tärkeää kokeilla refluksidieettiä eli Koufmanin dieettiä, jossa syödään ruoka-aineita joiden pH on 5 tai yli. Silloin limakalvojen ärsytys pääsee rauhoittumaan. Esim tuo mansikka on ihan liian hapan ja äkäinen. Etsi näiltä sivuilta Koufman niin löydät lisää tietoa. |
||
| Tuuli | Re: Mikä helpottaisi oloa? | 1.3.2016 19.52 |
| Kiitos Tepsu vinkistä! Kokeilemalla olen eri marjoja syönyt ja mansikka on vaan tuntunut hyvältä. Mutta täytyypä lukaista noista happamista ruoka-aineista. Jos ne on niitä samoja, mitä suu tällä hetkellä haluaa :) |
||
| Tuuli | Re: Mikä helpottaisi oloa? | 8.3.2016 22.41 |
| Lopetin lääkkeen ottamisen. Olo ei 1,5 viikossa parantunut, vaikka söin esomeprazolia 80 mg/vrk. Pitäis kai ottaa yhteyttä johonkin lääkäriin, vaikka sekin tuntuu turhalta, eipä ne osaa auttaa.. |
||
