Keskustelu
| Päivänkakkara | Kurkkurefluksi | 14.7.2015 7.27 |
| Minulla oli viime syksynä flunssa joka oli erinlainen kuin ennen. Kurkku oli kipeä vain päivän kaksi ja nuhaa pari päivää. Sitten alkoi kokopäivänen liman eritys. Otettiin verikokeet ja keuhkokuvat. Verikokeet ok paitsi että hinkuyskä arvo oli koholla. Keuhkoissa joitakin plakkeja, joista ei kuulemma tarvi olla huolissaan. Olen käynyt omalla lääkärillä, työterveyslääkärillä, kurkkutautilääkärillä, ja keuhkotautilääkärillä. Keuhkotautilääkäri oli sitä mieltä että limaneritys on vielä hinkuyskästä johtuvaa. Hinkuyskää ei ollut sillai että olisin" hinkunnut", en edes tiennyt sen olemassa olosta.Mutta tämä kohta vuoden vaivannut limaneritys.En enää usko mihinkään hinkuyskään. Välillä lima on sitkeää ja välillä juoksevaa kuin vesi. Yöllä ei lima haittaa eikä heti ihan aamusta mutta pikkuhiljaa päivää kohden limaneritys alkaa. Joskus pallean seudulla, rinnan alla tuntuu möykyltä. Närästystä ei ole.Fyysiseen kuntooni asia ei ole haitannut.Mutta jotenkin tuntuu että koko elämä pyörii liman ympärillä ja kokoaikaisen rykimisen. Onko muita tälläisiä rykijöitä?Joskus tuntuu, että mitä enempi asiaa ajattelen sitä enempi limaa tulee. |
||
| Pike | Re: Kurkkurefluksi | 14.7.2015 13.37 |
| Ihan kuin omaa "sairauskertomustani" lukisin (olen kirjoittanut myös muihin osioihin) ja täältä palstalta edelleen löytyy vertaisia ja mielenkiintoisia kertomuksia. Minulla on todettu tähystyksessä helmikuussa refluksitauti sekä löysä mahaportti ja palleatyrä, jotka aiheuttavat jos millaisia oireita. Kuten tällä palstalla niin moni kertoo. Minulla alkoi myös flunssa (tai niin luulin) huhtikuussa ja sen jälkeen liman eritys on ollut kurkussa tosi voimakasta. Epäiltiin allergiaa, mutta testeissa ei todettu mtn. Viime viikolla ollessani Englannissa sain taas "oikean" flunssan kurkkukipuineen ja tukkoisine korvineen. Se on parantunut, mutta liman eritys kurkkuun jatkuu. Myös minä nukun yöt ihan hyvin limaisuuden suhteen, ei häiritse kuin jonkun verran yskiminen, mutta kurkkupastilli suuhun, niin uni jatkuu. Sängyn päätyä olen myös nostanut parilla paksulla lukemattomalla romaanilla 😏 Mutta auta armias, kun nousen aamulla ylös ja syön, niin liman eritys alkaa ja jatkuu ja jatkuu. Nyt joudun kyllä niistämäänkin jonkun verran. Tää limaisuus vie kohta järjen. Vaihdoin hammastahnaakin, kun jostain luin senkin mahdollisesti aiheuttavan limaisuuden, mutta syy on sittenkin ehkä tää refluksitauti, en tiedä. Tutkimuksissa keuhkoista ei kuulu rahinaa, labra-arvot on ok, sydänfilmi-ja rasitus ok ja allergiatestit ok, niin oon jo korvien väliä epäillyt. Lukiessani Päivänkakkaran kertomuksen, totesin toisaalta helpottuneena, että en ole ainoa 🍀ja oire onkin todellinen. Seuraan tilannettani kesän ajan ja kun menen syksyllä takaisin töihin, niin varaan aikaa taas lääkärille, jos ja KUN tää limaisuus jatkuu. Kertokaa muutkin, onko vastaavanlaista ja mikä avuksi, kiitos! p.s Miten Terholla ja Justuksella menee? |
||
| Päivänkakkara | Re: Kurkkurefluksi | 14.7.2015 19.10 |
| Voi kun "kivaa"Pike (jos sitä siksi voi sanoa) että on kohtalotoveri. Mulle on kokeiltu reflukslääkkeitäkin mutta tuloksetta. Tosin yhdet lääkkeet Somac oli erään tuttuni jolle se auttoi. Mulle ei. Olen myös käynyt puhallustesteissä yms ei mitään muuta kun joka päiväistä liman nieleskelyä.Olen minäkin tahollani jo ajatellut että päässä on vikaa. Ei kellään näin kamalaa nieleskelyä voi olla. Ottaako sinulla Pike tuosta rinnan alta tai rintojen välistä. Niin kun siellä olisi joku "raaka" kohta? Olen ollut ikäni terve,muuta kuin pieni verenpaine joka on kurissa lääkkeillä. Lapsena en koskaan sairastellut mitään rokkoja enkä sikotautia.Flunssan ainoastaan syksyisin.Kyllä minunkin tarvii sitten syksyllä mennä johonkn lääkäriin kun vaan keksisin että minne;) |
||
| Pike | Re: Kurkkurefluksi | 14.7.2015 19.56 |
| Joo, joskus sattuu tuohon keskelle rintaa, josta lääkäri totesi, että osaltaan johtuu refluksista, osaltaan rintarangan jumeista/jäykkyydestä. Välillä tuntuu kuin sydämestä ottais, kun on noita rytmihäiriöitäkin joskus, mut sydänasiat on tutkittu. Välillä närästys on parempana ja välillä huonompana. Tää limakurkkuisuus tuntuu vaan pysyvän. Mietin jo asuntomme (iäkäs, kylläkin remontoitu, omakotitalo) olevan kosteusvaurioinen, mutta kun ei vaivaa nukkuessa!!?? Minulla on lääkityksenä Esomepratsol 20mg, joka on ollut nyt tauolla kesäkuun puolesta välistä, koska söin sitä yhtäjaksoisesti puolisen vuotta ja tähystävä lääkäri kehotti pitämään taukoa välillä. Huomasin, että nyt kun olen vapaalla (ei niin paljon stressiä)niin närästysoireeni ovat vähäiset. Silloin tällöin otan Samarinia. Ehkä kuitenkin kokeilen ennen töihin paluuta parin viikon pratsol kuurin, josko se auttais tähän limaisuuteen. Sittenpä tietäis, että tää on refluksista johtuvaa. Mut tää kyllä alkoi kun vielä söin happosalpaajia, joten en enää tiedä kohta mistään mitään.... Mutta ikävää tää on. Kokoajan saa "kakoa" ja rykiä, eikä lima tule pois. Aarrggh. Ollaanpa kuulolla, miten menee ja josko tästä vaivasta pääsisi eroonkin. p.s Minulla myös verenpainetauti, johon vaihdettiin lääkitystä helmikuussa. Sitäkin mietin limaisuuden syyksi, mutta lääkäri meinasi, että ei johtuisi siitä. Niinpä 😟 |
||
| Refluksi-keliaakikko | Re: Kurkkurefluksi | 15.7.2015 0.11 |
| Täälläkin yksi rykijä, joka ymmärtää kyllä tuon ajatuksen, että tuntuu kuin koko elämä pyörisi limaisuuden ympärillä! Töissä esimerkiksi jaan työhuoneen ja stressaan, miten paljon rykiminen häiritsee kollegaa. :( Äänen käheys ja katkeilu ovat myös riesanani, mikä häiritsee, kun olen osittain äänityöläinen. Lisäksi aina sosiaalisissa tilanteissa tuntuu, että limaisuus ja rykiminen vaivaavat entistä enemmän, kun niihin kiinnittää huomiota enemmän ja stressailee sitä, että muut huomaa ja heitä häiritsee. Minullakin testattiin ensin allergiat ynnä muut, Omepratsolia olen syönyt jo vuosia. Olen myös käynyt rintapistojen takia pari kertaa lääkärissä, joten johtuiskohan minullakin ne refluksista? En ole ennen ajatellutkaan, että voisivat siitä johtua nekin. Nyt vasta olen kuitenkin alkanut tarkkailla ruokavaliota rajoittamalla tiettyjä ruoka-aineita ja pitämällä jo kuukauden tarkkaa ruokapäiväkirjaa. Mitäs muutakaan tässä lomalla puuhastelis. ;) En ole kyllä vielä huomannut, että mikään ruoka tai juoma erityisesti aiheuttais limaa ja yskää, paitsi tietyt alkoholit. Appelsiinimehu on myös pannassa, kun se kirvelee kurkkua ikävästi. Kiilatyyny olis myös tilauksessa. Yritän kuitenkin nyt olla positiivinen ja toivoa, että ruokavaliomuutoksilla saisi jotain helpotusta (olen yrittänyt syödä lähinnä yli pH 4 -ruokia). Olen nyt myös syönyt Gastrovel plussaa pari viikkoa ja tuntuu, että se EHKÄ vähän jopa auttais oireisiin. Suosittelen kokeilemaan (täälläkin on ketju Gastrovelista). Tsemppiä teille, kohtalotoverit! |
||
| Refluksi-keliaakikko | Re: Kurkkurefluksi | 15.7.2015 0.17 |
| Siis Gastronel + eikä Gastrovel. :) |
||
