Keskustelu

SpegeLääkärit eivät välitä, lopulta..30.10.2015 17.52
Kirjoittelen nyt oman kokemuksen, olen seurannut keskusteluita pitkään täällä. Menin 2012 ekan kerran terveyskeskukseen närästyksen takia, verikokeet otettiin ja lääke määrättiin. Käynnistä viikko olo meni todella huonoksi, närästi kokoajan. Ihan sama mitä söi, polttelu alkoi heti. Viikon päästä uudestaan lääkäriin, virolainen lääkäri lupasi kirjoittaa lähetteen tähystykseen (unohti kirjoittaa). Ei kuulunut aikaa tähystykseen, olotila ei muuttunut ollenkaan. Sitten jouduin ensiapuun kun tila meni huonoksi (kiristävä tunne rinnan seudulla, oksentelu), sitten sanottiin ensi viikolla tähystetään. Sitten menin sairaalaan sovittuna päivänä, juuri kun oli menossa tuli puhelu aikanne on siirretty. Kuukaudet meni vaivat vähenivät, lääkäri päätti ettei tähystystä tarvitse tehdä. 2013 vuosi meni lievästi refluksin kanssa kohtalaisesti. 2014 vuosi oli loistava vuosi ei oikeastaan vaivoja ollenkaan. Tämä vuosi on sitten romuttanut kaiken, tähystyksessä kävin Helsingissä yksityisellä, löysä läppä sanoi lääkäri, refluksitauti varmistettu nyt. Määräsi lääkkeen. Sitten sairastuin aivoperäiseen sairauteen, neurologi hermostui lääkäreihin. Määräsi kunnon lääkkeet ja halusi ilmat pois mahasta, määräsi siihenkin lääkkeen. Niiden avulla olen saanut helpotusta vaivaan. Neurologin sanat: Hän auttaa sinua näidenkin vaivojen kanssa, kun haluaa minut vielä ok-kuntoon. Lääkäreitä löytyy jotka haluavat auttaa, nyt minusta vastaa tk:ssa nuori lääkäri. Hän ymmärtää myöskin hyvin, kirjoittaa reseptin keskustelun päätteeksi. Käy lääkkeet tarkasti läpi minun kanssa. Lopulta vaivoihin uskottiin kunnolla.

MariaRe: Lääkärit eivät välitä, lopulta..30.10.2015 21.58
Moi Spege, olen pahoillani kokemuksistasi. On rankkaa kokea näitä oireita ja sen päälle sen, ettei asiaa oteta todesta tai apua ei saa.

Pitää tiedostaa se, että koululääketieteen keinot tällä hetkellä eivät ole riittäviä. Se, että todetaan löysä läppä tähystyksessä, ei loppujen lopuksi auta paljoakaan. Muista myös, että tähystykset ja manometria sisältävät riskin, vaikka lääkärit eivät asiaa myönnä.

Oma 23-vuoden helvetti opetti, että taustalla on syitä, joita koululääketiede ei tällä hetkellä tunnista/hallitse. Esim. autonomisen hermoston häiriöt ja vagus-hermon vauriot. Taustalla voi olla esim. autoimmunisairaus, krooninen infektio, kehon reagointi SSRI-lääkkeisiin yms.

Koululääketiede on keskittynyt lääketehtaiden palveluun: happosalpaajien business on niin suuri, että ei ole taloudellisesti kannattavaa tukea tutkimuksia, jotka vähentäisivät tätä businesta.

Hyvä, että löysit neurologin, joka välittää ja tk:ssa nuoren lääkärin, joka kuunteli kunnolla.

Oma historiani sisälsi lopulta myös sen, että elimistöni ei sietänyt happosalpaajia, kesti 20-vuotta ennen kuin itsekään tajusin, että osa oireistani johtui happosalpaajien sivuvaikutuksista.

Jos taloutesi kestää sen, hakeude funktionaaliselle lääkärille. Koululääketieteen keinot eivät ole riittäviä, vaikka he ymmärtäisivät vaivasi ja kuuntelisivat. Keinoja vain ei ole. Leikkausten onnistumis% on toistaiseksi 50/50. Ystäväni on leikkaussalissa sairaanhoitajana nähnyt miten käy, kun leikkaus epäonnistuu. Kokeneetkin kirurgit sanovat, että jo nyt tiedetään, että fundoplikaatio ei onnistu kaikilla ja niillä, joilla onnistuu, 5-vuoden päästä oireet palaavat.

Olen itse lakannut syyttämästä koululääketieteen edustajia siitä, etteivät välitä. HE EIVÄT OSAA. 

Toivotaan, että löydät helpotuksen oireisiisi. Jokainen meistä on yksilö, ei ole olemassa yhtä oikeaa keinoa oireisiin. Suosittelen, että mietit ruokavaliosi ja kokeilet mitkä asiat sopivat ja eivät sovi.

Ja jos et löydä apua, funktionaalinen lääkäri on oikea osoite.

Toivotaan, että jonain päivänä koululääketiede kiinnostuu tutkimaan ja löydetään parempia keinoja auttaa sinua ja yhä kasvavaa joukkoa meitä muita tämän kaltaisista oireista kärsiviä.

SitrusRe: Lääkärit eivät välitä, lopulta..30.10.2015 22.19
Pahoillani olen minäkin. Muistan hyvin oman alkuvaiheen. Kaiken muun järkytyksen ohella sekin vielä, että oireitani ei uskottu vakaviksi. Sanoihini ei luotettu. Vasta sitten kun oli riittävästi tutkimustulosta pinossa, uskottiin että oireet ovat niin voimakkaita kuin kerron. En löydä sanoja kuvaamaan miten loukkaavaa se oli.

Ja ympäristön reaktion uusiin ruokarajoituksiini: "ota nyt vähän", "kokeile edes" jne.

juissiRe: Lääkärit eivät välitä, lopulta..31.10.2015 15.13
Mullekin on alkanut valjeta, että autonomisessa hermostossakin voi olla joku häikkä.

SpegeRe: Lääkärit eivät välitä, lopulta..2.11.2015 17.33
Tänä aamuna iski sitten kova kipu ylävatsaan. Sairaalassa lääkäri ihmetteli ettei oltu ajoissa tutkittu tätä vaivaa kunnolla. Todennäköisesti joku sisäelimistä on huono kunnossa. Refluksini on kulma ilman nousua suuhun. Vatsani on kuin rantapallo, lääkäri painoi, suusta ja toisesta päästäkin tuli kunnon töräykset.

Keskiviikkona sitten osastolle, tutkitaan kunnolla.

NenoeRe: Lääkärit eivät välitä, lopulta..9.11.2015 12.25
Itse olen törmännyt samaan. Lääkärit eivät edes tunnista närästyksen muita esiintymismuotoja. Itse olen aina jostain ottanut selvää tai äiti on maininnut "tiesitkö muuten, että närästys voi ilmetä tälläkin tapaa".

Minäkin olen törmännyt tuohon, että kanssaihmiset yrittävän tyrkyttää aineita, joita en halua käyttää, sekä tyrkyttävät myös mitä turhimpia neuvoja. "Syö Rennietä", "Minulla auttaa kun otan ruokalusikallisen ruokaöljyä joka aamu", "Vettä ja ruokasoodaa"... Rennie tai ruokasooda ei tee yhtään mitään, öljyiset ruoat aiheuttavat pahoinvointikohtauksen, joka kestää 3-6 tuntia. "Niin mutta kokeile nyt kuitenkin!" Argh.

Ja lääkärien reaktio, kun kysyn mistä em. pahoinvointikohtaukset johtuu: "No sulla on bulimia."

Aijaa. Kiitos tiedosta.
On siitä tosin oma hyötynsäkin. Mm. gastroskopia oli todella helppo toimenpide, koska mun yökkäysrefleksi on kaiken oksentelun jälkeen todella huono. Lääkäri kehui, että olin paras potilas ikinä. :D

PalloRe: Lääkärit eivät välitä, lopulta..11.11.2015 10.02
Mulle syötettiin vuosi happosalpaajia, ennen kuin tähystettiin. Jos oireet paheni, vaihdettiin lennosta merkkiä ja puhuttiin refluksista mutta tähystystä ei tehty, ennen kuin olin siitä tapellut.
Tähystys oli tähystys, sen päälle lääkäri vain sanoi, että koitapa nyt olla ilman lääkkeitä.

refluksikurkkuRe: Lääkärit eivät välitä, lopulta..12.11.2015 0.57
Joo, hoito aloitetaan normaalisti lääkekokeilulla ja katsotaan sen vastetta. Oireet ja ikä taatusti vaikuttaa tähänkin .... Pallo, kävitkö yksityisellä?

Tähystys valitettavasti ei näytä refluksista kuin sen vähemmän yleisemmän muodon (erosiivisen refluksitautimuodon), joten se että
tähystyksessä ei näy mitään, ei tarkoita etteikö tautia voisi olla ...

äippäRe: Lääkärit eivät välitä, lopulta..12.11.2015 22.03
Onko kellään kokemusta lapsen ruokatorven ph-vuorokausirekisteröinnistä? Meillä on pojalla viikon päästä tuo ph-mittaus. Ja itse pelolla odotan mitä siitä mahtaa tulla. Olisi "kiva" kuulla kokemuksia ja vinkkejä siihen koitokseen. 
Poika on vajaa 2 vuotias, herkkä oksentamaan, hoikka, nukkuu ja syö huonosti.
Tässä olen melkein kaksi vuotta tapellut neuvolan, lastenlääkärin yms. kanssa kun eivät usko että poika on oikeasti kipeä. Naureskelevat päin naamaa ja sanovat että seuraa kotona tilannetta. Todella noloa ja turhauttavaa. 
Vihdoin yksityisen lääkärin kautta pääsimme tuohon mittaukseen.

SpegeRe: Lääkärit eivät välitä, lopulta..16.11.2015 15.50
Oireeni aiheuttaja on löytynyt, kaiken pahoinvoinnin takana on kasvain. Huomattiin alkuvaiheessa onneksi. Onneksi neurologit rupesivat heti tutkimaan, nopeasti löytyi syy. Nyt sitten toipuminen edessä, ennuste on hyvä. Heti kun pääsee sängystä eroon niin alkaa psykologin käynti, jaksaminen tärkeintä. Todella kiitollinen nuorelle terveyskeskuslääkärille, joka laittoi lähetteen kiirellisenä.

AnnemariRe: Lääkärit eivät välitä, lopulta..16.11.2015 16.02
Hei Spege, oliko kasvain siis päässä? Pikaista paranemista!

SpegeRe: Lääkärit eivät välitä, lopulta..16.11.2015 17.43
Joo oli päässä kasvain. Kiitoksia!

ViljamiRe: Lääkärit eivät välitä, lopulta..16.11.2015 18.43
Hui, onneksi tutkittiin kunnolla. Tsemppiä Spegelle paranemiseen!

AnnaMyyRe: Lääkärit eivät välitä, lopulta..21.11.2015 9.45
Ei ihan selvinnyt miten mahan oireet liittyi pään kasvaimeen, vai oliko erillisiä juttuja samaan aikaan.Ois kiva saada tarkennusta kun alkaa itelläkin mielikuvitus laukata erinäisine oireineen:/

Aikuinen nainenRe: Lääkärit eivät välitä, lopulta..21.11.2015 10.17
Vähän samat aatokset tulivat minullekin mieleen kun AnnaMyylle.
Eli miten vatsaongelmien kautta päädyttiinkin pään tutkimuksiin.
Peukut ja varpaat pystyyn, että kaikki menee hyvin tästä eteenpäin.

Kaikkea mahdollista hyvää sinulle Spege!

refluksikurkkuRe: Lääkärit eivät välitä, lopulta..22.11.2015 2.56
Spege. kerroit sairastuneesi aivperäiseen siarauteen ja sen vuoksi
käyneesi neurologilla. Mikä tauti sinulla todettiiin - onko se sinulla edelleen vai oliko se tuon pääkasvaimen aiheuttamaa?

SpegeRe: Lääkärit eivät välitä, lopulta..26.11.2015 18.14
Kasvain aiheutti pahoinvointia ja tilanteesta tullut stressi aiheutti mahavaivat. Päivä kerrallaan eteenpäin. Lääkäri sanoi hyvä varmistaa aivot MRI-kuvauksessa, onneksi kuvattiin. Tähystys edessä vielä haluavat varmistaa ettei ole palleatyrää.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: