Keskustelu

sffdfdfRefluksitautien erot30.7.2010 16.45
Mikä on kahden refluksityyppivaihtoehdon ero? Oireet vain? Eli toisessa ei närästä? Mikä aiheuttaa sen, ettei närästä, vaikka mahanesteet nousevatkin? Vai eivätkö ne nouse tarpeeksi ylös? Minulla on noita toiseen vaihtoehtoon (ruokatorven ulkopuolinen refluksi) viittaavia oireita.

refluksikurkkuRe: Refluksitautien erot30.7.2010 20.32
Hyvä kysymys. Oireiden (lista löytyy päävalikosta kohdasta Refluksi: Oireet) esiintymiskohta on lähinnä se jakoperuste (muutamat oireet voisi olla myös vatsa-ruokatorvi puolella, asiantuntijat sijoittelee niitä vähän erilailla).


Tutkimusten mukaan kaikilla ihmisillä sitä nousua on päivittäin eikä suurin osa tunne sitä yhtään mitenkään. Refluksikoilla epäillään yleensä, että ylösnouseva aines nousee korkeammalle ja pitempään. Yksilölliset erotkin voi joissakin tapauksessa vaikuttaa.

Yhden käsityksen mukaan kurkkurefluksioireiilijaa ei närästä, koska ylösnouseva aines ei ehdi olemaan samanlailla limakalvoa ärsyttäen ruokatorvessa ("falskaava" yläsulkija päästää ainesta kurkun puolelle). Kurkkurefluksin hengenahdistus voi nykykäsityksen mukaan tosin aiheutua pelkästä vagushermoärsytyksestäkin ruokatorven alaosassa.

Nuo tyypit ei tietty kaikilla esiinny niin mustavalkoisena ollenkaan - oirelistat antaa kuitenkin osviittaa siitä kumpaan suuntaan oireilu on kallellaan.

Gastron puolelle kallistuvista teksteistä löytyy myös perinteisempää taudin käsittelyä niin, että (gastroesof.) refluksitauti on se mihin viitataan refluksitautina ja ruokatorven ulkopuoliset oireet ovat sitten sarjassamme "epätyypilliset" tai jopa jo komplikaatioita.

MiumauRe: Refluksitautien erot1.8.2010 19.11
Minä miettinyt samaa kun minua ei närästä ollenkaan. Limaa tulee ihan hirveästi, kurkusta tulee ja myös nenästä, mikä on kai yhteydessä paksuuntuneisiin limakalvoihin poskionteloissani (viipalekuvassa ja magneetissa todettu). Lisää aiheesta keskustelua, mielenkiinnolla odotan ja luen - ja opin.

TuulikkiRe: Refluksitautien erot18.8.2010 10.44
Minullakin oireet tuntuvat pääasiassa kurkussa limana ja siihen liittyvänä jatkuvana yskänä sekä kuvotuksen tunteena. Ruokatorven polttelu puuttuu kokonaan.

Ph-mittauksen tulos oli normaalin rajoissa (en tiedä vielä yksityiskohtia). Voikohan siis olla niin, että vaikka ph-mittaustulos oli normaali, silti kyseessä voi olla refluksi, mikä mahdollisesti vaatii myös leikkausta, jos oireilu on sietämätöntä eikä hilliinny lääkityksellä? Nyt lääkäri oli sitä mieltä, ettei minulla ole refluksia vaan syyt oireilulle johtuvat jostain muusta (vaikka siis on palleatyrä ja väljä vatsaporttikin?)

EHkä spekuloin tässä vähän turhan varhaisessa vaiheessa asioita vaikka tutkimukset ovat vielä kesken. Olen vain aika tympääntynyt ja kärsimätön - tuntuu turhauttavalta kun mitään syytä huonolle ololle ei tunnu löytyvän.

refluksikurkkuRe: Refluksitautien erot19.8.2010 9.34
Voimia Tuulikki spekulointeihin! Epätietoisuus diagnoosia haettaessa on voimia vievää. Muistan hyvin alkuvaiheen lääkärillä ravaamiset (2 vuotta).

Jos sinun tautisi osuu tuohon ryhmään "toiminnallinen närästys"
(toiminnallinen refluksi olisi kyllä täsmällisempi termi), en ole ihan pelkällä tuolla perusteella kuullut leikattavan. Noin yleisesti ottaen, harvinaisempi väljä alasulkija (+ jatkunut oireilu, nuori ikä) voi olla se tekijä, miksi joku ehdottelee leikkausta. Palleatyrät (ainakin pienet niinkuin sinulla on?) ei välttämättä aiheuta minkäänlaista oiretta eikä suurin osa edes tiedä, että sellainen itsellä on.

Missä yksityisellä klinikalla muuuten kävit?

TuulikkiRe: Refluksitautien erot19.8.2010 10.37
Kiitos tuesta!

Olen käynyt Töölön Mehiläisessä gastroskopiassa, muut tutkimukset kirurgisella (käytännössä Peijaksessa ja seuraavaksi varjoainekuvaus Meikussa, koska manometria ei onnistu).

Löysin tämän foorumin eilen ja päivä menikin mukavasti tutustuen sairauteen - opin paljon uutta. Toisaalta helpottavaa, mutta toisaalta myös monet tarinat ja kokemukset kuulostavat niin rankoilta, että pakostakin miettii tätäkö kärvistelyä se on sitten hamaan tulevaisuuteen...

Ei auta kuin aloittaa testaamaan järjestelmällisesti, mitkä ruoka-aineet huonontavat oloa ja mitkä sopisivat. Työläs projekti, mutta sitä se näyttää olevan kaikilla muillakin.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: