Keskustelu

VatsakipuinenJatkuva vatsakipu 26.9.2015 22.07
Hei!

Minulla lääkäri epäilee refluksia vatsakipujen vuoksi. Millaisia vatsakipuja teillä on? Itselläni on ylävatsa turvonnut, nipistelyjä ympäri vatsaa(pääosin navan seudulla), ilmavaivoja ja yleisesti vatsantoiminnan ongelmia. Oireet pahenevat selkeästi alkoholin nauttimisen jälkeen vaikka joisi esim vain yhden siiderin.

Muita oireita on röyhtäily, selkäkipu, toistuvat tulehdukset poskionteloissa ja korvissa. Lisäksi löytyy post nasal drip, eli kurkun takaosan ilmaisuutta. Vatsa myös möyrii, tärisee ja naksuu kylkiluiden alta painaessa. Olen myös jatkuvasti väsynyt.

Hoidoksi lääkäri antoi happosalpaajaa kuukaudeksi ja sanoi jos ei auta, pitää tulla takaisin ja selvittää onko sappiperäistä. Noudatan myös sopivampaa ruokavaliota, mutta se on hankalaa kouluruokailun vuoksi. Koulussa toimii ravintola, joten en voi pyytää erikoisruokaa helposti.

Tintti2Re: Jatkuva vatsakipu 27.9.2015 12.52
Oletko joutunut syömään montaa antibiootti-kuuria poskiontelo-ja korvatulehduksiin?

VatsakipuinenRe: Jatkuva vatsakipu 28.9.2015 19.22
Olen syönyt aiemmin, mutta en erityisen montaa kertaa viime aikoina. Nyt olen käyttänyt physiomer-suihketta, höyryhengitystä ja antihistamiineja, jos on tuntunut turvonneelta. Nenäkannu on jo hankittuna Physiomerin loppumista ajatellen.

Tintti2Re: Jatkuva vatsakipu 28.9.2015 22.42
Minulle tulee hirveitä vatsakipuja kun suolistossa on ilmaa....kuin puukolla viiltäis' :-(
Myös poskiontelo ongelmia kun hapot nousee nenään asti ja ärsyttää limakalvot.Ultrassa on näkynyt vain limakalvoturvotusta...ei mätää tai nestettä mutta tiedän että omat poskiontelo-ongelmat johtuvat nimenomaan refluksiasta.

LauraMRe: Jatkuva vatsakipu 29.9.2015 11.32
Mulla poskiontelot kanssa vähän.. No lääkäri nyt on määräämässä huomenna ultran ja tarvittaessa röntgenin, epäilee kroonista tulehdusta poskionteloissa. Hyvä se on tarkistaa, ei sen puoleen :) (Ja työnantaja maksaa.. :D ) Mutta jotenkin kun tää lääkäri, joka kyllä on tosi hyvä (julkisella ei tasan oisi selvitetty asioita noin perusteellisesti kun tää työterveyslääkäri on Mehiläisellä) hakee väsymyksen syytä muualta kuin gastriitista ja refluksista, jotka se oireiden perusteella diagnosoi ja määräsi vahvempaa happosalpaajaa, että nähään nopeasti, auttaako se mittään. On auttanut jo alle viikossa, ei nyt tietenkään vienyt kaikkea pois mutta vatsa on parempi ja kurkkuun asti nouseva neste ei oo enää hapanta, tai ainakaan niin hapanta kuin aikaisemmin. Siis pointtini on, että toi neste varmaan nousee sitten poskionteloihin asti, että ei se sieltäkään mitään varmaan löydä. Tai sitten löytää, huomenna sen näkee. Mutta mulla ainakin tuo gastriitti jne. on ilmeisestikin pistänyt koko pakkia sekaisin, ja muutenkin kun oon syönyt 17 kuuria vuoden sisään antibioottia, niin suoliston mikrobisto on kärsinyt aivan varmana, niin jos tästä kombinaatiosta sitten syntyy väsymys, vaikkei olekaan sitten ehkä suoraan gastriitin ja refluksin oire.

Olenko oikeilla jälkillä/ että väsymys voi oikeasti liittyä diagnoosiini? :)

juissiRe: Jatkuva vatsakipu 29.9.2015 12.58
Huono kierre. Poskiontelovaivojen syy refluksissa ja sitten tuollaisia määriä antibiootteja. Huh huh.

Mullakin nousee ruokahöyryt yms. nokkaan asti, korviakin polttelee toisinaan. Jopa silmiin sattuu pahimmillaan. Ja nytkin polttelee mahaa, kun söin. Jonkun verran olen huomannut, että apua on ollut maidottomasta ja gluteiinittomasta ruokavaliosta ja kun otin nexiumin käyttöön, mutta ei ole hunajaa olo ei.

Kun ei söisi, niin menisi paremmin, mutta älä enää syö niitä biootteja vaan tilaa netistä esim. Vivomixx on satoja kertoja vahvempaa kamaa kuin esim. lidlin maitohappobakteerikapselit. Suolistosi tarvitsee nyt tukea.
Vaikea sanoa mikä käy sinulle, mutta vaihtoehtoja löytyy. Itse aion ostaa perjantaina Siankärsämö-uutetta katarriin ja jos nyt ostaisi sitä aloe vera-litkua lievittämään poltetta.

Kyllä se väsyttää tosiaan ja kun keho kuumuilee ja sydän tuntuu olevan hieman yliaktiivinen, niin se vie immeisestä mehut.

Tintti2Re: Jatkuva vatsakipu 29.9.2015 13.00
Minä ainakin uskon ja oman kokemuksen perusteella tiedän että kun maha voi hyvin niin koko ihminen voi hyvin...niinkuin täällä usein todettu-kaikki liittyy kaikkeen.
Luulisi kyllä että noin monta antibioottikuuria on tappanut kaikki " hyvät pöpöt" suolistosta, kunnon maitohappobakteeri-kuuri olis' varmaan paikallaan.

juissiRe: Jatkuva vatsakipu 29.9.2015 15.01
Lisätään tänne kokeilulistalle tuo sinkkikarnosiini ja tuo lakritsinjuuri. Pitää se testailla sen mitä lompakko kestää.

http://kaisajaakkola.com/2012/02/vatsahappotesti/

LauraMRe: Jatkuva vatsakipu 29.9.2015 15.07
Kiitos vastauksistanne :) Toi poskiontelojuttu tuli siitä mieleen lääkärille, että selitin sille mun poskien tuntuvan samalta kuin vuodenvaihteessa olleessa tulehduksessa (antibiootit söin hyvin sitkeisiin kynsivallintulehduksiin varpaissa, toiseen auttoi vasta koko kynnen poisto). Tosiaan kun se aattelee, vaikka kerran sanoi itsekin ton, että jos suolisto voi huonosti, koko keho voi huonosti, että väsymys ei liittyisi gastriittiin ja refluksiin mitenkään, niin se on kroonisen poskiontelotulehduksen kannalla. Mä taas nään samalla tapaa kuin te, kun olo ollut mitä on (välillä ei oo pystynyt syödä paljoa mitään suurin piirtein koko päivänä, kun kurkku ollut mahahapoista arka ja kipeä, ja ylävatsa samaan syssyyn kipeä, täysi olo jne., ja hyvätkin päivät olleet sitä, että voinut syödä ees vähän jotain enemmän ja vain epämukava olo) niin kai se nyt vaikuttaa koko kehoon. Aattelin ehdottaa sille, ellei sieltä sitten satu löytymään kroonista poskiontelontulehdusta, että jos nyt popsin kuukauden noita happosalpaajia, seuraan mitä syön, että mikä sopii ja ei ja näin ees päin, niin katsoisi sitten myös väsymyksen tilanteen.

Maitohappobakteereja oonkin tässä syönyt ahkeraan, kun lääkäri käski niitä kokeilla. Vielä ei oo ollut apua, mutta toisaalta ehkä nekin alkaa purra, kun tuo happosalpaajakin alkaa purra oikein kunnolla :)

LauraMRe: Jatkuva vatsakipu 30.9.2015 12.24
Hah, virnuilin yksikseni bussissa kun tulin takaisin töihin lääkäriltä, koko tän tilanteen takia. Näytti varmaan fiksulta.. :D Siellä on krooninen tulehdus poskionteloissa. Etenkin oikea poskiontelo antoi selkeän tuloksen siitä, että siellä on tavaraa, mitä sinne ei kuulu.
Sain samalla ison pakkauksen happosalpaajia, ohjeella että kun oireet alkaa helpottaa selkeästi, vähennän yhteen tablettiin ensin. Olin niin hämmentynyt tosta poskionteloasiasta, että pitää tarkistaa siltä lääkäriltä, että meinasiko se, että syön jatkuvaan sitten yhtä tablettia tota happosalpaajaa, vai jätänkö pois kokonaan ne jos oireet kaikkoaa. Itseasiassa taisi olla niin, että kun oireet häviää, niin voin sitten kokeilla Rennietä ja näin, auttaako se.:) No ehkä tarkistan asian vielä ennen kuin syön lääkkeitä miten sattuu.:D

juissiRe: Jatkuva vatsakipu 30.9.2015 13.54
Syö niitä lääkkeitä nyt huoletta ensialkuun pari-kolme kuukautta, sanoo juissi vaikkei mikään lekuri olekaan.

Ja nenään laita A-vitamiinitippaa, saa apteekista. A-vitamiini parantelee limakalvoja. Ite ostin kalanmaksaöljyä, jos se katarria hieman helepottas.

AnnemariRe: Jatkuva vatsakipu 30.9.2015 22.21
Kalanmaksaöljy se vasta närästääkin, ainakin meikäläistä. Saa märehtiä, kuin lehmä :D

juissiRe: Jatkuva vatsakipu 1.10.2015 17.19
Tää mitä ostin on erilaista. Jotenkin miedompaa ja jotain makua siinä.

LauraMRe: Jatkuva vatsakipu 16.10.2015 14.37
Okei juissi :)

Ostin tänään noita A-vitamiinitippoja, kun sain kortisoni-antihistamiininenäsuihkeen. Sinänsä noi limakalvot ei niin kuivat oo olleet, ees Nasonexin takia. Mutta hyvä sitä on kokeilla. Lääkäri vaihtui työterveyslääkäristä terveyskeskuslääkäriksi kun työsopimus muuttui apurahapainotteiseksi eli ei työterveyttä Mehiläisellä. Mutta oon aikas varma, että Mehiläiseltä oisi tullut antibioottia vielä yksi kuuri ihan vaan varmuuden vuoksi, tuo tk-lääkäri kuvien perusteella näki, ettei kyseessä oo akuutti vaan krooninen tulehdus niin pisti sitten kortisoni-antihistamiiniyhdistelmän, syön myös suun kautta antihistamiinia eikä mittään turhaa antibioottikuuria. Viimeisin kuuri osoitti, että vatsa ei vaan kestä antibioottia (eikä oikeastaan keho muutenkaan) ja osansa varmasti tekee happolääkkeet tossa ettei antibiootit oikein sovi. Oon tässä muuttunut hyvin antibioottikielteiseksi, ainoastaan silloin syön jos on oikeat perusteet asiaan :D

juissiRe: Jatkuva vatsakipu 17.10.2015 8.36
Samaa mieltä.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: