Keskustelu

Ankka (aik. nimim. Masentunut ja kipeä)Selkä- ja kylkikivut ja refluksi?11.2.2016 13.15
Hei!

Olen ymmärtänyt että refluksilla ja ärtyvällä suolella voisi olla yhteys selkä- ja kylkikipuihin. Minulla on sellaista polttelevaa kipua tuossa kylkikaaren kohdalla ja ristiselässä selkärangan vieressä ja lisäksi jomottavaa kipua kylkikaaren kohdalla ja kyljessä ja välillä yläselässäkin. Gastroenterologi sanoi, että suolen turvotus aiheuttaa vatsakipua ja se voi heijastua selkäänkin, mutta mietin että miten se syntyy kun ne suolet ovat vatsapuolella? Ja voiko ruokatorven ärsytys aiheuttaa selkäkipua? Mistä ne selkäkivut johtuvat? Olen vähän huolissani näistä kivuista. Tänään hieroin aluetta ja huomasin että kylkiluita painellessa teki kipeää, eli mietin että voiko olla myös jotain lihaksiin tai jänteisiin tms. liittyvää, tai voivatko nämä kaksi olla jotenkin yhteydessä. Kipu myös vähän hellitti kun hieroin aluetta.

Millaisia selkä- ja kylki- ja vatsakipuja teillä muilla on ja osaatteko sanoa, mistä ne fysiologisesti johtuvat? Mitä teette näiden kipujen helpottamiseksi?

AnkkaRe: Selkä- ja kylkikivut ja refluksi?11.2.2016 13.21
Vielä, siis polttelevaa kipua on vasemmalla puolella sekä kylkikaaren kohdalla vatsapuolella että selässä selkärangan vieressä, jomottavaa vasemmassa kyljessä vatsa- ja selkäpuolella ja yläselässä.

iso-HRe: Selkä- ja kylkikivut ja refluksi?11.2.2016 21.40
Minulla refluksi oireilee hyvin pajlon juurikin selkään lähinnä tuonne lapaluitten tienoille. Sellaista jatkuvaa jomottavaa ehkä hermoperäistä kipua.

Minulle tehty fundoplikaatio n. 3 kk sitten. Vielä ei tuo selkäoire ole helpottanut kovasti toiveissa on että se tästä ajan kanssa alkaa helpottamaan. Jokin tuolla leikkausalueella tai ruokatorvessa on ärtynyt ja sieltä säteilee sitten selkään. Huomenna tapaaminen leikanneen kirurgin kanssa, pitää kysellä tarkemmin tuosta selkäoireesta.

mannaRe: Selkä- ja kylkikivut ja refluksi?29.1.2018 16.30
Mulla on alkanut tulla juuri samankaltaisia kipuja kuin tässä kuvailtu ja kuvalun perusteella hyvin samoissa kohdissa. Suoli jotenkin ärtynyt taas kahden viime viikon aikana. Olen itsekin huolissani mistä kivut johtuvat, selvisikö sinulla syy? En oikein tiedä mitä pillereitä tähänkin tarvittaisiin. Nyt syön heilerdeä joka kyllä selkesästi rauhoittaa tilannetta.

Sapekas Re: Selkä- ja kylkikivut ja refluksi?29.1.2018 23.20
Hyvin tutulta kuulostaa! Mulla ollut oiretta kohta jo neljän vuoden ajan - välillä enemmän ja välillä vähemmän. Aina kuitenkin tuntuu. Ultrattu vatsa ja kylki, käyty fyssarilla säännöllisesti yli puoli vuotta, tulehduskipulääkkeitäkin kokeiltu, tähystetty molemmista päistä... mitään ei löydy. Fyssarista on ollut sen verran apua, että oikea istuma-asento on tärkeä ja manipulointi on rentouttanut jännittyneitä lihaksi. Pallolla tai rullalla painelen kylkeä ja selkäpuolta varovasti; sattuu ihan pirusti, mutta painelu tuo helpotusta.

Kylkioire alkoi mulla n. vuosi refluksioireiden alettua. Myöhemmin on kaveriksi tullut myös ibs ja huomaan kyljen olevan kipeämpi silloin, kun vastakin reistaa enemmän.

OperoituRe: Selkä- ja kylkikivut ja refluksi?30.1.2018 2.37
Tutulta kuulostaa myös minulle. Minulla selkäkipu painottuu oikeaan alaselkään ja ei ole aivan jatkuvaa. Myös molemmat päät on tähystetty ja selkä kuvattu ja maha ultrattu.. Sieltä ei kipua selittävää ole löytynyt. Jospa se tosiaan heijastuu jotenkin turvonneesta vatsasta. Ärsyttävä vaiva joka tapauksessa.

DoniRe: Selkä- ja kylkikivut ja refluksi?22.2.2018 20.07
Nämä teidän kuvailemat oireet ovat minullakin. Minulla on kipuja selässä ja joskus tuntuu siltä, että se säteilee ylävatsassa tai sitten ylävatsasta kipu säteilee selkään en nyt ole varma kummin päin, mutta ärsyttävän tuntoista kipua ja säteilyä. Minulla on röyhtäilyä ja pahoinvointia ja jatkuvaa nälän tunnetta... ihmellisintä tässä on siinä, että lääkärit sanovat, että minulla ei ole mitään olisi ihan kiva tietää mistä tämä saattaa johtuu..

irma aaltoRe: Selkä- ja kylkikivut ja refluksi?2.2.2019 8.56
Heips! Olen ollut vhh-ravinnolla nyt 4 viikkoa ja eilen alkoivat oikealla takana kyljessä kamala kipu. Tuli huono olo. n.½ tunnin päästä kipu helpotti,mutta palasi taas pari kertaa yhtävoimakkaana. Vatsa toimii ja röyhtäily helpottaa kipua jnkn verran. Refluksitautia minulla ei ole todettu.

TornitarRe: Selkä- ja kylkikivut ja refluksi?24.5.2023 17.45
Nostelen tällaista vanhaa keskustelua. Minäkin täällä ? taas?, useamman vuoden jälkeen. Reflu toki ollut tässä kaverina kokoajan, mutta aika maltillisilla oireilla. Yksi ihosyöpä ja mm. auton töytäisyvammat ehkä ne enemmän tapetilla olleet?. Mutta siis tähän asiaan: viimeisten kuukausien aikana palannut vanha tuttu turvotus, kuvotus , röyhtäily ja yleinen huono olo. Uusimpana oireena kovakin kipu nimenomaan kyljessä ja säteilee sieltä selän puolelle. Lieneekö reflua tämäkin vaiko ärtynyttä suolta vai mitä? Kipu alkoi täysin yllättäen, välillä hetkeksi helpottaa ja sitten taas palaa. Tuntuu polttavalta ja jäytävältä. Asennon vaihto helpottaa, joten onko sittenkin tukiranka/ lihasperäistä???? Aurinkoista Viikonjatkoa teille kaikille (Sitrus ja muut ?tutut? jokatapauksessa ☀️

PainIsLifeIsPainRe: Selkä- ja kylkikivut ja refluksi?27.5.2023 15.56
Monella meistä saattaa olla useampia oireita, jotka ei välttämättä liity toisiinsa, mutta ne kuitenkin helposti koetaan sellaisina ja niitä tulee mielessä kohdisteltua johonkin, mitä mahd. eniten stressaa.

Noista kylkiluiden, sekä yleensä rintakehän alueen kivuista voin omakohtaisesti sanoa, että ne voi herkästi kokea vatsa-, maksa-, keuhko-, haima- ja sydänkipuina. Minulla on ollut pitkään keskellä ylävatsaa viiltäviä, teräviä ja tylppiä kipuja. Sittemmin niitä alkoi ilmaantumaan myös molemmin puolin kylkiä kohti. Kivun luonne kun on vaihteleva, ja paikallistaminen epämääräistä, arvailin kipujen lähteiksi milloin mitäkin ja stressin voimistuessa myös somatisointi aiheutti lisää oirehtimista.

Lopulta kivun aiheuttajaksi paljastui miekkalisäke, sekä alimpien kylkiluiden alapuolet. Kun painelin miekkalisäkettä eri puolilta, se aiheutti juuri niitä kipuja, joiden olen kuvitellut tulevan vatsasta, tai haimasta, tai ruokatorvesta. Lisäksi kun painoin sormet alimpien kylkiluiden alle, sieltä löytyi todella kipeitä kohtia. Näillä kivuilla on taipumus olla säteileviäkin, niin tietenkin oletin niitä esim. sappikivuiksi.

"Hauskaa" tässä oli se, että kun kipuja oli usein ja ne oli ajoittain kovia, se myös aiheutti stressiä ja kun lamaantuneena makasin leffa-asennossa pitkiä aikoja, se aiheutti selän jomottelua, sekä hartioiden kipeytymistä ja myös sellaista tuskaista väsymystä hartioissa ja käsissä asti, unohtamatta stressin aiheuttamaa palan tunnetta kurkussa, sekä ruokatorven tai sulkijan kramppeja, niin on selvää mitä syitä arvoin näihin. Tietenkin sydänkipuja, ruokatorven syövän kipuja, vatsasyöpäkipuja... Kun paikallistin kivut, on myös oirekirjokin pienentynyt huomattavasti. Miekkalisäke kipuilee edelleen, kuin myös muuallakin kylkiluissa, sekä rintalastassa on siellä täällä kipukohtia, mutta kun mielikuvitus ei enää laukkaa niin kovasti, pysyy stressitasokin normaalina.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: