Keskustelu
| Pelokas | Tähystys hermostuttaa | 28.10.2015 21.44 |
| Olen menossa elämäni ensimmäiseen mahalaukun tähystykseen. Refluksioireilu on alkanut jo vuosia sitten, mutta tähystystä ei ole nähty tarpeellisena tähän saakka, nyt tehtiin päätös, että sen voisi tässä vaiheessa tehdä. Välillä on tullut syötyä happosalpaajaa kuureina, mutta kohtuu hyvin (ainakin luulen) oireet pysyi kurissa välillä muutaman vuoden ilmankin. Ikää nyt reilut 20 v. Mitään "hälyttäviä" oireita ei ole, eikä oireisto ole juuri muuttunut (vaikka viime aikoina onkin taas enemmän maha reistaillut, mutta sitä nyt on ollut silloin tällöin vuosien varrella) mutta silti hermostuttaa, sekä itse toimenpide että se, mitä sieltä mahdollisesti löytyy. Tiedän, että erityisesti ruokatorven syöpää on todella harvoin näin nuorilla ja taidan olla vielä "väärää" sukupuoltakin tuon suhteen, mutta eipä se Barrettin ruokatorvikaan tämän ikäisellä mikään kiva löydös olisi, taitaa nimittäin olla aikamoinen riski, että siihen syöpään jossain vaiheessa sitten elämäni aikana sairastun. |
||
| Tuatto | Re: Tähystys hermostuttaa | 29.10.2015 9.33 |
| Syöpärekisterin mukaan ruokatorven syöpiä on Suomessa havaittu tasan kaksi kertaa alle 25-vuotiailla kuudenkymmenen seurantavuoden aikana. Nykykäsityksen mukaan Barrett - potilaan riski sairastua ruokatorven adenokarsinoomaan on keskimäärin 0.1 - 0.2 % vuodessa. Muut riskitekijät voivat tätä todennäköisyyttä suurentaa, riskitekijöiden puute tietenkin pienentää sairastumisen todennäköisyyttä. |
||
