Keskustelu
| _Henkka__ | 3kk sitten todettu | 27.1.2016 11.16 |
| Minulla todettiin 3kk sitten refluksitauti ja onhan tää ollut aikamoinen muutos elämään. Tosiaan olen 23 vuotias miehen alku. Minulla kerkesi olemaan 1,5 vuotta oireita ennen kuin pääsin hoitoon. Jokapäiväinen oksentaminen kuului kategoriaan. Välillä en edes jaksanut kantaa kauppa kassia autosta kotiin matkaa noin 30m. Treenasin ahkerasti punttisalilla, mutta jouduin luopumaan siitä, koska en voinuttehdä mitään kun kaikki tuli ylös ja ulos. Jopa päivittäiset rauhalliset kävely lenkit tekivät tiukkaa, välillä istututtiin ja odoteltii että pääsee jatkamaan matkaa. Parhaimmillaan oksentelin 8 kertaa 500m matkalla ja kotia takaisin. Nyt olen syönyt ZOLT lääkettä päivittäin ja oloni on ollut parempi. Olen päässyt takaisin treenaamaan säännöllisesti ja kävelemään, mutta nyt on alkanut nousemaan ylös kaikki taas, tosin 01.02 minulla on lääkärin kontrolli jossa asiaan saadaan ehkä lisää selvyyttä. Olen myös huomannut, että painoni ei muutu suuntaa eikä toiseen, vaikka syön terveellisesti päivittäin ja liikun. En tiedä mistä se johtuu.. Ja olen huomannut, että neste kertyy kehoon runsaasti loppupelissä, mutta se on pieni vaiva kun ei oksentele. Hyvää vuoden alkua kaikille! |
||
| juissi | Re: 3kk sitten todettu | 27.1.2016 11.52 |
| On kova koulu ollut sinulla Henkka. Hyvä, että voit jo paremmin. |
||
| Aikuinen nainen | Re: 3kk sitten todettu | 27.1.2016 12.20 |
| Samoin aatoksin kuin Juissi. Ei ole helppoa taipaleesi ollut. Toivottavasti nyt kun vika on löytynyt lääkitys auttaa ja voit jonain päivänä paremmin. Taisteluahan tämän sairauden kanssa eläminen on ja kaiken aikaa saa miettiä mitä uskaltaa suuhunsa laittaa ettei tule hirveitä oloja sen takia, että syö jotain sellaista mikä laukaisee taas tilanteen huonompaan suuntaan. Parempaa jatkoa sinulle _ Henkka_ |
||
| lenaliina | Re: 3kk sitten todettu | 27.1.2016 13.17 |
| Tosi ikävä vaivoja sulla Henkka. Onneksi olet löytänyt tämän palstan, täältä löytyy paljon tietoa ja vertaistukea. Kirjoitit että syöt terveellisesti.Valitettavasti refluksitaudissa ei voi aina syödä kaikkia terveellistä. täytyy välttää happamia ruokia, mausteita ,raskaita aterioita ym.Täältä löytyy tietoa ruuista, jokaisella se on tietenkin yksilöllistä.Kannattaa olla aika tiukalla refluksidieetillä aluksi ja tilanteen parantuessa lisätä ja kokeilla ruokia. |
||
