Keskustelu

LissuGastrossa löysä LES6.1.2016
Gastroskopiassa vuosi sitten ja löysä Les ainoa löydös. Te kenellä sama tilanne , joudutteko käyttämään happosalpaajia koko ajan? Itsellä tuntuu ettei sellaista ruokavaliota olekaan jolla pärjäisi ilman lääkitystä. Lääkäri totesi kyllä että lääkitystä voisi turvallisesti käyttää vuosikausia.. Onko jotakuta auttanut viljaton/laktoositon ruokavalio?

VaniljaRe: Gastrossa löysä LES6.1.2016 11.48
Minä sain saman diagnoosin, löysä sulkija joka aiheuttaa refluksia. En käytä lääkitystä ollenkaan. Ruokavalio on kaikkein tärkein minun tapauksessani. Minullekin sanottiin terveyskeskuksessa että loppuelämäni käytän happosalpaajia, kun ne aikoinani sain ja että ne olisivat turvallisia käyttää. Funktionaalisen puolen lääkäri sanoi kuitenkin että niitä ei ole tarkoitus käyttää pitkiä aikoja ja lääkäri joka sanoo että happosalpaajia voi käyttää lopun ikää on unohtanut fysiologian perusteet.

Laitan tähän alle linkin radio-ohjelmasta, jossa Paula Heinonen (kirjoittanut mm. kirjan suoliston hoidosta: Vihdoinkin hyvä olo) antaa yleisiä ohjeita refluksin hoidosta ruokavaliolla. Minun refluksiani hoidettiin juuri näillä keinoin, tosin hoito-ohjelma oli räätälöity juuri minun oireitteni mukaan. Pääsin eroon sen avulla oireistani.

Nuo Heinosen ohjeet ovat siis yleisiä, eivätkä kaikki välttämättä ihan sellaisenaan sovi juuri sinulle, mutta sen pohjalta voi kokeilla tehdä muutoksia ruokavalioonsa.

http://www.terveydentukipilarit.fi/radio-ohjelma/mediasali/

Oikea osa on siis tuo 8.3.15

AnderssonRe: Gastrossa löysä LES6.1.2016 12.54
Onko löysä sama kuin väljä, vai onko eri asia..? Mulla lukee tähystyslausunnossa että väljyyttä 1,5 putken verran, mitä se sitten senteissä tarkoittaakaan :O

LissuRe: Gastrossa löysä LES6.1.2016 13.19
Kiitos linkistä, kuuntelinkin sen heti. Miksi tuossa painotettiin ettei ruuan yhteydessä ole hyvä juoda vettä?? Itsellä lääkityksestä huolimatta usein palantunnetta ja sellaista kuplimista rintalastan kohdalla, varsinaista mahanestettä ei koskaan ylös asti nouse. Maitotuotteita neuvottiin välttämään, laktoosittomaan olen siirtynyt, auttaakohan se? Entä miten sinulla Vanilja, mitä lämmintä pystyt jo juomaan kun kahvi ja kaakao kielletty? Rooibosteetä juon itse paljon... Monimutkaista tämä on ja tuntuu että ruokavaliota pitäisi rajoittaa kyllä todella paljon....happosalpaajalääkitystä loogisesti ajatellen ei kyllä pitkään kannattaisikaan käyttää..kunhan vain uskaltaisi lopettaa pikkuhiljaa,
mitään haavauma vain ei haluaisi saada aikaan.
Andersson: taitaa tarkoittaa samaa..

VaniljaRe: Gastrossa löysä LES6.1.2016 13.34
Vesi ja juomat ruoan yhteydessä laimentavat vatsahappoja ja ruoka sulaa huonommin, niin olen sen ymmärtänyt. Maitotuotteet lisäävät hapontuotantoa olivat ne laktoosittomia tai ei.

Minä pystyn jo juomaan kahvia, kaakaota, teetä jne. Alkuun vältin niitä kaikkia.

Lääkitystä ei pidä lopettaa ennenkuin puhuu asiasta lääkärin kanssa.

Andersson, samaa se varmasti tarkoittaa.

PikeRe: Gastrossa löysä LES6.1.2016 14.39
Minulla todettiin tähystyksessä n vuosi sitten löysä eli väljä vatsanportti n 3-4 skoopin mentävä eli selkeästi väljä. Myös palleatyrä sekä punoitusta, joka osaltaan johtui lääkeaineärsytyksestä.

Ruokavalio "lääkkeeksi" sekä tarvittaessa Esomepratsolia kuurimuotoisena n 4vkoa kerralla ja tauko. Käytin edel vuonna happosalpaajia 4 kk:tta yhteen menoon ja keväällä lopetettuani, en ole niitä tarvinnut kuin satunnaisesti (syksyllä -> stressiä, jouluna -> ruuan erilaisuus).

Viime viikolla teki mieli Metwurstia, jota en ole syönyt pariin vuoteen, enkä syö edelleenkään. Tosi kova närästys ja jopa mahakipu tuli makkarasta 😭

Pieniä annoksia, terveellistä ja stressitöntä elämää, niin vatsakin voi hyvin 😋 Ei siis tylsää, vaikka itsekin niin diagnoosin jälkeen luulin. Välillä "repasen" ja kärsin, mutta tiedän jo aloittaessa väärän ruuan ja juoman nauttimisen jälkiseuraukset.

Viimeaikoina öisin on ollut pallean seudulla outo tunne, jopa pientä kipua, johon olen herännyt. Tältä palstalta lukiessa totesin, että muillakin löysäporttisilla ja palleatyräisillä on vastaavanlaista. Tilanne on pahimmillaan yöllä, kun olen "valunut" vaakatasoon kun normisti nukun pää koholla tyynyjen ja sängyn jalkojen alla olevin tietosanakirjojen avulla 😴

Näillä mennään vuotta 2016 ja tsempit taas kaikille 🍀

MinttuRe: Gastrossa löysä LES13.1.2016 14.06
Mitäköhän muuten tarkoittaa jos löydöksenä hieman löysä Les...siis tuo hieman...kun ei ole tarkemmin määritelty.. Ootteko muut kysyneet asiasta lääkäriltä? Kiinnostaisi kyllä tietää kun oireita on..

SinaidaRe: Gastrossa löysä LES12.8.2016 19.57
Olin tänään gastroskopiassa; LES väljä. mutta lääkäri sanoi ei palleatyrää. Lisäksi Corpus-antrum alueella kystapolyyppeja. Näytepalat otettu kuin kuuluu ottaa ja 2viikon päästä tulokset~~



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: