Keskustelu

TuulikkiOireet refluksia vai mitä? 17.8.2010 22.24
Hei,
olen kärsinyt 9 kuukautta hankalista oireista, joista pahimmat taitavat olla krooninen yskä, limaisuus kurkussa (mitkä estävät nukahtamisen illalla), kuvottava sekä oksettava tunne. Sen lisäksi kurkkutorvi ikäänkuin supistelee tai korisee, välillä äänekkäästikin niin että myös muut sen kuulevat.
Sen lisäksi ruoan jälkeen vatsass porisee ja kärsin usein ilmavaivoista. Välillä röyhtäilen kun olo on kuin ilmapallolla. Etenkin talvisin kurkkutorvea kuristi välillä niin, että oli vaikea hengittää ja henkeä ahdisti.

Samanlaisia oireita on itse asiassa ollut jo muinakin vuosina, mutta ei näin pitkään. Aiemmin Somac 20 tai 40 on auttanut, mutta ei enää.

Tähystyksessä havaittiin pienehkö palleatyrä sekä väljähkö mahaportti. Manometria ei onnistunut (varjoainekuvauslähete saatu...), mutta ph-mittaus antoi normaalin rajoissa olevan tuloksen. Jostain syystä juuri sinä päivänä en tuntenut kylläkään oireita, kun mittari oli kurkussa, mutta muuten yleensä kyllä.

Kirurgin mukaan oireilu ei pitäisi olla näin massiivista. Olen normaalipainoinen enkä mielestäni ole kovinkaan stressaantunut.

Voiko tämä olla kaikesta huolimatta refluksia (vaikka ph-mittaus ei tuekaan tätä tulkintaa), vai mikä ihme on pielessä?

refluksitautiRe: Oireet refluksia vai mitä? 17.8.2010 23.08
Ihan normaalia, mulla on tota yskää ja kurkkuoireilua jatkunut vissiin puolitoistavuotta, limaa tullut jo monta vuotta sitäkin ennen. Tähystyksessä löydettiin myös löysä portti ja kait lievä palleatyrä. Myös tosiaankin röyhtäiyä on runsaasti eli joka päivä näitä oireita tosiaan joskus enemmän joskus vähemmän. Ei kannata olla liian huolissaan... ehdottiko kirurgi jo leikkausta?

TuulikkiRe: Oireet refluksia vai mitä? 18.8.2010 9.58
Hei, kiitos vastauksestasi.

Kävin tähystyksessä yksityisellä ja siellä oltaisiin heti valmiita leikkaamaan. Jäin harkitsemaan asiaa.

Sittemmin menin julkiselle puolelle, missä yritettiin manometriaa, mutta se ei onnistu. Olen menossa seuraavaksi varjoainekuvaukseen. Julkisen puolen kirurgi ei ainakaan tähystystuloksen ja ph-mittaustestin
perusteella leikkaa, mutta ihmettelee kyllä, miten oireilu voi olla niinkin massiivista niin pienellä tyrällä ja normaalin rajoissa olevalla ph-tuloksella.

Varjoainekuvaus varmaan selventää tilannetta. Sen jälkeen pääsen kuulemma keuhko-puolelle tutkimuksiin, jos mitään erityistä ei löydy kurkkutorvesta.

Alan olla aika kypsä siihen, että suunnilleen koko ajan on huono olo.

TapioRe: Oireet refluksia vai mitä? 18.8.2010 13.04
Kyllähän nuo oireet vahvasti kuulostavat refluksin aiheuttamilta. Ilmeisesti monella varsinkin refluksin kurkkumuotoa sairastavalla pH-mittaus ei pysty havaitsemaan vikaa, syynä joko se että takaisinvirtausta tapahtuu liian harvoin tai sitten refluksi on "liian" hapotonta. Mittaustulosten tulkinnassa yleisesti käytetty pH 4:n raja-arvo on usein liian alhainen sillä vähemmän hapankin refluksi riittää aiheuttamaan ongelmia. Jane Koufmanin nettisivuilta löytyy runsaasti asiaa tästä(kin) aiheesta:
http://www.silent-reflux.com/2010/01/04/thirty-year-perspective-on-laryngopharyngeal-reflux-lpr-from-silence-to-omnipresence/

refluksitautiRe: Oireet refluksia vai mitä? 18.8.2010 13.35
Minulla ehdotettiin kanssa samantien leikkausta yksityisellä puolella tähystettiin, mutta leikkaus suoritettaisiin julkisessa sairaalassa. Olen ainakin vielä lykännyt leikkausta, kun oireet pysyneet siedettävissä rajoissa. Minulla ei ole tuota kuvottavaa tunnetta ollut kuin harvoin, lähinnä lääkekuurien aikana, tai jos syönyt liikaa esim herkkuja.

ArskaRe: Oireet refluksia vai mitä? 18.8.2010 21.54
Itselläni löytyi myös tähystyksessä pieni palleatyrä. Oireet myös aika samanlaiset eli kurkku on limainen jatkuvasti, runsasta röyhtäilyä ja välillä tulee niin kuvottava olo ettei pysty tekemään mitään. Tuohon kuvottavaan oloon on sitten pakko ottaa primperan. Myös ihmeelliset yläselkä kivut vaivaavat, en tiedä johtuuko tuosta palleatyrästä vai jostain muusta. Ylävatsan korvennus on onneksi hävinnyt zoltilla lähes kokonaan pois.

refluksikurkkuRe: Oireet refluksia vai mitä? 19.8.2010 8.43
Hei Tuulikki ja tervetuloa sivustolle!

24hPH mittaus ei paljasta kaikkia ylösnousuja eikä sitä enää maailmalla ole pitkään aikaan pidetty parhaimpana diagnosoimaan tautia - ph-impedanssi on "viimeistä" huutoa - tutkimus paljastaa myös ei-nestemäiset nousut, joita varsinkin kurkkurefluksin puolella joissakin tutkimuksissa on havaittu iso määrä. Tästä on kirjoiteltu täällä aikaisemminkin (hakua käyttämällä löytyy) mutta nimim sitrus taitaa olla ainoa, jolle kyseinen ph-impedanssi tutkimus on tehty - ja hänellä muistaakseni luku olikin huomattavasti isompi (olisi varmaan ollut ehkä muutenkin)?

Tämän palstan maaliskuun uutisissa (endoskopianegatiivinen refluksitauti) on/oli myös suomeksi tuosta Tapion mainitsemasta ei-hapottoman ja alkaalisen (sappi) ylösnousun vaikutuksesta. Ruokatorven herkistyminen on yksi mahdollinen syy näihin. Nk toiminnallinen närästys (functional heartburn) sisältää tapauksia, joissa ei saada "todisteita" refluksista. Kokeiluna näihin on käytetty ainakin 2x lääkitystä sekä pientä määrää kipulääkitystä (masennuslääkkeitä).

Tapion mainitsema ja minun "fanittama" kurkkulääkäri Jamie Koufman (pitää vastaanottoa New Yorkissa) on v 91 antanut kurkkurefluksille yhden siitä käytettävän nimen (LPR, laryngopharyngeal reflux), joten hän on oikea "kurkkurefluksiguru". Hänen lukuisat artikkelinsa (ja koko elämän työ) ovat keskeisiä teoksia kurkkurefluksista puhuttaessa :-)
Hän on myös kehittämässä täälläkin puhuttua Peptigon -lääkettä, jonka tarkoituksena on suojella kurkun limakalvoja nousuja vastaan.

Minkälainen oireisto sinulla on tällä viikkoa ollut?

TuulikkiRe: Oireet refluksia vai mitä? 19.8.2010 11.09
Kiitos vastauksistanne ja tuesta!
Ja vinkeistä tiedon keräämiseen sairaudesta. Oli hienoa löytää tällainen sivusta ja tietoa, vertaistukea sekä mahdollisuus jakaa kokemuksia.

Miksihän tuota ph-mittausta käytetään niin laajasti, kun se kerran ei pysty rekisteröimään kuin tietyn tyyppisiä ylösnousuja? Outoa.

Nyt viimeiset pari viikkoa ovat olleet helpot, kurkussa tuntuu koko ajan lima ja välillä yskittää, välillä kurkkutorvi korisee ja röyhtäilyttää, mutta kuvotus on onneksi poissa! Eikä yskitä iltaisin, että saa unen päästä kiinni. Oireet ovat ihan siedettävän rajoissa ja hetkittäin ei jopa tunnu mitään!

Tämä kieltäytyminen monista entisistä ruoista ja juomista on kyllä rankkaa ja vaatii surutyötä. En meinaa millään päästä sen yli, että maitokahvia ei voi enää juoda.
Joskus kun on ollut hyvä kausi, olen ottanut kupillisen päivässä ohjelmistoon, mutta se kostautuu aina. Tai mistä sitä tietää onko se kahvin vai minkä syytä että oireet pahenevat...

Lopetin Somacin käytön kaksi viikkoa sitten ph-mittauksen vuoksi (käytin sitä 7 kk 20-40mg annostuksella yhteenmenoon) ja ihmeekseni kuvotuksen tunne on kadonnut! Pelkästään Somacista se ei varmaan kuitenkaan johtunut, sillä tunne vaivasi pitkään jo ennen kuin aloitin syödä lääkettä.
Toisaalta oireilen syön Somacia tai en. Tai voihan se olla, että oireet olisivat pahemmat ilman Somacia.
Käytän ajoittain myös Gavisconia.
En ole kokeillut kovinkaan laajasti eri lääkkeitä.

Heinäkuussa pari viikkoa oli yhtä helvettiä, en tiedä oliko se lasillinen louhisaaren simaa vai mikä aiheutti että oli tosi kipeä olo pitkään ja elimistö ihan sekaisin. Somacista huolimatta.

Aikaisempina vuosina minulla on yleensä kesä ollut helppoa aikaa, mutta heti kun syksyllä alkaa flunssat, ja etenkin vähän talvemmalla, alkaa oireilu pahentua. Tammi-huhtikuun olenkin sitten lähes toimintakyvytön. Viime vuonna helvetti alkoi marraskuun alussa antibioottikuurin jälkeen.
Ehkä tähän oireiluun liittyy astma-tyyppisiäkin oireita?

Voi tietysti olla, ettei tällaista kausivaihtelua enää tule yhtä selvästi. Vähän jännittää miten tuleva syksy ja talvi sujuu.
Ja sekin, mitä varjoainekuvaus paljastaa.

Lähdenkin seuraavaksi tutustumaan teidän muiden "sairaudenkuviin" ja selaamaan aiempia kirjoituksia...

SitrusRe: Oireet refluksia vai mitä? 19.8.2010 13.49
Selaillessasi huomaat, että monella meistä oireiden paheneminen alkoi ab-kuurista tai kipulääkkeiden käytöstä.

TuulikkiRe: Oireet refluksia vai mitä? 19.8.2010 14.39
Juu, huomasin Sitrus tuon yhteyden kirjoituksista. Jäin sitä oikein miettimään ja huomasin yhteyden pitävän paikkansa myös omalla kohdallani.

Nyt pitääkin yrittää vältellä ko. lääkkeiden käyttöä viimeiseen asti.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: