Keskustelu
| Weilin | Voisikohan olla refluksia? | 12.5.2015 19.50 |
| Noniin aloitetaampas ihan alusta, noin kaksi vuotta sitten Sairastin parvorokoksi epäillyn mahataudin. Siitä lähtien minulla on ollut jos jonkinmoista oiretta. Alussa oli pelkkää aamupahoinvointia ja ilmavaivoja, mutta nyt on tullut sellaisia outoja kurinoita kurkkuun ja mahaan, ja vaikka olenkin hyvin nuori (13) on alkanut punasipuli närästämään! Kumma juttu, jopa kuiva yskä ja lima ovat astuneet kuvioihin, unohtamattakaan ummetusta ja kuvotusta :/ Joskus vähän pelottaa kaikki maailman syövät kun sairastan myös ahdistuneisuushäiriötä. |
||
| Ylläpito | Re: Voisikohan olla refluksia? | 12.5.2015 23.29 |
| Hei, keskustelupalstamme on tarkoitettu pääsääntöisesti aikuisten refluksitautiin liittyviin kuvioihin. Tästä syystä neuvoisin, että otat yhtettä nuorien ja lasten refluksiongelmia käsittelevään Refluksilapset ry http://refluksilapset.fi Heillä on oma suljettu keskustelupalstansa, jossa voit kertoa ongelmastasi ja josta voi jopa löytyä samanikäistä vertaistukea. Ystävällisin terveisin Ylläpito |
||
