Keskustelu

IhmettelijäRefluksi aiheuttaa vain aamukäheyttä?21.8.2015 16.03
Tänään oli viimein vihdoin gastroskopia. Löydöksenä pieni palleatyrä ja vatsanportti hiukan löysä. Ruokatorvi oli ok. (Pantoprazol Actavista syöty 7 viikkoa, kuuri loppui pari päivää sitten.) Diagnoosiksi ruokatorven refluksi ilman ruokatorvitulehdusta. Yksi pahimpia oireita minulla on ollut jatkuvat ongelmat äänen kanssa. Olen puhetyössä ja vähän väliä saa selvitellä kurkkuaan ja ääni tuntuu pettävän. (Kurkkukin on miltei jatkuvasti kipeä.) Kun juttelin tästä tähystävän lääkärin kanssa, hän sanoi, että refluksi aiheuttaa ainoastaan aamukäheyttä. Että jos sitä on muulloin päivällä, niin kyse ei ole refluksin aiheuttamasta oireesta. Onko todella näin?

Toinen, mitä jäin miettimään, on tuo polttelu vasemmalla solisluun ja rinnan välissä, noin kämmenenleveyden päässä rintalastasta. Olen joidenkin refluksia sairastavien kokemuksia lukenut ja joillakin tuo polttelu on samassa paikassa. Tämänpäiväinen lääkäri sanoi, ettei voi johtua refluksista, vaan täytyy olla jotain selkä/hartiapuolen ongelmia, joissa auttaa fysioterapia. Kiropraktikolla olen käynyt ja hän löytämänsä lukot aukaisi, mutta sillä ei ollut yhtään vaikutusta tuohon poltteluun.

Ja kun närästystä ei ole (tai en ainakaan tunne, ei nouse hapot suuhun), vaan oireet nimenomaan kurkkupuolella (kipua, ääniongelmia), korvakipua, tuota polttelua rinnalla, hengenhdistustakin ollut silloin, kun oirehtiminen alkoi... niin olisikohan mahdollista, että kyseessä onkin kurkkurefluksi? Tuosta ruokatorven ylemmästä sulkijasta ei tähystäjä puhunut mitään. Joitakin termejä tuossa lausunnossa vilisee, mutta ei mitään käsitystä, voisiko niistä joku olla tuo ylempi sulkija. Tietääköhän joku, mikä se olisi latinaksi!

IhmettelijäRe: Refluksi aiheuttaa vain aamukäheyttä?21.8.2015 16.03
Ja viimeinen merkki piti olla kyllä ? 😊

refluksikurkku Re: Refluksi aiheuttaa vain aamukäheyttä?22.8.2015 8.44
Yläsulkijasta ei tähystyslausunnossa ole yleensä sanottu mitään.

Laitatko sen tekstin mitä sinulle on kirjoitettu niin nähdään mitä sinulta on löydetty?

Ruokatroven ulkopuolisen refluksin aiheuttama käheys ei valitettavasti missää nimessä rajoitu vain aamuun. sitä esiintyy ihan minä vuorokauden tuntina tahansa. käheyden oireena voi olla myös ihan matalampi ääni, jota ei-äänen kanssa tekemisissä olevat eivät samaista käheydeksi.
Itse äänityöläisenä olen ollut kyseisen asian takia refluksitautiin liittyen sairaslomalla täyshiljaisuudessa x päivää muutamia kertoja.

Onko sulla jo kurkku tähystetty sen alan erikoislääkärin eli KNK:n toimesta? Hän saisi tarkistettua sen tämänhetkisten kurkunpään limakalvojen ja äänihuulten tilanteen. Kävin itse puolen vuoden välein kurkkutähystyksessä alkuvuosina.

refluksikurkkuRe: Refluksi aiheuttaa vain aamukäheyttä?22.8.2015 8.46
KNK sekä foniatrit ovat niitä henkilöitä, jotka voivat antaa asiantuntijalasuntoja ääneen littyen tässä asiassa ...

IhmettelijäRe: Refluksi aiheuttaa vain aamukäheyttä?23.8.2015 8.30
Tässä tuota lausuntoa: Skooppi esteettä esofagukseen. Ruokatorven limakalvo rauhallinen, limakalvoraja 37cm hammasrivistä ja sen alla pieni 2cm aksiaalinen hiatushernia. Ventrikkeli laajenee ilmalle normaalisti, korpus normaali, antrumissa limakalvo siisti. Pyloruksesta helposti bulbukseen ja duodenumiin, jotka rauhallisia. Takaisin tullessa koepalat. J-inversiolla fundus ja kardia normaalit, LES hiukan löysä.

Knk:lla kävin viime syksynä, mutta silloin ei tähystetty. Tsekkasi muuten tilannetta. Nyt toivottavasti saan lähetteen foniatrille, kunhan nuo koepalatulokset on tulleet.

Rasittavaa, kun asiaa tutkineet monet lääkärit ja kaikilla on joku oma, toisesta poikkeava mielipide...

IhmettelijäRe: Refluksi aiheuttaa vain aamukäheyttä?23.8.2015 8.37
Ja siis knk katsoi kyllä sillä peilillä äänihuulia eli taisi olla kyseessä peilitähystys, mutta sen ihmeempää tähystystä ei tehty. Hän ei silloin puhunut mitään mahdollisesta refluksista. Oli vain sitä mieltä, että olen vain sellainen tyyppi, että aina kun tulee vähän jotain tautia, niin se menee tuonne äänipuolelle. Kävin silloin hänellä, kun ääni lähti taas miljoonannen kerran ja mietin, että onko äänihuulet jotenkin vahingoittuneet.

SingerRe: Refluksi aiheuttaa vain aamukäheyttä?27.8.2015 9.02
Sun refluksitauti kuulostaa tosi samanlaiselta kuin mullakin, ja tosiaan kurkkurefluksista on kyse. Sen huomaa selkeesti varsinkin nyt kun oon lääketauolla, niin polttelun tunne palasi heti kurkkuun. Aamuisin mulla on yskää ja kröhimistä, mut ääniongelmat on kyllä jatkuvia ympäri vuorokauden. Mä en mitään lähetteitä KNK:lle tai foniatrille oo saanut, ja oon saanut sen käsityksen et sinne pitäs mennä yksityisesti.

Ja mulla on myös yläselkäkipuja, jotka on jotenkin yhteydessä refluksin pahenemiseen. Ite oon miettinyt, et voiko jotkut yläkropan lihakset alkaa jännittyä enemmän kun refluksi polttelee kunnolla? Tai aiheuttaako ne lihasjumit refluksia, en tiiä.

refluksikurkkuRe: Refluksi aiheuttaa vain aamukäheyttä?27.8.2015 15.30
Kurkkurefluksin lisäksi voi tietty ongelmana olla se, että kurkunpään limakalvo on jollakin se herkkä alue, joka reagoi pieniinkin viruksiin, ilmamuutoksiin ja kiireeseen tai stressiin (samallalailla kuin jotku t reagoi heti vatsallaan tai hartiaseudullaan). Mutta jos ajattelet omaa historiaasi, sanoisitko näin itsestäsi?

Peilaaminenkin on jo tähystävää toimenpidettä kyllä mutta jos viimeisestä peilauksesta on jo vuosi, se on jo pitkä aika kurkunpään asioissa ... Sen siis voi tehdä ihan yleislääkärikin joka pystyy sanomaan kyllä jotakin :-)

Minkälaista äänenhuoltoa teet ammattisi vuoksi? Onko missään tarkisteltu sun puhetekniikkaa?

refluksikurkkuRe: Refluksi aiheuttaa vain aamukäheyttä?27.8.2015 15.33
Äänehuollolla tarkoitan tarkempia harjoituksia esim äänteillä, äänilepoa, säästäviä toimenpiteitä veden lipitys, rykimisen ja kuiskaamisen välttely, lax vox, puheterapeutti jne ... puheympäristön parantaminen tai puhetyön määrän pienentäminen .

IhmettelijäRe: Refluksi aiheuttaa vain aamukäheyttä?27.8.2015 22.39
Sen oon huomannut, että muutaman vuoden ajan on flunssa mennyt aina kurkkuun. Nuhaakin toki, mutta kurkku aina niin kipeä. Ja tuosta tosiaan knk meinasi, että mä vaan oon sellainen. Että sikäli kurkku reagoi herkästi, mutta ei mielestäni muuten kuin viruksiin.

Äänenhuoltoa ei ole vielä ollut. Viimeinen vuosi on ollut kyllä niin karsea, että nyt on korkea aika tehdä sillekin asialle jotain. Sitä ennen pärjäsin suht hyvin. Flunssa oli pari-kolme kertaa työvuoden aikana, mutta muuten ok. Nykyään on kurkku melkein koko ajan kipeä.

Olen myös miettinyt noita lihaskytköksiä tähän hommaan. Ja sitäkin puolta tosiaan koitettu kartoittaa, mutta heikoin tuloksin.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: