Keskustelu
| Maria | Emäsruokavalio + savi | 10.10.2015 13.50 |
| Mun on pakko jakaa tämä kokemukseni tässä vielä erikseen, koska elämäni muuttui todella paljon emäspitoisen ruokavalion ja bentoniitti-saven jälkeen. Ero entiseen on huomattava, nyt huomaan miten paljon muitakin oireita kuin vatsan ja ruokatorven polttelu oli ollut. Periaatteessa koko kehoa ja niveliä särki koko ajan. Runsaan kuukauden ruokavalioremontin ja bentoniitti-saven käytön jälkeen seuraavat muutokset: - kaikki ylävatsaoireet hävinneet (eniten kipu tuntui vasemman kylkikaaren alapuolella lähellä rintalastaa) - ruokatorven polttelu tietystä kohdasta poistunut kokonaan - jatkuva rykiminen, yskä on helpottanut huomattavasti - epämääräinen kehonsärky pois kokonaan - nivelet eivät kolota - kielen sammas on poissa kokonaan, kieli terveen punainen - hammaskivi lähtenyt - uupumuksen tunne poistunut, olo on energinen - yöunen laatu parantunut huomattavasti, herään aamulla virkeänä Elämäntilanteeni on tällä hetkellä super-stressaava, työpaikanvaihdos, pitänyt tehdä 2 työtä päällekkäin. Stressi on siis melkoinen. Esim. eilen kun alkoi työpäivän jälkeen yskittämään ja limaa taas kurkkuun ilmestymään, kurlasin savivedellä ja yskä loppui siihen. Tämä voisi toimia sellaisilla, jotka ovat valmiita ruokavalion muuttamiseen emäksisemmäksi ja joilla on jatkuvaa limaista yskää, rykimistä (kurkkurefluksi). Ei tee edes mieli tällä hetkellä syödä happamia ruoka-aineita, koska keho ja mieli muistaa niin selvästi, miten paljon normaalia elämää haittavia aikaisemmat oireet olivat. Ilmoitan heti, jos oireet palaavat, nyt on pysyneet poissa jo viikkoja. Hyvää viikonloppua kaikille! |
||
| leenaliina | Re: Emäsruokavalio + savi | 10.10.2015 21.30 |
| Voisitko kertoa mitä ruokia syöt,aamiaisesta lähtien.Olisi kiinostavaa kuulla.Hyvä että olet saanut apua.Käytätkö tuota savivettä vain kurlaamiseen? |
||
| Maria | Re: Emäsruokavalio + savi | 10.10.2015 23.28 |
| Leenaliina, Aamulla 2 maitohappobakteerikapselia + MoniEnzym kapseli Hetken päästä lasillinen savijuomaa tyhjään vatsaan Tunnin päästä psylliumkuitua Aamulenkki Vesimelonia aamupalaksi Lounas: tammenlehväsalaattia, sydänsalaattia, retiisi, keitettyä parsaa, tuoretta pinaattia, keitettyä perunaa, paahdettuja cashew-pähkinöitä. Kastikkeeksi Camelina-öljyä, hamppuöljyä. Suolaa, mustapippuria Iltapäivällä lasillinen savijuomaa Illallinen: sama salaatti, cashew-pähkinä korvattu joskus uunilohella. Välipala: Leader-proteiinipatukka tai gluteiiniton leipä Viimeiseksi illalla lasillinen savijuomaa hampaiden pesun jälkeen Teen aina runsaan salaatin, 2 annosta päivässä täyttää ihan hyvin. Usein en syö gluteiinitonta leipää olenkaan. Kun keho alkaa olla emäksisempi, makeaa ei enää tee mieli ja myös makuaisti on muuttunut siten, että huomasin nopeasti, että se mistä nautti ennen, maistuukin aivan liian makealta. Eli todellakin juon savijuoman sekoitettuna lähdeveteen. Kurlaan tarvittaessa. Unohdin mainita oirelistassa, että kielen ja suun poltto on loppunut täysin. Happosalpaajia en voi käyttää, ne eivät sovi minulle. Olen ensimmäistä kertaa oireeton 20 vuoteen. Ja vaikka on todella stressaava elämäntilanne, refluksi ei vaivaa. Huom. ruokavalio on varmasti hyvin yksipuolinen, yritän kehittää sitä. Olen vain niin tykästynyt tuohon salaattiin, etten ole halunnut syödä muuta. Mun oireet olivat tosiaan niin rajuja, että olen käynyt kipupolilla. Useasti joutunut ensiapuun kovien kipujen, oksentelelun, kuumeen takia ja ainoa mitä on lukuisissa tutkimuksissa löydetty on vaikea refluksi. Ilmeisesti maksani ei pysty myös hajottamaan lääkkeitä, jonka vuoksi happosalpaaja aiheutti oksentelun ja kuumeen. Pelkästään yskä oli jo niin paha, että olin kerrankin yhden kokonaisen vuoden sairaslomalla sen takia. Ihan kaikkea on tullut kokeiltua lääkkeistä vaihtoehtohoitoihin. Ruokavalio ja savijuoma on nyt ollut paras tulokseltaan. Tämä ei varmasti toimi kaikilla, mutta jos esim. kieltä ja suuta polttaa, kannattaa ehdottomasti kokeilla savijuomaa. Auttoi mulla heti. Minusta on hyvä, että oli keino mikä hyvänsä, kannattaa jakaa kokemuksensa täällä. En usko savijuoman auttavan ilman ruokavalion muutosta. |
||
| juissi | Re: Emäsruokavalio + savi | 11.10.2015 14.33 |
| Henkilökohtaisesti tuottaa jatkuvia vaikeuksia, kun pannu on kuumana, on ruuanhimo valtava. Tuolloin menee tuommoset rehu-pähkinä-kalat ihan välipaloiksi. Ja toisinaan kykenen syömään noinkin. |
||
| leenaliina | Re: Emäsruokavalio + savi | 11.10.2015 15.49 |
| Kiitos Maria,minulla kirvelee helposti suuta, nielua,jos syön sopimatonta.Tuosta savivedestä,olen joskus kuullut että aiheuttaa ummetusta? Omalla kohdallani olen todennut myös että emäksinen ruokavalio auttaa.Olen noudttunut aika tarkasti Koufmanin ruokavaliota aikoinaan ja apua tuli.Ei vaan tahdo jaksaa enää. |
||
| Maria | Re: Emäsruokavalio + savi | 11.10.2015 23.38 |
| Juissi, siinä vaiheessa, kun aloitin emäksisen ruokavalion, olin todella huonossa kunnossa. Voimat eivät riittäneet tutkia ruokavalio-ohjeita enempää. Yritin vain nopeasti katsoa mitä ruoka-aineet ovat yli pH 5. Päädyin tähän salaattiin. Keitetty peruna on uskomattoman täyttävä, en ollut vuosia syönyt sitä, koska kaikki VHH-dieetit yms. antoivat ymmärtää, että peruna on huono vaihtoehto. Yllättäin olikin erittäin hyvä vaihtoehto happoisaan mahaan. Jos suinkin jaksat, tutustu Koufmanin ruokavalioon, ja yritä löytää sinulle sopivia vaihtoehtoja. Kun olin todella sairas, kaipasin todella paljon ihan suoria ohjeita mitä syödä päivän aikana ja sen vuoksi laitoin ihan yksityiskohtaisesti mitä itse syön. On olemassa paljon muitakin vaihtoehtoja. Leenaliina, ymmärrän sinua, refluksi on pahimmillaan todella kamala tauti. Minäkään en meinannut enää jaksaa oireiden kanssa. Minulla savivesi ei ole aiheuttanut ummetusta, vaikka olenkin ollut lapsesta asti ummetukseen taipuvainen. Pitää muista juoda paljon vettä ja otan myös psyllium-kuitua joka aamu. Suoliston toiminta parani saviveden, psylliumin ja ruokavalion avulla. Suosittelen ottamaan ruuansulatus-entsyymejä aamulla tyhjään vatsaan vähän isompia määriä alussa, jos on taipumusta ummetukseen. Salaattiin kunnolla hyviä öljyjä. Voit myös aloittaa varovaisemmin kuin itse aloitin. Pikku hiljaa ja katso miten kehosi reagoi. Olemme kaikki niin erilaisia. Jos et halua niellä savivettä, purskuttele suuta ja kurlaa kurkkua. Ensimmäinen lasillinen maistui minulle pahalta, mutta nyt savivesi on parasta mitä tiedän. Hieman on pelottanut, jos se yht´äkkiä loppuukin kaupasta. Koita jaksaa aloittaa taas dieetti. Itse teen joka toinen päivä 4 annosta salaattia valmiiksi siten, että salaatti + retiisi lautaselle, keitetyt perunat ja parsa molemmat erikseen. Lämmitän perunan ja parsan ennen ruokailua, koska on mukava syödä jotain lämmintä, eikä vain kylmää salaattia. Teen 12-tuntisia työpäiviä, joten aikaa ei olisi joka kerta erikseen tehdä salaattia. Ymmärrän kyllä hyvin, että ruokavalion noudattaminen työssäkäyville ei ole helppoa. Sitä on usein syötävä, mitä lounasravintolasta saa. Talvella pitää varmasti löytää hyviä lämpimiä ruokia salaatin tilalle, kunhan pH on yli 5. Aika rajoittavaa tämä on, mutta mulla ei ollut vaihtoehtoja. Halusin vain, että kivut loppuvat. Sen vuoksi ei ole ollut kovin vaikeaa välttää ns. herkkuja. En todellakaan kestäisi niitä kipuja enää. |
||
| Unna | Re: Emäsruokavalio + savi | 16.10.2015 22.04 |
| Juodaako koko savivesi vaiko vain se vesi? |
||
| Unna | Re: Emäsruokavalio + savi | 16.10.2015 22.08 |
| Entä voiko sitä käyttää yli 4vk ja enemmän, kuin 1tl/vrk, kuten pussin kyljessä ohjeistetaan? |
||
| Maria | Re: Emäsruokavalio + savi | 17.10.2015 21.18 |
| Muistaakseni luin jostain, että sakkaa ei saisi juoda, mutta olen kyllä itse juonut koko satsin. Tässä asiassa kannattaa tehdä niin kuin itsestä tuntuu. Sama koskee määrää, kannattaa noudattaa ohjeita, jos siltä tuntuu. En ole huomannut mitään haittaa siitä, että otan savivettä 3-4 lasillista päivässä ja olen käyttänyt jo reippaasti yli 4 vkoa. Tämä on ainoa asia mikä on mulla poistanut kivut. Vähänkö olen kiitollinen Pekalle, joka kirjoitti asiasta tässä keskustelufoorumissa. Tällä hetkellä tuntuu kyllä mahtavalta, olen saanut normaalin elämän takaisin, ei mitään kipuja. Nyt kun kivut ovat poissa, huomaa selvästi, että refluksi aiheuttaa paljon muitakin kipuja kuin ruokatorven, kurkun, vatsan ja suun sekä kielen polttelua. Kyllä refluksi pahimmillaan tarkoittaa koko kehon särkyä ja jatkuvaa huonoa yleisvointia. Tsemppiä kaikille! |
||
| Unna | Re: Emäsrhouokavalio + savi | 18.10.2015 18.10 |
| Kiitos, Maria! Tarkennan vielä: Siis sekoitat saven veteen ja juot samantien? 3-4tl savea/pvä? Mustaki tuntuu, et savivesi auttaa :) En oo uskaltanu juoda sitä "pohjasavea", sitä kevyempää, joka jää heti veden alle, kyllä.. On Kyl sakeeta sen min. 5min jälkee, mikä pussin kyljessä kehoitetaan odottelemaan.. |
||
| juissi | Re: Emäsruokavalio + savi | 18.10.2015 21.22 |
| Voi hyvä päivä. Minä join sitä sakkoineen päivineen. Ilmankos iski julmettu ummetus jossain vaiheessa. |
||
| Maria | Re: Emäsruokavalio + savi | 18.10.2015 22.04 |
| Unna, kyllä juon yleensä samantien, mutta varmaan olisi hyvä antaa liueta veteen pidempään. Sen pohjasaven voi käyttää kasvoille. Juissi, joillekin savi aiheuttaa ummetusta. Kannattaa joka asiassa kuunnella omaa kehoaan ja edetä pienellä annoksella. Jos tuntuu ikävältä niellä, suosittelen niille, jolla on jatkuva yskä, joka pahenee ruuan jälkeen ja joutuu muutenkin rykimään koko ajan, kurlatkaa kurkkunne ruokailun jälkeen. Mun yskä loppui. Olen ollut kokonaisen vuoden jossain vaiheessa sairaslomalla pahan yskän takia, joten avun löytyminen nimenomaan tähänkin vaivaan, on ollut iso helpotus. Tänään heitin roskiin kaikki vanhat lääkäripaperit, reseptikuitit ja muut 23 vuoden helvetistä muistuttavat asiat. Mä olen nyt terve ja aion nauttia elämästä. Lääkkeistä, sadoista tutkimuksista ja lääkäreistä ei ollut mulle mitään apua. Tuntuu jopa naurettavalta, että ruokavaliomuutos ja savivesi auttoi näin paljon. |
||
| juissi | Re: Emäsruokavalio + savi | 18.10.2015 22.16 |
| Mä en kyllä pärjää tämän elämäni ja tautini kanssa. En kykene kokonaisvaltaisiin ruokavaliomuutoksiin ja juomapuolikin uppoaa vieläkin liian kanssa heti kun helpottaa. Tuo Ibs vielä äityy hedelmistä ja kasviksista. Pitäs mennä ihan funktionaaliselle lekurille ja pamahtaa uskoon. |
||
| Tepsu | Re: Emäsruokavalio + savi | 18.10.2015 23.18 |
| Ihan mahtavaa Maria, että olet saanut noin vaikeisiin oireisiin noin radikaalin avun! Onnittelut!! :) Minä en ole savivettä kokeillut, mutta Koufmanin dieetti taittoi minukin vaikean oireiluni. Se oli ihan pelastava tekijä. Nykyään voin jo syödä monia sellaisiakin ruoka-aineita jotka siihen eivät kuulu, esim. tomaattia, enkä saa niistä oireita. Pepsiini on siis poistunut limakalvoilta, ja sen huomaa. Silti on edelleen monia asioita joista oireita saan, ja niitä enimmäkseen vältän. Jännää oli vastikään taas kerran huomata, että eri asioihin reagoi erilaisilla oireilla. Minulla tuota yskää, kröhimistä ja äänen käheytymistä aiheuttaa esim. rasvainen makkara ja sipsit. Mutta enpä niitä juuri ikinä syökään. Minulle ei ole kovinkaan vaikeaa olla syömättä ja juomatta niitä asioita jotka aiheuttavat oireita. Paljon vaikeampaa on kärsiä oireista. Ja kun oireet on saanut kuriin, niitä "kiellettyjäkin" juttuja voi nauttia huolettomammin mielin aina silloin tällöin, kun sisuskalut eivät ole jo valmiiksi ärtyneet. Olen syönyt vähän jopa suklaata ja valkosipulia ilman ongelmia, kun aiemmin en voinut moista kuvitellakaan. Silti en edes kuvittele palaavani entiseen elämään, vaan kyllä tämä nykyinen nautiskelu on huomattavasti kohtuullisempaa. Varovasti vähän maistelen ja olen tyytyväinen jos selviän oireitta. Sitä on myös onneksi oppinut nauttimaan laadusta määrän sijaan, eli ei edes kaipaa sitä että pitäisi hulluna mässätä. Herkuista voi nauttia vähäisemmälläkin määrällä. Kyllä se kurinalaisuus ruokavaliossa siis vaan kannattaa, ainakin oman kokemukseni perusteella. Mutta PALJON laajemmin siinä on sitä valinnanvaraa kuin tuossa Marian niukassa, salaattipainotteisessa dieetissä. Ja tosiaan ainakin minulla valinnanvara vaan kasvoi sitä mukaa kuin vointi parani. Suosittelen siis ehdottomasti! Ja ehkä tuota saveakin voisi vielä jossain vaiheessa kokeilla. Eihän yhtään haittaisi, jos voisi VIELÄKIN paremmin :) |
||
| Maria | Re: Emäsruokavalio + savi | 23.10.2015 0.20 |
| Moi, olen samaa mieltä, että salaattipitoinen ruokavalio on aivan liian yksipuolinen. Olin vain niin sairas, että voimat eivät riittäneet muuhun ja sitten aloin pitämään niin kovasti tästä salaatista. Tänään oli kiireinen päivä ja söin välipalaksi gluteiinitonta leipää. Aika nopeasti huomasin, että kurkkuun kehittyi limaa. Kurlasin savijuomalla ja heti helpotti. Voin ottaa lasin punaviiniäkin, jos kurlaan sen päälle kurkun emäksisellä savella. Nyt kun kelit viilenee, kokeilen seuraavaksi kasviskeittoa, teen todella paljon töitä ja ruuanlaittoon ei ole paljoa aikaa, kun lapsille pitää kuitenkin laittaa ne normi ruuat. Oman ruuanlaittoon ei jää aikaa, eikä voimia. Tsemppiä kaikille! |
||
| Maria | Re: Emäsruokavalio + savi | 23.10.2015 0.29 |
| Juissi, ymmärrän hyvin, että tuntuu vaikealta muuttaa ruokavaliota. Helpompi syödä esim. työpaikkaruokalassa samaa ruokaa kuin muut. Mulla tilanne meni niin pahaksi, että en usko, että olisin ollut työkykyinen ilman muutosta. Ei tee edes vaikeaa kieltäytyä leivästä, leivonnaisista ja työpaikkaruokalan annoksista, koska muistan vielä miten sairas olin. Sanoit jossain viestissäsi, että "kun pannua polttaa". Tarkoitatko tällä tunnetta, jossa tuntuu, että koko keskiruumis olisi tulessa? Tällaisiä oli tuntemuksia mullakin monta kertaa. Oli todella vaikea nukkua ja olla paikallaan, kun helvetinmoiset tulenlieskan nuolivat kehoa. Tällaisesta kehon kuumotuksesta kiinalainen lääketiede toteaa, että esim. maksa voi huonosti. Kokeile vähentää alkoholin käyttöä muutamaksi viikoksi ja anna maksasi levätä. Kaikkea hyvää! |
||
| juissi | Re: Emäsruokavalio + savi | 23.10.2015 0.51 |
| Tarkotan sillä että on hirvee näläkä. Vaikea on tuota janoakaan vastustaa. Alkoholia olen käyttänyt lääkkeenä teinistä asti ja se on ollut minulle hyvä suhde sen kanssa. Kyllä vaan on ollut tukalaa oleminen viime aikoina taasen pumppuoireineenkin, joten onhan se yritettävä ryhdistäytyä joo. Kiitos samoin Maria! |
||
| Siirto/ylläpito | Re: Emäsruokavalio + savi | 28.11.2015 0.07 |
| Valmarinin sivustolta löydät ruoka-aineiden palamisen jälkeisiä pH arvoja: http://www.valmarin.fi/emasarvoja.html |
||
| siirto/ylläpito | Re: Emäsruokavalio + savi | 5.12.2015 2.17 |
| Kesän vedin salaattia, jossa emäspitoisia raaka-aineita, mutta kylmän tullen keho kaipaa lämmintä. Toistaiseksi hyviä lämpimiä vaihtoehtoja ovat olleet: kasvissosekeitto (peruna, bataatti, porkkana, kukkakaali, parsakaali, selleri, palsternakka, sipuli) quinoa + paprika, porkkana, sipuli, retiisi, herne Sipuli ja paprika ei muuten aiheuta enää mitään närästysoireita, kun elimistö alkaa toipua liiasta happamuudesta. Seuraavaksi pitää kokeilla linssikeittoa, maa-artisokkakeittoa. Jotain voisi kehitellä myös artisokasta ja endiivistä. Leivätön ja sokeriton elämä sujuu ihan hyvin, gluteiinia ja laktoosia vältän. Ei ole vaikeaa. Paljon vaikeampaa oli olla kipeä. Tuttu kävi detox-klinikalla Espanjassa ja siellä huomasi, että emäsruokavalio on todella iso trendi esim. USA:ssa, kun tapasi muita klinikan asiakkaita. Monilla oli krooninen sairaus tai jopa vakavampaa. |
||
| juissi | Re: Emäsruokavalio + savi | 6.12.2015 21.30 |
| Taatelit kuivatut ovat makeanhimoon hyviä ja tuottavat palamisineen elimistöön emästä. |
||
| Viljami | Re: Emäsruokavalio + savi | 11.12.2015 16.24 |
| Pitäiskö tässä emäsruokavaliossa katsoa niitä palamisen jälkeen emäksisiä vai ennen suuhun laittoa emäksisiä? |
||
| Maria | Re: Emäsruokavalio + savi | 12.12.2015 13.28 |
| Viljami: toivottavasti tästä asiasta saataisiin enemmän tietoa. Olen itse katsonut enemmän ennen suuhun laittoa ph-arvoja. Hedelmät pidän liian happamana itselleni, esim. sitruunan. Kannattaa luottaa omiin tuntemuksiin ja toimia sen mukaan. Mulle salaatti, peruna, parsa ja retiisi ovat olleen parhaimmat. Lämmin kasvissosekeitto ei ole ollut yhtä hyvä, mutta parempi kuin normaali sekaruoka. Aamuisin syön luomu tattarihiutaleista tehdyn puuron. Ruokavaliossa gluteiinin ja sokerin poistaminen on ollut itselleni se kaikkein tärkein asia. Sitten kun ruuansulatussysteemi on kunnossa, uskon, että voi syödä monipuolisemmin. |
||
