Keskustelu

perttiMinullako refluksitauti?1.7.2010 8.10
Moi! Ajattelin kysyä teiltä muutamia kysymyksiä koskien mahdollista refluksitautia. Ikää minulla on 19 vuotta ja nyt on jo kauan esiintynyt oireita, joiden vuoksi epäilen, että minulla olisi refluksitauti.

Kaikki epäilynyni ovat alkaneet pahanhajuisesta hengityksestä. Hampaat tulee pestyä kaksi kertaa päivässä, kieli tulee puhdistettua, hampaanvälit tulee puhdistettua langalla, reikiä ei ole, hammaskivi on poistettu jne. eli suuhygienia on kunnnossa, mutta silti henki haisee. Itse en pahanhajuista henkeäni haista, mutta minulla on jatkuvasti pahanhajuinen maku suussa. Tuntemattomat eivät tietenkään tästä varmaankaan viihdi huomauttaa, mutta perheeni kyllä, koska kynnys siihen huomauttamiseen pienempi.

Minulla ei ole myöskään nielun proppuja, jotka voisivat aiheuttaa pahanhajuisen hengityksen. Tai sitten ne ovat todella syvällä nieluissa. Kallistuisin kuitenkin refluksitaudin puolelle. Oireitani ovat mm. liman eritys kurkkuun jatkuvasti (mistä oikein tulee?), kielen kellertäminen/valkoiseksi tuleminen, mahan murinat (erityisesti makuuasennosa), jännä tunne kurkussa -->pakko niellä vähän väliä, joskus nestettä nousee kurkkuun(harvoin), rinnan kohdalla kipua (joskus olen käynyt ottamassa ekg:n mutta käyrät olivat kuulemma loistavat). Nämä nyt tulivat ekana mieleen. Maku tai haju, joka suustani tulee, on hapan. Sen maistaa itsekin, kun esim. nuolaisee kämmenselkää ja haistaa. Haju on todella epämiellyttävä. Lähtisittekö alustavasti näillä oireilla refluksitautia epäilemään? Närästystä tosiaan ei ole kuitenkaan, mutta käsittääkseni se ei ole pakollista. Kahvia tulee juotua päivittäin monta kuppia fyysisen ja sosiaalisen riippuvuuden vuoksi. Jos minulla todetaan refluksitauti, lopetan juonnin tottakai + muut ruokavaliomuutokset. Pahanhajuinen hengitys on tosiaan jatkunut vuoden verran ainakin.

Minulla voisi olla myös helikobakteeri, koska mahanmurinat ja hengitys voisivat viitata siihen. Tai hiiva suussa-->valkoinen kieli, mutta jollain tavalla en kuitenkaan usko tähän. Pahimmillaan esim. kasvain voisi olla mahdollinen.

Olen kyllä menossa lääkäriin lähipäivinä, mutta olisi myös mukavaa kuulla, että onko muilla ollut samoja oireita. Erityisesti pahanhajuiseen hengitykseen liittyvää, eli haiseeko henkenne ja onko liman eritys runsasta ja liittyykö kielen värjääntyminen refluksitautiin jne. Kiitos!

........Re: Minullako refluksitauti?1.7.2010 8.36
Mulle ainakin auttoi valkoisen kieleen betadinen suuvesi. Suuhun valuva neste voi tulla myös poskionteloista poskionteloista (jatkuva nuha).

En osaa sanoa oireista, voihan olla että sinulla on refluksitauti. Lääkäri kirjoittaa varmaankin kokeilun vuoksi 40mg nexiumia.

pRe: Minullako refluksitauti?1.7.2010 16.19
No mistä tuo maku tulee suuhun, sehän tässä pointtina oli. Se on osoitus siitä, että henki haisee, oli kieli puhdas tai ei. Tuo kielen puhdistuskaan ei kovin kauaan auta. Eikös sitä räkää pitäisi valua nenästäkin? No onko jollain refluksitautia sairastavalla happama maku suussa ja voitko todeta itsekin hajun, kun nuolaiset kämmenselkää?

.......Re: Minullako refluksitauti?1.7.2010 16.30
Mä en nyt jaksa vastailla muuta kuin että mistä suunnista sitä pahaa makua yleensä tulee ylhäältä, alhaalta, suuhun laitettuna tai suussa olevien bakteerien aiheuttamana. piste!

Itse en tunne mitään hajua kämmeniä puhallellessa, tosin mulla ei ehkä olekaan refluksitautia vaan olenkin vain nuhanenä!

refluksikurkkuRe: Minullako refluksitauti?1.7.2010 21.27
Hei Pertti! Paha maku suussa (refluksitautiin liittyen) voi tulla ainakin esim jonkinasteisesti tulehtuneista nielurisoista (jota ei välttämättä muuten itse huomaa) tai sitten ihan kaasuuntuneesta ylösnoususta.

Harvoin se johtuu mistään epätavallisista ruokaa keräävistä pienistä "taskuista", joita voi olla esim kurkunpään lähettyvillä. Ja ainakin osa niistä olisi näkynyt, jos sinulla on tänä aikana kurkkua yhtään peilailtu.

Kuten tuolla "Refluksi/Oireet" on listattukin, oireina ainakin paha maku suussa/huononhajuinen hengitys, liman eritys,
jännä tunne kurkussa (lisääntynyt nielemisen tarvekin), nesteen nousu kurkun puolelle, rintakipu on refluksioireilua. Kurkkulääkäri pystyisi määrittelemään sitä liman tilannetta vähän paremmin (nenäonteloitten vuoto, allergia vai limakalvon "puolustusreaktio" hapon nousua vastaan).

Oletko menossa yleislääkärille vai erikoislääkärille? Onko tuttu lääkäri - pystytkö ehdottamaan lääkekokeilua, jos hän ei tätä vaihtoehtoa itse ota esille?

PerttiRe: Minullako refluksitauti?1.7.2010 23.40
En ole varannut vielä aikaa, mutta nyt lähipäivinä olisi tarkoitus. Luultavasti alustavasti vain tavalliselle lääkärille, joka sitten ohjaa kurkku-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärille? Tai sitten suoraan meneminen voisi olla parempi vaihtoehto.

PerttiRe: Minullako refluksitauti?1.7.2010 23.41
Niin ja ei ole mitään tuttua lääkäriä. En tiedä antaako hän sitten kokeiluun esimerkiksi tuota nexiumia vai? Jos siis ei oikein muuta voisi olla, mistä tuo pahanhajuinen hengitys aiheutuu.

arnoldRe: Minullako refluksitauti?2.7.2010 2.54
Refluksin aiheuttama halitoosi ei ole pois suljettu vaihtoehto.

Tietysti on vaikeaa tehdä näin matkan päästä mitään 'diagnoosia' ja kun ei tässä nyt ihan lääkäriäkään siis olla.
:)
Runsas kahvin kittaaminen voi aivan hyvin yllyttää ja ylläpitää jotain erityistä tulehdusvaivaa, joka sitten aiheuttaa halitoosin.

Samoin myös tupakointi, etenkin pikkusikarit aiheuttavat kahvin kanssa sellaisen 'bouquet'in, että sen havaitsee kyllä seuranpitokumppanikin, jos hiemankin lähempänä keskustelee.

Erikoislääkäreille ohjataan julkisella puolella tavallisesti yleislääkärin kautta. Kannattaa se halitoosi tarkistaa, vaikka ei sitten heti oitis täyttä selvyyttä sen aiheuttajasta saisikaan.

Ja voihan refluksivaivakin ylläpitää nielussa jotain sellaista tulehdusta, joka ei lääkärille edes heti juolahda mieleen,kun oireet muistuttavat aivan muuta.

Eli analogialla ilmaistuna: Jos kuulet nurkan takaa kavioiden kopsetta, olet aivan varma, että hevonenhan se sieltä on tulossa. No sitten sieltä tuleekin seepra. Etpä olisi arvannut, kuten ei lääkärikään.

P.S. Kurkkukasvaimet eivät sentään ole sinun ikäistesi vaivoja. Mutta diabetikon hengitys saattaa toisinaan haista asetonilta.

Rauha JaatinenRe: Minullako refluksitauti?20.6.2016 21.30
Minulla on myös jatkuvasti pahamaku suussa en voi pitää protesia tulee heti yökkäävä olo muutenkin on kamalaa vaikka ei olisi protesia .
olen todella seinää vasten en tiedä mihin turvaudun hampaat on tutkittu että kuvattu tilanne vaan pahenee päivä päivältä tämä on kamalaa kuinka jaksan voi tulla pian jo psykkisiäkin vaivoja tätä on vaikea kestää .



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: