Keskustelu

SaturnusKivut selässä24.1.2016 16.53
Luin vanhoja keskusteluja selkäoireista. Tuli mieleen, että mahtaako selkäkipu olla refluksin oire vai refluksi selkäongelman? Omalla kohdallani kaikki on saanut alkunsa skolioosista ja sen aiheuttamista selän oireista. Selkä on edelleen huonona, vaikka käyn fysioterapiassa säännöllisesti. Voi toki olla, että refluksi pitää nykyään selän ongelmia yllä.

Aikuinen nainenRe: Kivut selässä24.1.2016 18.04
Minulla on leikattu selkä juuri skolioosin vuoksi ja siitä johtuvista kivuista käyn säännöllisesti fysikaalisessa hoidossa. Eli ei se leikkaamalla hyväksi tullut, ainoastaan lisä kieroutuminen sillä pysäytettiin. 4 kertaa selkääni on leikattu ja koko ranka on jäykistetty, siis olen suora kuin rautakanki, rintarankakaan ei anna periksi suuntaa ei toiseen. Keuhkot on aika ahtaalla ja varmaan palleakin. Joten taiteilua on elo tällä selällä.

Että mene ja tiedä mikä vaikuttaa mihinkin.

Onko Saturnus sinun selkääsi leikattu?

SaturnusRe: Kivut selässä24.1.2016 18.27
Ei ole, ja skolioosista tuli diagnoosikin vasta parikymppisenä. Mutta mun rangassa on useita toimintahäiriöitä:

C2 liikehäiriö
Th 2 hypomobiliteetti
Th 7-8 prolapsi
Th 12-L1 liikehäiriö
SI-nivel usein jumissa vas. puolella

Ja kaiken kukkuraksi mulla on valuvikana kuusi lannenikamaa. Rintarangan pullistumaa ei leikata, koska riskit on just tossa nikamavälissä tosi isot, neliraajahalvaantuminen uhkaa.

Kaipa nämä ongelmat kulkee käsi kädessä ja ehkä sillä ei ole väliä, oliko ensin muna vai kana. Se olisi kyllä hienoa, jos refluksi voitaisiin parantaa esim. käsittelemällä selästä jotain tiettyä kohtaa. Rinnan alue on niin tiukka paketti tavaraa, että varmaan pienillä jutuilla säteilyjä moniin elimiin.

LissuRe: Kivut selässä24.1.2016 21.09
Skolioosia täälläkin.. Ja vars oikean lapaluun alueella usein jumitusta joka sekoittuu juurikin refluksikivun kanssa .. Vaikea siis sanoa kumpi aina kyseessä kun kipu säteilevää.naprapaatillakin käynyt mutta ei suurempaa vaikutusta selän kipuihin.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: