Keskustelu
| eeben | Uusi palstalainen marisee | 16.3.2015 23.27 |
| Olen uusi palstalla, noin kuukausi sitten minulla alkoi rintakivut, jotka osasin yhdistää ruokailuihin. Tuntui siltä että tulee sydänkohtaus. Lisäksi ongelmaa ollut jo kauan vatsan valtavissa turpoiluissa, röyhtäilyssä ja tuli myös astmakin tutuksi. Minulle aloitettiin tuolloin esomeprazol (eka viikko 2x40mg ja sen jälkeen 1x40mg) joka auttoi nopeasti. Nyt toissapäivänä vatsa kipeytyi ja eilen oltiinkin jo keskussairaalassa kun kivut olivat niin kovat että oksetti ja jalat ei kanna. Lisäksi vessassa sai juosta monta kertaa tyhjäämässä suolta, mutta ripulia ei ollut. Taas menee esomeprazol 2x40mg ja Litalginia 6 (2x3) tablettia päivässä ja nyt iltasella ei enää Litalginikaan kokonaan saanut tuskaa turtumaan ja melkein tekisi mieli lähteä päivystykseen. Kipu kuvottaa ja kurkussa tuntuu iso limamöykky. Kahden viikon päähän sain ajan ultraan, sillä lääkäri epäili sappikiviä koska kaikki syöminen ja juominen aiheuttaa voimakasta vatsakipua. Mutta ei tää nyt oikein muuten sovi sappikiviksi. Labrat ja virtsanäyte oli ihan ok. Vatsa tähystetään kuulema vasta jos ultrassa ei näy mitään ihmeellistä. Refluksi ei kuulunut lääkärin sanavarastoon. Hiljaa vaan itsekseen mietin, miten tässä pärjää kivun kanssa viikkotolkulla odottaessa lisätutkimuksia, kun ei kykene syömään tai juomaan ja näköjään Litalgin auttoi vain hetkellisesti. Kirjoituksianne olen täällä lueskellut jo jonkin verran, kiitos kokemusten jakamisesta! Ei ole ollut ihan helppoa viime ajat kun olen kärsinyt tapaturman aiheuttamista kivuista yli vuoden ja minut leikattiin alle kaksi kk sitten. Luulin jo, että kohta sitä olisi kivuton ja saisi olla ilman lääkkeitä..ja pihkat. Elämä päätti heittää uuden haasteen. |
||
| Tintti | Re: Uusi palstalainen marisee | 16.3.2015 23.41 |
| Kipulääkkeitäkö olet syönyt....miten kauan yhtäjaksoisesti?Ajattelin onko kipulääkkeet aiheuttanut mahaongelmat ? |
||
| eeben | Re: Uusi palstalainen marisee | 17.3.2015 8.07 |
| Vuoden söin vaihtelevasti Panacodia, Lyricaa, Gabrionia, leikkauksen jälkeen Panadol+Burana+Oksikodon. Ja julmettu rintakipu alkoi sitten tuosta viimeisestä cocktailista parin viikon jälkeen. Reilu vuosi sitten oli joku tulehduskipulääke mukana kolme viikkoa. Varmasti on ollut lääkkeillä osansa siinä, että tässä pisteessä ollaan. Ei niistä ainakaan apua ole ollut vatsan hyvinvointiin :D Kuitenkin vuosia olen jo joutunut taiteilemaan ruokavalion kanssa, kun kaikki tärkkelystä sisältävä aiheuttaa turpoamista, pahaa oloa ja kipeää ilmaa. Aina syönnin ja juonnin jälkeen röyhtäillään antaumuksella. Vältän siis kaikkia viljoja, sokeria, perunaa, riisiä, eli ketoositason vähähiilihydraattisella ruokavaliolla ollaan jo olosuhteiden pakostakin. Keliakia näytti negatiivista. Astma puhkesi viime kesänä. Nyt neljäs päivä starttasi, vatsa on arka ja tuntuu täydeltä vaikka en ole juuri mitään pariin päivään sinne laittanut. Kurkussa on möykky ja limaa nousee ylös. Jos jotain positiivista tästä etsii, niin meni kokoa pienemmät housut heittämällä jalkaan :P |
||
| Tintti | Re: Uusi palstalainen marisee | 17.3.2015 9.27 |
| Siis...ihan tosi ettei lääkäri maininnut refluksin mahdollisuudesta? Monella refluksi on puhjennut loukkaantumisen/sairastelun seurauksena." Klimppi" kurkussa ja liman ylösnousua ..rykiminen ja yskiminen siinä yhteydessä erittäin tuttua meikäläiselle :-( |
||
| eeben | Re: Uusi palstalainen marisee | 17.3.2015 16.54 |
| Silloin kun esomeprazol määrättiin rintakivun, turpoilun ja röyhtäilyn avuksi niin silloin kyllä hoitava lääkäri oli ihan sillä linjalla, että refluksista kyse. Tarkoitus oli syödä kuukausi happosalpaajaa ka sitten määrätä tähystys. Samaten refluksia tuumi keskussairaalan päivystys. Mutta viimeisin kuittasi sappikivillä ja vältteli vastaamasta mitenkään lun sanoin, että tarvitsen tähystyksen refluksiepäilyn vuoksi. Määräsi sitten kuitenkin tuplana happosalpaajaa..josta ilmeisesti on taas kyllä apua, sillä tänään on ollut melko tuskaton päivä :) |
||
| Tintti | Re: Uusi palstalainen marisee | 17.3.2015 18.45 |
| No jos ei sappikiviä löydy niin ehkä sitten pannaan refluksin piikkiin ?Itsellä löytyi kun tehtiin mahan uä pieni hippunen sappirakossa...ei ole aiheuttanut oireita.Kiva kuulla että sinulla ollut tuskaton päivä :-) Täällä närästystä piisannut vaikka muille jakaisi....stressiä ilmassa kun ollaan keskellä keittiöremonttia :-) |
||
| eeben | Re: Uusi palstalainen marisee | 17.3.2015 19.03 |
| Keittiöremontit on varmasti oikein otollisia stressin yltymiseen :D Meilläkin on vanha talo ja puolet huushollista kaipaisi hellää huolenpitoa, vaan kun siippa ei jaksa ja itse ei nyt kykene :) |
||
| Tintti | Re: Uusi palstalainen marisee | 17.3.2015 20.05 |
| No katsos meillä nelihenkisessä perheessä kaikki suunnittelee....sitten jaaritellaan...tehdänkö niin tai näin....mitään muuta ei tapahdu kun että vaihtoehtoja leijailee ilmassa.Niinpä tartun itse pensseliin ja maalaan itse...kun ryhdyn töihin muita perheenjäseniä ei näy..keittiö on kuin autiotalo...sitten kun on valmista niin kappas vaan....perheenjäseniä rupeaa ilmestymään :-) Sitten katsellaan päät kallellaan kuin koiranpennut ja todetaan....ihan ok,sujuihan se sunkin tavalla. |
||
| pike | Re: Uusi palstalainen marisee | 18.3.2015 9.33 |
| Kuulosti niin tutulta, että pakko on laittaa oma juttu tähän väliin. Elikkäs n. 6 vuotta sitten alkoi minulla järkyttävät kivut, jotka tuntuivat siltä kuin vatsasta selkäpuolelle olisi ollut läpireikä. Yöt olivat tuskaa ja ekalta lääkäriltä sain litalginia. Tuo lääke olikin toimiva vain oikein otettuna ja aluksi ei oikein tuntunut auttavan ja jätinkin sen pois melko pian. Olin lähes syömättä puoli vuotta kunnes yhtenä yönä tuska oli niin sietämätön, että herätin puolisoni ja lähdettiin päivystykseen. Olivat siellä vatsataudin kannalla ja antoivat piikin kipuun ja toisen minkä oli tarkoitus rentouttaa lihaksia. Näistä ei ollut mitään hyötyä ja aamulla menin lääkäriin joka määräsi ultraan. Ultrassa selvisi että tulitikkuaskin kokoinen sappikivihän se siellä. Leikkausjonoon ja puolen vuoden päästä poistettiin koko sappirakko. Odotusajan söin litalginia oikeilla ohjeilla ja se kyllä auttoi. Nyt on taas kovia vatsaoireita ja jatkuva paha olo. Rintakehässä semmoinen paine, että jokainen liikahdus meinaa räjäyttää koko rintakehän ja öisin meinaa tukehtua kun yskittää niin paljon ja sänky on märkä tuskanhiestä. Salpaajilla olen pärjännyt jotenkin ja vasta suunnittelen lääkäriin menoa, mutta hyvin todennäköisesti refluksista kyse. |
||
| eeben | Re: Uusi palstalainen marisee | 22.3.2015 13.24 |
| Tinttihän on kuin minä. Mies miettii ja suunnittelee niin kauan, että minä menen ja teen itse :D Pike, eli siis Litalgin ilmeisesti auttaa aika pahassakin paikassa. Oliko sulla leikkausjonossa ollessa lainkaan kivuttomia kausia? Mulla on mennyt tässä muuten ihan siedettävästi vatsanpuruja, pahoinvointia ja röyhtäilyä lukuunottamatta. Kunnes menin syömään kaurapuuroa. Yllättävän hirveän tuskan saa ruoasta, jota kehutaan niin vatsaystävälliseksi :) Jotenkin tää sujuu näemmä kun pysyttelee viljasta ja maitotuotteista erossa. Hirvittää vaan vetää tuota happosalpaajaa se 80mg päivässä. |
||
