Keskustelu
| Johanna | Auttakaa oireissa?! | 11.9.2015 21.30 |
| Heippa! Nyt löysin googlen haun avulla tälle palstalle ja silmäni avautuivat, voisiko minun vaivani johtua tästä?! Kerron hieman oireistani niin voitte kokeneemmat sanoa kuulostaa tutulle.. Olen epäillyt minulla olevan kurkunpäänsyövästä lähtien kaikkea mahdollista mutta refluksia en ole edes ajatellut! Eli niitä oireita, minulla on jo sanotaanko vuoden päivät ollut ongelmia äänen kanssa. Viime keväänä työskennellessäni paljon puhetta vaativassa ammatissa ja nytkin puhuessani toimistollani ääneni ei tahdo kestää ja joudun vähän väliä yskäisemään/rykäisemään ääntäni selvemmäksi (kesällä ongelmaa ei pahana kun en ollut toimistolla lainkaan). Jos alan puhumaan joudun useamman kerran rykäisemään ääntäni kirkkaammaksi. Minulla on muutenkin olemass aika matala naisen ääni joten puheen särkyminen nolottaa.. Myös kurkkuni (yläosasta) on kipeänä ja arkana jatkuvasti. uskon tämän ärtyvän yskimisestä (minulla ei siis ole yskää). Kurkkua tuntuu kuivavan usein ja joudun hörppimään nestettä pitkin päivää jotta kurkku tuntuisi kosteammalta. Iltaisin mennessäni nukkumaan olen ajatellut minulla olevan närästystä kun kurkkua alkaa korventamaan( myös päivällä tulee tunne että pakko juoda jotain kun kurkkua korventaa). Minulla on vesipullo aina vieressä ja joudun kesken nukahtamisenkin hörppäämään kun kurkkua korventaa. Kuulostaako tämä teistä refluksilta? Olen hyvin huolissani mikä minulla on kun olen tupakoitsija ja toki ensimmäisenä mielessäni ollut se kasvain kurkunpäässä tai äänihuulissa. Mille lääkärille varaan aikaa? vastaanoton kautta kurkku-nenä-korva lääkärille vai? ei kuitenkaan ole ihan päivystyksellinen asia. vai olisiko työterveyslääkärin lähete? |
||
| Annemari | Re: Auttakaa oireissa?! | 11.9.2015 23.46 |
| Varmaan kannattaa käydä ensin työterveydessä ja pyytää sieltä lähete jatkotutkimuksiin, jos vain työterveyden soppari siihen yltää. Saat mielenrauhan itsellesi. |
||
| Mazzio | Re: Auttakaa oireissa?! | 15.9.2015 8.40 |
| Ityselläni aikoinaan oli kurkkuongelmat ensimmäinen oire närästysvaivoista. Kesti pitkään ennen kuin ymmärsin, mistä se johtuu. Sanoisin, että ensimmäiseksi kannattaisi kokeilla Gaviscon lääkettä ja ottaa yksi nappi illalla nukkumaan mennessä. Aamulla pitäisi olla helpompi olo. Toki kannatta käydä lääkärissä, mutta närästysongelmien kanssa he ovat varsin avuttomia. |
||
| Tintti2 | Re: Auttakaa oireissa?! | 15.9.2015 9.50 |
| Johanna , kuvailemasi oireita tulee minulle kun käyn "ei terveissä rakennuksissa". Eli huono sisäilma voi antaa myös samankaltaisia oireita. |
||
| Lauri | Re: Auttakaa oireissa?! | 18.9.2015 18.35 |
| Kuulostaa hyvin todennakoiseltä kurkkurefluksilta. Jos asia kovasti häiritsee nii käy toki lääkärillä ja lopeta tupakointi tai vaihta sähköröökiin. Saatat joutua tarkistamaan muitakin elintapojasi. Itse jouduin vähentämään kahvin minimiin ja lopettamaan hiilihappojuomat, tupakoinnin ja mausteiset ruuat. Minulla oli kaikki mainitsemasi oireet ja viellä muitakin. Palasin valitettavasti vanhaan ruokavalioon kun oireet kunnolla helpottivat (meni 6kk) mutta oireet eivät ole palanneet (ainut joka jäi on palan tunne kurkussa niellessä mutta sekin on helpottanut aika paljon) Röyhtäiletkö muuten paljon? Hauskaa syksyä sinne Suomeen. |
||
