Keskustelu
| Tuskastunut kipuun | Apu refluksiin | 13.10.2015 9.56 |
| Hei, mistä saisin avun päivin ja öin vaivaavaan refluksiin? Kurkku on koko ajan kipeä, ääni käheä, nieleminen on vaikeaa, aamupäivät oksettaa/yökin niin ettei edes lasillista vettä voi juoda. Välillä ylävatsaan pistää niin etten voi istua. Olen kokeillut pureskeltavat ja nestemäiset antasidit sekä kaikki happosalpaajat. Nestemäiset lääkkeet (Gaviscon)tuntuvat rauhoittavan hetkeksi mutta eivät riittävästi. Happosalpaajia en voi syödä koska saan niistä järkyttävän päänsäryn ja voimakkaan vesiripulin ja ruoan sulamattomuuden. Jogurtit ja muut maitotuotteet on kokeiltu. Samoin vanha konsti sooda. Kokeilin myös suolahappotabletteja, mikä helpotti happosalpaajakuurin jälkeiseen sulamattoman ruoan tilaan. Nukun kolmen tyynyn kanssa, mikä helpottaa vähän etenkin aamujen olotilaa. Vatsalaukku ja pohjukaissuoli tähystettiin vuosi sitten, löytönä ei mitään vikaa. Kaikki ok. Ei keliakiaa. Sappirakko on poistettu 10 vuotta sitten , minkä jälkeen kaikki nämä inhottavat ruuansulatusvaivat oikeastaan alkoivat. Vältän rasvaisia ruokia, koska saan niistä vatsakipua ja ripulia. Olen nainen, ikää 38 vuotta, pituus 161, paino 54 kg. Ei lapsia, en tupakoi, liikun säännöllisesti. Myönnän että olen aina ollut vatsalla jännittäjä stressaavissa tilanteissa. Onko kenelläkään ideoita mitä voisin tehdä oloni helpottamiseksi? Lääkärit yrittävät vain tyrkyttää happosalpaajia, vaikka ne eivät minulle sovi. Ainoana vaihtoehtona ehdottivat Gavisconia nesteenä. Löytyisikö luontaistuote puolelta apua? Homeopatiasta? Ruokavaliosta? Kiitos. |
||
| Aikuinen nainen | Re: Apu refluksiin | 13.10.2015 10.34 |
| Onpa sinulla tuskainen olotila. Tosin itse kärsin ihan samoista vaivoista. Välillä joku lääke auttaa ja sitten tulee romahdus. Osaisipa jotain apua antaa ja helpotusta oloosi, mutta mitään neuvoja ei ole eikä poppakonsteja. Niitä sitä itsekin kaipaa ja toivoo saavansa näiden kipujen kanssa elämiseen. Nyt on uusi lääkitys kokeilla ja reilun viikon olen niitä syönyt. Olo on parempi, mutta ei hyvä ollenkaan. Että meitä toivottomia ja epätoivoisia on täällä pilvin pimein. Kaikki haluaisimme toisiamme auttaa ja ennen kaikkea itseämme, mutta usein sitä on vaan tyhjän päällä, ja kärsii. Toivon kovin, että joku täällä kirjoittelevista osaisi sinuakin tukea ja opastaa jotain kokeilemaan. Itse en osaa muuta niitä käyttämään mitä käytätkin. Toivottavasti jotain kautta apua oloosi löydät. |
||
| Tepsu | Re: Apu refluksiin | 18.10.2015 23.33 |
| Ruokavaliosta voi olla olennaistakin apua. Hae täältä "Koufmanin dieetti". Siinä syödään ainoastaan ruoka-aineita jotka ovat pH-arvoltaan yli 5 (tai 4). Itse sain siitä ison avun ja olen kirjoittanutkin asiasta monessa ketjussa. Myös sivuston pääsivun kautta löytää ko. ruokavaliosta tietoja. |
||
| Tepsu | Re: Apu refluksiin | 18.10.2015 23.46 |
| Tuolla esittely: https://asiakas.kotisivukone.com/files/refluksi.kotisivukone.com/koufmanin_ruokavalio.pdf |
||
| juissi | Re: Apu refluksiin | 19.10.2015 0.01 |
| http://vatsanvapaapaiva.blogspot.fi/2015/02/kokemuksia-miten-fodmap-ruokavalio.html Tuolta löysin kanssakärsijän. kun on Ibs ja refluksitauti, niin yhtälö on aikamoinen ja vaatii sinnikkyyttä. Koufmanista myös juttua. Öitä! |
||
| H.Ä | Re: Apu refluksiin | 19.10.2015 9.03 |
| Ehdottomasti ruokavaliohoito, sokerit pois ( käytössä alkuun vain maan päällä kasvavat kasvikset ) Hedelmät pois! Maitotuotteeet, viljat??Pärjäätkö ilman muutaman viikon? Rauhoita suolisto. Yksinkertaiset, hyvin kypsennetyt ruuat, sosekeitot hyviä alkuvaiheessa. Suoliston rauhoittaminen ei tapahdu hetkessä voi mennä useita kuukausia. Piihappogeeli rauhoittaa tulehtunutta kurkkua. |
||
| T.A | Re: Apu refluksiin | 19.10.2015 22.49 |
| Hei! Mulla on tepsinyt gluteeniton dieetti.(ei keliakiaa) Sain siitä avun jo heti tokana päivänä. Helpompi olotila kesti 8 kk. Sitten repsahdin n. 2 vkon kahvikuurille.(monta kuppia päivässä) ja ehkä pikku työstressi... Nyt on taas menossa hankalampi vaihe kurkkukipuineen. Luulin jo päässeeni koko vaivasta...... Parempaa vaihetta odotellessa:) |
||
| refluksikurkku | Re: Apu refluksiin | 20.10.2015 7.29 |
| Tuskastunut kipuun, mikä olotila tänään? Jaksamista! |
||
| Tuskastunut kipuun | Re: Apu refluksiin | 4.11.2015 15.16 |
| Kiitos teille kaikille vastauksista ja kannustuksesta. Viimeiset pari viikkoa on mennyt paremmin, kiitos kokeellisen Saccharomyces boulardii kuurin, jonka sain luontaistuotekaupasta. Heti tuntui että alkoi vatsa rauhoittumaan. Lisäksi vähensin happamien ruokien määrää. Cavesconin ottoa vähensin vain iltoihin. Tänään kuitenkin tuli takapakkia. Heräsin järkyttävään kurkkukipuun, eipä siinä mitään voinut juoda tai syödä ainakaan pariin tuntiin oksentamatta. Kuin joku olisi leikannut kurkkuni auki. Takana pari päivää keskimääräistä rasvaisempaa ruokaa ja pari suklaapalaa. Kylläpä helposti heti alkaa pahenemaan. Oli pakko turvautua Cavisconiin ja Pepsidiin jotta kurkku rauhoittuisi. Kurkku on kipeä jopa ulkopuolelta koskettaessa. Seuraava siirtoni on ostaa kiilatyyny sänkyyni, jotta saan tukevamman vinon nukkumaasennon. Tyynykasan päällä en enää jaksa keikua. |
||
| Nenoe | Re: Apu refluksiin | 9.11.2015 12.54 |
| Itse olen kärsinyt rintakivusta ja "palan" tunteesta kurkussa. Tuntuu siltä, kuin joku puristaisi ruokatorven ruttuun. Välillä on pitkiä oireettomia kausia, välillä (kuten nyt) pitkiä aivan kamalia kausia. Mikään lääke ei auta, edes Gaviscon. Jota käytän kyllä silti. Nyt olen huomannut, että kun syön 2-3 tunnin välein pieniä annoksia, olotila pysyy siedettävänä. Olen aina syönyt monta kertaa päivässä. Nyt on ehkä kuukauden tai parin aikana mennyt ruokailut harvaksi; syön kaksi / kolme kertaa päivässä. Aloin pari päivää sitten epäillä, josko tämä kamala olotila johtuukin siitä, etten ole ehtinyt syömään minulle normaalisti. Itsekin olen pienikokoinen ihminen, joten minulla ei ole koskaan vatsalaukkuun mahtunut isoa satsia ruokaa kerralla. Ja jos syön itseni ähkyyn, on suuri todennäköisyys, että ruoat tulevat ulos yläkautta. Syön ihan normaaleja ruokia, mutta vältän tulisia mausteita ja liikaa rasvaa (mm. pekoni). En syö ruista lainkaan, aiheuttaa ihottumaa ja vatsa menee sekaisin. Juon aamulla maitoni kahvilla höystettynä (3 dl punaista maitoa + 1 dl laimeaa espressoa), se aiheuttaa ylimääräistä polttelua, muttei pahenna tukehtumisen tunnetta. Olen vaihtanut maidon kokonaan punaiseen maitoon, koska vähärasvaisemmat maidot närästävät. Mikä on aika epäloogista. Koska olen aina nälkäinen, enkä edes normaalilla ruokavaliolla keksi, mitä ihmettä söisin pitkin päivää, minusta tuntuu täysin mahdottomalta ajatukselta, että jättäisin gluteenit ym. pois. Mitä ihmettä mä sitten söisin? Nyt päivän ruokavalio on jotakuinkin: leipää kinkulla aamupalaksi kera maitokahvin, välipalaksi pinaattilettuja / leipää / riisipiirakkaa tai ehkä edellisen päivällisen jämät, päivälliseksi joku lämmin ruoka, väli-iltapalaksi ja iltapalaksi samat vaihtoehdot kuin lounaaksi + cheerios moniviljamurot. Jos valvon myöhään / herään aikaisin, pitää syödä vielä viidennen tai kuudennen kerran. Perusajatus on syödä kaikkea, mikä imee itseensä nesteitä, eli sitoo vatsahappoja. Toimii ainakin ajatuksen tasolla. Ei mitään hajua, mitä söisin, jos gluteenin jättäisin pois. |
||
| Tuskastunut kipuun | Re: Apu refluksiin | 9.11.2015 15.31 |
| Löysin vihdoin ainakin toistaiseksi toimivan ratkaisun refluksiini. Silica Tonic piihappovalmiste luontaituotepuolelta. Löppui polte ja mahan vääntö. Katsotaan miten käy pidemmän päälle. Sormet ristiin. 😊 |
||
