Keskustelu

tukkokurkkuRefluksia?23.11.2015 1.36
Oireet alkoivat nelisen vuotta sitten, karvaisen palan tunne kurkussa vähän aataminomenan yläpuolella joka tuntuu niellessä "tyhjää" ja muutenkin. Kuivaa leipää tms. niellessä palantunne häviää hetkeksi ja juodessa se pahenee. Ääni käheä ja jos ryin kurkun selväksi limasta niin palantunne voimistuu. Välillä kun yrittää nielaista pelkkää sylkeä niin nielaisu ei onnistu ja tulee sellainen paniikin omainen säpsähdys. Kurkunpää tuntuu myös kuivalta ja pahmmillaan tulee sellainen voimakas kuristuksen tunne kuin puristaisi sormilla aataminomenan yläpuolelta. Oireet tuntuvat olevan ns. kausiluontoisia jotka saattavat kestää useita kuukausia tai sitten ei moneen kuukauteen mitään. Alkavat ja loppuvat nopeasti. Keuhkot on kuvattu, astmatestit, hengitysäänet ja verikokeet mutta kaikki olivat kunnossa. Ainoastaan kilpirauhasarvot olivat vuosi sitten karvan verran yli maksimin yläpuolella mutta se ei kuulemma vaatinut jatkotoimenpiteitä. Kurkussa ei tai rinnassa ei ole ollut mitään kipuja mutta selittämättömiä kovia alavatsakipuja tulee muutamia kertoja vuodessa. Ne kestävät yleensä vain päivän tai pari. Nyt lääkäri kuitenkin epäili refluksitautia ja määräsi Omeprazol 40mg lääkettä kerran päivässä. Olen syönyt niitä nyt kahdeksan päivää mutta ei ainakaan vielä ole auttanut. Sen sijaan oireet ovat ehkä hieman pahentuneet varsinkin tuon kuristuksen tunteen ja äänen käheyden kanssa. Haittaa varsinkin nukkumista nämä vaivat eikä oikea mitään jaksaisi tehdä. Työssä käyntinkin usein hankalaa jos edellisenä yönä ei ole saanut unenpäästä kiinni ja samaan aikaan kurkussa tuntuu tämä.

juissiRe: Refluksia?23.11.2015 1.41
Pyydähän lekurilta jotain toista happosalpaajaa.

AnnemariRe: Refluksia?23.11.2015 20.48
Kilpirauhanen kannattaa tutkituttaa kunnolla. Ei kannata tuudittautua "viite-arvojen sisällä oleviin arvoihin." Nykyisin on itsensä tiedettävä tautinsa, että saa hoitoa, siispä aloita siitä kilpparista, varoiks:)

tukkokurkkuRe: Refluksia?25.11.2015 14.06
Nyt täydellisessä verenkuvassa monosyytti arvot koholla. Melkein 15 kun maksimi on 8. Voisiko tuo johtua tulehtuneesta hampaasta mikä poistettiin pari päivää ennen verikoetta?



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: