Keskustelu
| Pekka | Refluksi oireilua vai jotain muuta. | 31.5.2015 2.42 |
| Hei, Olen 30 vuotias mies ja ajattelin nyt kirjoittaa oman tarinani mahdollisista refluksi oireista. Olen kärsinyt nyt noin vuoden verran jatkuvasta kurkkukivun/ palantunteesta. Tunne on viiltävä ja särkevä välillä ehkä polttava riippuen mitä syö. Tämä oire on jatkuva aamusta iltaan, tunne ei hellitä päivänaikana. Tunne ei ole sama kun on esimerkiksi flunssassa ja kurkku on kipeänä. Kurkun kipu kohdistuu keskelle kurkkua. Särky on voimakasta. Huomioitavaa että tulinen ruoka ja kahvi kyllä tuntuu pahentavan tunnetta. Toista tuhatta euroa köyhempänä hammaslääkäri ja kurkkulääkäreiden käyntien jälkeen en ole vieläkään saanut mitään vastausta mistä vaiva voisi johtua. On epäilty että purentavika voisi aiheuttaa mutta useamman Voice-Massage hieronta kerran jälkeen oireet eivät ole parantuneet mutta hetkellisesti parantanut olotilaa. Kurkku nenä ja korva lääkäräri antoi minulle Somac purkin ja sanoi että jos tuo ei auta niin asialle ei voi mitään. Somac ei ole ollut mitään apua vaivoihin. Olen myös syönyt Esomeprazolia josta on tuntunut olevan jotain apua tai sitten olen vaan kuvitellut. On sanomattakin selvää että jatkuva oireiden tarkkailu ja säryn kestäminen alkaa vaikuttamaan psyykkeeseen. Pekka- |
||
| refluksikurkku | Re: Refluksi oireilua vai jotain muuta. | 31.5.2015 11.36 |
| Hei Pekka, voimia selvittelyyn! Itselläni kesti lähes 2 vuotta ennenkuin diagnoosista kiiinni saatiin ja muistan, miten epätietoisuus ja oireet söivät henkistä energiaa. En ole koskaan muissa elämän ikävissä tilanteissa joutunut itseäni tsemppaamaan niin kuin tuona aikana. Jaksamista! Onko sulla mitään muita kurkun puolen oireita - limanmuodstusta, rykimistä, nielemisvaikeutta ....? Rasittuuko kurkunpää puhuessa? Vatsan puoli on ilmeisesti suht ok (itselläni on suht perinteinen kurkkurefluksi eli oireita vain ylempänä ruokatorven ulkopuolella). Sanoit että tuo kipu/palan tunne on aamusta iltaan. Helpottaako se yhtään yöaikana (kun esim heräät vessaan tms)? Ei missään asennossa (nämä oli itsellä näitä sarjassamme epätoivoisia yrityksiä olla edes muutama minuutti ilman kipua ...) ? Vaikuttaako mikään ruoka "helpottavalta" esim pirtelö/smoothie/jäätelö/tosi kylmä mehu? Oletko kokeillut jollakin määrällä alkoholia joko juomalla tai kurlaamalla - puuduttaako kohtaa yhtään? Nämä oli sellaisia mitä itse muistan tehneeni diagnoosia odotellessa. Liuta tarkentavia kysymyksiä :-) Mitä sulle tehtiin hampussa ja KNK tykönä? Mitä KNK sanoi tarkemmin kurkunpään ja äänihuulten limakalvoista? Oletko käynyt foniatrilla ja gastron puolen erikoislääkärillä? Itselläni alkoivat lääkkeet yhdessä refluksiremontin kanssa vaikuttamaan runsaan kolmen kuukauden kohdalla. Lääke toki tehosi siihen mihin se oli tarkoitettu eli hapon minimimointiin sen tietyn tuntimäärän vuorokaudesta (lääkkeen alaisena vatsan pH vaihtelee vaikutusajan sisällä) heti yhdessä tunnissa mutta se ei vielä tietenkään auta. Kuinka monta kuukautta kokeilit salpaajia ja oliko sulla tukena siinä "refluksiystävällinen" ruokavalio? |
||
| Tintti2 | Re: Refluksi oireilua vai jotain muuta. | 31.5.2015 11.37 |
| Etsi täältä aihe Kurkkurefluksin oireet?/roskantunne nielurisan kohdalla.....jos sieltä löytyisi jotain selitystä? Siellä pitäisi myös löytyä refluksikurkun laittama linkki johon kannattaa tutustua. |
||
| Pekka | Re: Refluksi oireilua vai jotain muuta. | 31.5.2015 16.36 |
| Kiitos vastauksesista. Kyllä muita oireita on. Kuiva yskiminen on ainakin yksi oireista joka pahentaa kurkunvointia, yskimisen refleksi varmasti tuleekin siitä kun tuntuu että kurkussa olisi ylimäärinen pala, tähän väliin pitää todeta etten ole koskaan polttanut tupakkaa. Mielestäni puhumisella ei ole ollut vaikutusta kurkun oireiluhin, tosin tuntuu että en pysty laulamaan kovin korkealta enkä matalalta enään ilman että ääneni särkyy. Oireet tulevat noin 5 - 10min päästä herättyäni sängystä ja pysyvät siihen asti kunnes nukahdan nukkumaan mennessäni. Aamulla oireilu on pientä ja iltaakohden oireilu kasvaa. Tuo puuduttaminen on yksi asia minkä olen laittanut huomioon. Ainakin tuntuu että kun oireet ovat pahimmillaan niin kaulan seutu on hieman tunnoton ja myös paisunut. En ole huomannut että jokin ruoka-aine olisi helpottanut oireita, mutta oireita pahentavia ruoka-aineita on kyllä tullut todettua. Vatsassani en ole tuntenut mitään oireita tämän koko selvittelyn ja oireiluiden aikana. Hammaslääkärissä todettiin purentavika ja tehtiin kiskot, lähinnä diagnosoitiin että olen kova puremaan hampaitani yhteen yönaikana ja narskuttelen myös. Hammaslääkäriinkin menin jo palantunteen vuoksi. KNK vastaanotolla minun kurkkuni tutkittiin peilin avulla ja todettiin että mitään normaalista poikkeavaa ei ollut näkyvissä. myös käsin kokeiltiin kaulan seutua. Tällä diagnoosilla sain Somac lääkkeitä närästykseen. En ole käynyt foniatrilla enkö erikoislääkäreillä vielä. Ruokavalioni ei ole kyllät ollut mitenkään refluksi ystävällinen tämän koko vuoden ajan. Pari kuukautta kerralla kasvisten ja terveellisten ruoka-aineiden kanssa kunnes rupeekin tekemään mieleni hieman roska ruokaa ja kunnes huomaankaan olen jälleen samalla huonolla ruokavaliolla. Täytyy kyllä myöntää että söin Somac vain noin puolitoista kuukautta ja kun tunsin ettei niistä ollut mitään apua lopetin niiden käytön. Nähtävästi olisi ollut järkevää kokeilla jatkaa pidempään niiden käyttöä. Pekka- |
||
| leenliina | Re: Refluksi oireilua vai jotain muuta. | 31.5.2015 20.10 |
| Kannattaisi varmaan tehdä tiukka ruokaremontti ja katsoa miltä se tuntuu.Aluksi kaikki hapan pois,sipuli ,pippurit ,paprika,carry,pois kahvi ,alko,suklaa.Ruisleipäkään ei aina sovi. tomaatti,ketsuppi pois.Ruokavalio-ohjeita löytyy näiltä sivuilta. Itse sain huomattavaa helpotusta tällätavoin nimenomaan kurkkuun.Sitten voi varovasti lisäillä ja katsoa mikä sopii.Kärsivällisyyttä vaatii kyllä.Hätäinen ei saa olla.Itse söin lisäksi happasalpaajaa ja syön edelleen hyvin pientä annosta.Mutta huomasin että apua ei tullut ilman ruoka remonttia. |
||
