Keskustelu

EmalimukiRefluksikko ilman närästystä.18.5.2015 12.04
Heips,

olen nyt muutaman kuukauden ajan kärsinyt oireista, joita olen vasta pikkuhiljaa alkanut yhdistämään mahdolliseen refluksiin.
En kärsi närästyksestä, joten ajattelin ensin että kyseessä on vain joku psykologinen juttu - Etenkin kun olen kakomisherkkä mm. hampaita pestessä ja nielututkimuksissa (kielilasta ja nielupeili aiheuttaa voimakkaita reaktioita).

Oireistoon kuuluu nikottelu, röyhtäily, lähes jokaisen ruokailun jälkeinen runsas kakominen (kakomisikkuna yleensä 0.5 - 4 tuntia ruokailusta), usein sisällön nousu takaisin suuhun, limainen nielu, rykiminen ja runsas syljen erittyminen. Vahvin huonon olon tunne tulee luonnollisesti kahvin tai rasvaisemman ruuan jälkeen. Lisäksi hammaskirurgi mainitsi jo hyvän aikaa sitten, että hampaani ovat normaalia kuluneemmat, mutta puhetta / epäilyä refluksista ei silloin tullut. Lisäksi kärsin aikaisemmin kroonisesta ylänielun tulehduksesta, joka loppui kun nielurisat poistettiin - tutkimusten yhteydessä yksityislääkäri kuitenkin totesi, että kurkunpääni / äänihuuleni eivät toimi ihan priimasti ja kehoitti välttämään ammatteja, joissa joutuisin puhumaan jatkuvasti - Nämä eivät toki välttämättä ole refluksisidonnaisia oireita.

Närästyslääkkeistä ei hirveästi ole apua, koska närästysoireita ei ole, mutta pienen helpotuksen se kakomisen runsauteen tuo. Lisäksi otan joskus pahoinvointiin primperanin, jotta olo hieman tasoittuisi.

Sain viimeinkin aikaiseksi soittaa lääkärille ja sain ajan 3 viikon päähän, jos vaikka saisin jonkin lääkkeen kokeiluun. Oletettavasti tulee myös kehoite lopettaa kahvinjuonti, ja maininta ylipainosta jonka kanssa olen onneksi menossa parempaan suuntaan.



Vastaa viestiketjuun

Otsikko:*
Viesti:*
Lähettäjä:*
Sähköpostiosoite:
Lähetä vastaukset sähköpostiini: